Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Uusi tuttavuus


 Tänään on kaunis, melkein keväiseltä tuntuva päivä. Aurinko paistaa ja varjossa oleva mittari näyttää -2.9.  Tosin navakka tuuli puhaltelee. 


Lounaalla istuessa saimme seurata taas takapihallamme virkeästi liikkuvia talitiaisia.  Meillähän on ihan siinä ikkunan edessä lintujen ruokintapaikka, johon näemme suoraan ruokapöydästä.  Siinä sitten havahduin katsomaan, onko varpunen löytänyt itsensä tiaisten joukkoon.  Pian se lennähti pois mutta palasi hetken kuluttua.  Hämmästeltiin siinä yhdessä, mikä tuo on.  Ei ole varpunen eikä mikään tavallinen lintuvieraamme.  Äkkiä juoksin hakemaan kameran, vaikka arvelin linnun olevan jo poissa, kun palaan.


 Palatessa jo käynnistin kameran ja käsivaralta sain ensimmäisen kuvan pöntön katolla istujasta.  Näyttää aivan kuin olisi jäänyt siihen odottamaan, että ehdin kameran kanssa takaisin.


Sitten se lennähti oksalle keikkumaan ja...


...ehdin napsia siitä aika monta kuvaa, ennen kuin vieraamme lennähti tiaisparven mukana muualle.


Aterian jälkeen sitten kaivettiin lintukirja esille ja kuvat siirrettiin tietokoneelle, että päästiin tutkimaan, kuka vieraamme oli.  Emme ninittäin tunnistaneet sitä ennestään, mutta lajinmäärityksessämme päädyimme pikkuvarpuseen.


Pikkuvarpunen on niin vanhan hyvin palvelleen lintukirjamme (1970-luvulta) kuin uudempien löytämiemme tietojen mukaan kohtuullisen harvinainen, mutta yleistynyt viime aikoina.  Lainaus tekstistä Riston luontokoulussa "...pikkuvarpunen on meillä harvinaisempi, se pesii enimmäkseen Kaakkois-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Viime vuosikymmeninä pikkuvarpunen on kuitenkin vallannut menestyksekkäästi uutta elintilaa."  



Mukava piristys päiväämme.  Tiaisiakin on tänä talvena näkynyt vain harvakseen ruokintapaikalla, orava siinä on usienkin yksin käynyt syömässä auringonkukansiemeniä.  Ja nyt saimme ensikertalaisen vieraan.  Tai jos pikkuvarpunen onkin joskus varpusparven mukan käynytkin, ei olla sitä siitä samantapaisesta joukosta bongattu.




Ei minulla nyt muuta. Pieniä käsitöitä on valmistunut, mutta kuvaamatta, joten niihin palataan myöhemmin.


Hyvää viikonloppua kaikille! Ja hauskaa antoisaa talvilomaa sen aloittaville!


10 kommenttia:

  1. Onpas muuten hyvin syöneen näköinen tuo pikkuvarpunen :) Kaunis tipu.

    VastaaPoista
  2. Pikkuvarpunenhan se siinä!
    Meidän korkeudella näitä on jo melko paljon.
    Kylmä tuuli puhaltaa....

    VastaaPoista
  3. Kiva havainto! Mun piti vielä käydä netissä katsomassa lisää kuvia. Sillä on siis tommonen laikku niinku valesilmä.
    En oo nähny ja oonkohan edes kuullut moisesta.
    Täällä on paljon pikkulintuja, osa tuttuja, osa tutunnäköisiä ja sitt ihan outoja. Mustarastas laulaa Ihan erilailla ku Suomessa.
    (Äh, tääl on noi kamalat sanat, miten mä taas selviin niistä?)

    VastaaPoista
  4. Pikkuvarpunen on yleinen täällä Etelä-Karjalassa. Niitä sirputtaa parvina pensasaidoissa.
    Miekin olen innokas lintulautalintujen tarkkailija.

    VastaaPoista
  5. Eipä ole minunkaan silmiin tuommoinen vielä osunut, vaikka olenkin yrittänyt tiirailla onko laikkuja varpusen poskissa :)Muutenkin niin vähän varpusia täällä meillä päin, harmi.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia! Kiva pieni vieras teillä :)Ja hyvää viikonloppua sinullekkin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos mukavasta luontokertomuksesta. Tulikin mieleeni, että pitää minunkin pesäpönttö hankkkia meidän tajapihan mäntyym. Tiedätkö mistä saisi hommattua hyvän sellaisen?

    VastaaPoista
  8. Hienoja luontokuvia!
    Minäkin huomasin yhtenä aamuna kevättä lintujen rinnassa. Vaikka oli vielä pimeää ja kylmäkin niin lintujen hurja sirkutus kertoi, et kohti kesää mennän.

    VastaaPoista
  9. Helyes: Niin minustakin! :)

    Heleena: Jokohan ne alkavat levitä tännekin! Pidän peukkuja, kun tykkään seurailla monenlaisten lintujen touhuja. :)

    KristiinaS: Joo tuo laikku voi toimia pelotteenakin, luulisin. Näyttää aika julmalta noin pienellä linnulla.
    Joo, nyt on tullut Bloggerinkin puolelle noita "sekarotuisia kirjaiomia".

    Marjut: Minustakin tämä vieras oli oikein kiva! :)

    Päivikki: Lintulaudan vierailijoita ja oravia täälläkin seuraillaan päivittäin. :)


    Sude: Onkohan niin, että tavalliset varpuset vähenevät ja nämä pienet lisääntyvät.

    Kisa: :)

    Seijasisko: Hanki toki linnunpönttö ensi kesäksi. Minusta tuntuu, että keväisin on kampanjoita, joissa myydään pönttöjä.

    Susu: Ja täällä on tänään seurattu, kun orava hakee meidän autotallin vintiltä villoja ja tekee naapurin puolella olevaan mäntyyn pesää. Ja kiire näyttää olevan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.