Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Lapasia, lapasia...

Edit. 25.2. postauksen loppuun liitetty kuva


Täällä on lapasteltu ja saatu valmiiksi monta paria.  Sattui nimittäin niin mukavasti, että yhdet Lapaskuun aikana tekemäni lapaset päätyivät eräälle kolmen tyttären äidille.  No, tyttäret ihastuivat lapasmalliin ja niin minä pääsin tekemään lisää lapasia.


Tyttäriä on kolme, mutta lapasia syntyi kuitenkin neljä paria. Tilauksessa oli kahdet samanväriset kuin äidillekin ja yhdet mustat.  Noo minä tietenkin mokasin ja muistin kai väärin äidin lapasten värin.  Ehdin tehdä sillä väärän värisellä langalla molemmat lapaset ennen kuin muistini palautui.  Niinpä kaivelin lankakorejani ja etsin sitä oikeaa väriä ja yksi kerä sitä löytyi. Yksi kerä riittää vain yksiin XS-kokoisiin lapasiin.  Kuvassa vasemmalta ensin ne väärän väriset ja sitten oikean väriset koululaisen lapaset, sitten 4v-pikkusiskon väärän väriset ja lopuksi mustat koululaisen lapaset.  Torstaina tapaan äidin ja kuulen, kelpaako pikkusiskolle nämä vai hankitaaanko lisää lankaa.  Iloksenihan minä näitä tikuttelen, en siis panisi ollenkaan pahakseni, vaikka eivät kelpaisikaan.


Minä olen tainnut mainita täälläkin, etten enää näe tehdä mitään mustalla langalla.  Niin luulin, mutta nyt keksin siihen hyvän konstin. Nimittäin  kirkkaana päivänä istun ikkunan edessä niin, että valo tulee vasemman olkani yli käsityöhöni, niin ainakin näin paksun langasta kutominen onnistui ihan kohtuu hyvin.


Malli peruslapanen omaan tapaani, kädenselän puolella Risusydämen Marjan lanseeraama kiva mallineule.  Siellä on muuten tarkat kuvalliset ohjeet.  
Lankana näissä on Isoveli-lanka, jota tikuttelin 4mm:n sukkiksilla. Lankaa kului isompiin 95 g  kuhunkin pariin ja pieniin 55 g.
Silmukoita isommissa 36 ja pienissä 30, peukaloissa 6(+5+5)  ja  5(+4+4)


Tykkään tästä mallineuleesta kovasti, varsinkin näin paksusta langasta tehtynä se näyttää mielestäni tosi kivalta. Vain lapasiin olen tätä käyttänyt, mutta mielessä pyörii monta muutakin kohdetta, joten luultavasti tulette näkemään tätä täällä vastakin ja muussakin käytössä kuin lapasissa.

Edit. 25.2.  Saamani kuva tyytyväisistä lapasten saajista uudet lapaset käsissään

20 kommenttia:

  1. Ihana pinta. Varmasti mieluisia lapasia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Ihania lapasia!
    Tuo kuviopinta on kivan näköistä.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Muhkean ja lämpimän näköisiä lapasia.
    Musta lanka on minustakin ihan mahdotonta. Kokeilin otsalamppua, se auttoi myös.

    VastaaPoista
  4. Kauniita lapasia :)

    Minäkään en näe mustaa neuloa muutoin kuin kirkkaassa luonnonvalossa

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköisiä lapasia!
    Kiva mallineule!
    Tulin ostaneeksi mustaa TicoTicoa;) Onneksi vain kaksi kerää.
    Kiva oli varpuspostaus!

    Kyllä on vaikeita nämä robotintunnistajat! 2. yritys...

    VastaaPoista
  6. Ihania lapasia!
    Mukavaa, että Sinäkin ihastuit tuohon mallineuleeseen! Minuunhan se iski täysillä ja nyt on tosiaan myssyy ja sukkaan jo kokeiltu ja johonkin vaatteeseen tekis mieli seuraavaksi...

    VastaaPoista
  7. Nättejä lapasia! Ja mallineule on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  8. Luulisi kelpaavan pinkit lapaset, sehän on yleensä pikkutyttöjen lempiväri! ;o)
    Komea satsi muuten.

    VastaaPoista
  9. Kivat lapaset, minulla mustan "näkemiseen" auttaa päivänvalolamppu. T. Lea P.

    VastaaPoista
  10. Kaunista pintaa ja sopii hyvin lapasiin. Melkein samanlaista kuviota olen tehnyt huiviin, enkä muista olenko laittanut ohjetta muistiin. Huivi on jo lahjoitettu.
    Melkoinen myräkkä täällä nyt justiinsa, Leppoisaa laskiaista!

    VastaaPoista
  11. - Todella siistejä lapasia!!! Wautsi!!!
    Minullakin on nyt jo ohje ja lankaakin on. Eteenpäinhän se on vaikka kaatuiskin.
    -t-

    VastaaPoista
  12. Prusiluska: Niin toivon minäkin! :)

    Ellu: Kiitos! :)

    Daisy: Ai otsalamppukin voisi auttaa mustan näkemisessä - pitääpä panna "korvan taakse". ;)

    Simpura: Taitaa olla aika monen riesa tämä tällainen. :(

    Malli: Joo minustakin se robotintunnistus on aika hankalaa, mutta lienee tarpeellinen. Aika moniin blogeihin on tullut paljon roskakommentteja.

    Mammutti: Ja minä olen vain näitä lapasia vääntänyt, vaikka mielessäni olen tehnyt vaikka mitä. ;D

    Marjut: Kiitos! :)

    Pirjo-Riitta: Niin minäkin toivon! :)

    LeaP: Jaahas, seuraavalla kauppareissulla sitten ostaamaan päivänvalolamppu. :)

    Seijasisko: Kiitos! :)

    Heleena: Ja siinä ananastiskirätissäkin on samantapainen mallineule, mutta ei kuitenkaan sama. :)

    -t-: Niinpä, mutta älä nyt nokalleen asti mene! ;DD

    VastaaPoista
  13. Onpas mukavan näköisiä lapasia!
    Terveisiä täältä "etelästä" :-D

    VastaaPoista
  14. Ihania lämpöisiä lapasia. Tuo mallineule vaikutti niin tutulta ja kun kävin kurkkimassa miten se neulotaan, huomasin, et olen joskus -60 tai -70 luvulla neulonut tädilleni Rondon langasta tuolla neuleella takin. En muista mistä ohjeen otin, mutta kolmosen puikoilla neuloin ja vaalean harmaata oli lanka.

    VastaaPoista
  15. Marleena: Kiitos terveisistä! :)

    Pilvikirsikka: Ei siis mitään uutta auringon alla! ;D Olisipa kiva nähdä kuva siitä takista.

    VastaaPoista
  16. Täällä on se äiti, joka sai lapaset ja jonka tyttäret saivat myös lapaset! Nämä ovat juuri OIKEAN värisiä ja täällä on neljä onnesta itkusilmäistä käyttäjää :) Matleena - sinussa kiteytyy ihmisen ihanuus ja lämpö! Nämä lapaset eivät lämmitä vain käsiä, vaan myös sydäntä :)

    VastaaPoista
  17. Unknown: Kiitos, kiitos ihanista sanoistasi! ❤ Täälläkin on eräällä vesikierteet silmissään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.