Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Elokuun raportti


 Syyskuuta ollaan eletty jo muutamia päiviä, joten lienee sopiva aika tehdä katsaus elokuussa valmistuneisiin käsitöihini ja samalla laskea, paljonko olen saanut lankaa kulutettua. 

5.8. valmistui neulottu liina Pellervo-lehden ohjeella Novitan Virkkauslangasta, jota kului  45 g. 

Onpa muuten unohtunut esitellä tämä liina täällä aikoinaan, onneksi olin edes kirjannut kirjanpitooni tuon valmistuneeksi.  Puikko- ym. tietoja minulla ei ole enää muistissa, joku pyöröpuikko se oli kuitenkin ja alussa tietenkin sukkikset.

Myssyjä olen tehnyt yllätyksekseni peräti kymmenen:  seitsemän sytomyssyä ja kolme nepalilaismyssyä.  On se muuten kumma, että tekemänsä unohtaa niin pian. Jos muistinvaraisesti olisin sanonut, montako myssyä tein elokuussa, niin olisin bveikannut ehkä viittä kuutta.  Vai muistatteko te muut?

Sytomyssyt valmistuivat seuraavasti:
2.8. Puro Batikista, menekki 50 g
7.8. palmikkomyssy Lidlin puuvillalangasta,   50 g
9.8.  virkattu perusm. Lidlin puuvillalangasta, 50 g
13.8. Tähdellinen Lidlin puuvillaa, 50 g
14.8.  kuten yllä,  50 g
15.8. kaksi Tähdellistä Novitan Cotton Luxus, yht. 100 g 
16.8. raitamyssy Kokon, Puro Batik ja Cotton Luxus, 50 g
25.8. Hurrikaani (puuttuu kuvasta) JustBamboo, 65 g
31.8. virkattu tähtimalli  Pirta merssipuuvilla+Cataniaa 45 g

Nepalilaismyssyt tein ajalla 12-14.8 sekalaisista langanjämistä, joita kului yhteensä 295 g näihin kolmeen myssyyn.

  
Sukkia tein kolmet perussukat, kaikki 7 Veljestä -langoista.  
11.8 valmistui keltaraitaiset koko 43, langanmenekki 150g,
18.8 valmistui punaruskeat koko 41, langanmenekki 130g 
ja
23.8 kahdella ruskean sävyllä koko 43, langanmenekki 145 g.

26-27.8 valmistui kaksi kaulaliinaa Novitan Helen langasta, jota kului yhteensä 100 g.
30.8 valmistui boncho 4-5vuotiaalle Teddy Galaxi-langasta, jota kului 155 g.

Yhteen laskettuna näistä tulee 1430 g, joka siis on elokuussa tuhoamani langan kokonaismäärä.  Se on muuten selvästi enemmän kuin keskimääräinen kuukausittainen langankulutukseni.  Voin siis olla tyytyväinen itseeni, hyvä minä.


Syyskuussa sitten kerään pääasiassa Sukkasatoa niin kuin monet muutkin, mutta saattapa jotain muutakin päästä puikoilleni.

Hyvää alkavaa viikkoa, kaunista syksyä!


                                          

11 kommenttia:

  1. Todella kaunis tuo neulomasi liina. Saisinkohan ohjeen?

    VastaaPoista
  2. Sä teet niin paljon niin tokihan sitä unohtaa! :D
    Oma tahti on paljon rauhallisempi, elokuussa taisi tulla valmista, ööh, yksi lukunuttu?

    Ja samaa mieltä edellisen kanssa, kaunis on tuo liina!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita käsitöitä koko blogisi on täynnä!Käyn katselemassa aina välillä. Mukavaa syksyä käsitöiden parissa!

    VastaaPoista
  4. Oi, ahkerana olet ollut! Satoisaa syyskuuta !

    VastaaPoista
  5. - Onpas kamu ollut taas ahkera!!!
    Hieno on liina ja kaikki muutkin käsityösi!!
    -t-

    VastaaPoista
  6. Kardemumma: Kiitos liinan kehuista! Ohjeen saat, kunhan ehdin lähettämään.

    Mrs.Marple: Sinulla onkin paljon muutakin tekemistä kuin käsityöt! :) Tai käsitöitähän se pienten lasten hoitokin on oikeastaan! ;D

    Elise: Kiitos käynnistä ja kommentistasi! Toivottavasti viihdyit ja poikkeat toistekin.

    berenike: Kiitos sinullekin
    käynnistä ja kommentistasi! Toivottavasti viihdyit ja poikkeat toistekin.

    Lellu: Kiitos sinullekin! :)

    T: Kiitos kamullekin! :)

    "pappi puikoissa": Kiitos! :)

    VastaaPoista
  7. Liina on ihan mielettömän kaunis! Kuten myös ylläolevat sukat.

    Sama juttu muuten täälläkin. Tuntuu ettei aika riitä blogeihin entiseen malliin, mutta ehkäpä se tästä kun syksy etenee. Nytkin työaikana...hyi mua!

    VastaaPoista
  8. Hei, missä Pellervossa tuo liinan ohje on? Minä heti huiviksi neuloisin puolikkaan. Hakisin kirjastosta, ellet sitten mullekkin lähettäis s-postilla. Pyytää kainosti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.