Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 17. toukokuuta 2012

Asiaa "reikämyssyistä"



Tiistaina jo kerroin, että Seijasisko käy viemässä yli 100 sytomyssyä OYS:aan. Käynnistä kertoo Seijasisko itse täällä, mutta teenpä minäkin koosteen siitä tänne, sillä OYS:ssa on puhuttu mm. reikämyssyistä. 

Käynnillään Seijasiskolla oli siis mahdollisuus keskustella Syöpäpoliklinikan osastonhoitajan Irma Kinnusen kanssa sytomyssyasioista. Ensinnäkin Irma oli kovasti kiitellyt myssyistä ja kertonut, että entisiä ei olekaan jäljellä kuin viitisenkymmentä. Siis niistä Ystävänpäiväkeräyksen 230. myssystä.  Tarve on siis kova.


  Seijasisko kysyi Irman mielipidettä meitä viime aikoina vähän vaivanneista puheista ns. reikämyssyistä. Olemme  saaneet silloin tällöin kärkevääkin palautetta siitä, kuinka reikämyssyt ovat "huonoja, kun sänki alkaa kasvaa, niin tukka alkaa "tunkea" reikien läpi ja se näyttää rumalta".


Mutta kerrataanpa ensin hiukan sytomyssyjen historiaa. Minä tein ensimmäiset kaksi sytomyssyäni jo viisi vuotta sitten, yhden syöpäsairaalle ystävälleni ja toisen serkulleni. Silloin en tosin käyttänyt sytomyssy-nimeä, sen keksi Seijasisko myöhemmin.



Idean myssyn tekoon sain jo aiemmin Syöpälehdessä olleesta vinkistä. Lehtileike (kuvassa) on minulla vieläkin tallessa.

Sekä serkkuni että ystäväni käyttivät myssyjään päivittäin ja tykkäsivät niistä kovin. Ystävältäni kysyin vielä sytomyssykampanjaa perustettaessa, voisiko mallia kehittää johonkin suuntaan ja vastaus oli, että se on hyvä sellaisenaan.
Olikin luontevaa, että reikämyssystä tuli ensimmäinen myssymalli, kun  aloitimme sytomyssykeräyksen tammikuussa 2010.  Mutta pian aloimme kuitenkin julkaista myös muita myssymalleja.


 Kuvassa sytomyssyjä huhtikuulta 2010.


 Olemme siitä asti korostaneet, että tarvitaan  erinäköisiä, -kokoisia ja -mallisia myssyjä. Toiset kokevat, että myssy ei saa hiostaa, kun se päässä ollaan sisätiloissakin, mutta toisten päätä palelee herkästi.  Ja jokainen saajahan viime kädessä itse valitsee mieleisensä.


 Keväällä 2010 Seijasisko julkaisi vanhassa blogissaan suositun postauksen "Hyviä Sytomyssymalleja", jota hän päivittää edelleenkin tarpeen mukaan.   Sieltä löytyy paljon linkkejä erilaisiin sytomyssymalleihin. Nykyään sytomyssyistä on reikämyssyjä vain murto-osa.

Osastonhoitaja ei ollut edes kuullut reikämyssyjä moitittavan. Hän oli  sanonut, että luulisi puuvillaisen reikämyssyn olevan ilmava ja varsin pätevä malli sisätiloissa ja etenkin kesäaikaan. Sänkihän ei yleensä heti kasva ja myssy palveleekin monia joka tapauksessa aika pitkään.
Mahtava oli kuulla osastonhoitajalta sekin, että kaikenlaiset ja kaikki syöpäpolille toimitetut myssyt ovat kelvanneet! Poikkeuksena  vain muutama  pienikokoinen myssy, jotka onkin toimitettu lasten syöpäosastolle.


  Seijasisko ja Irma olivat vielä päättäneet, että jos joku tuon reikäisyyden vuoksi tosi pahasti pettyy myssyynsä, niin voi Oys:ssa käydessään hakea uuden tilalle.


  
  Osastonhoitaja oli kiitellyt myssyistä moneen kertaan ja kertonut, kuinka  sytomyssyt osastolla ovat todella iloinen asia ja myssyjen valitseminen näyttää oikeasti mukavalta puuhalta.  


  Oli taas hyvä kuulla, että oikealla asialla ollaan. Se antanee meille molemille intoa ja voimia  puuhailla sytomyssyilyn saralla jatkossakin.


Mielestämme reikämyssyjä voi siis jatkossakin tehdä ihan siinä missä muitakin myssymalleja. Tiedämme, että niille on omat käyttäjänsä.  Mallia paljon tärkeämpää on myssyn materiaali eli se, ettei myssy kutita tai hankaa herkkää päänahkaa.



16 kommenttia:

  1. Kiitos tästä. Olen lukenut joistakin blogeista kovia kommentteja reikämyssyjä kohtaan, mutta kun niiden tarve on kova, ja kun inhoan ylipäänsä päähineiden neulomista, ainakin minulle on kaikista nopeinta ja helpointa tehdä noita virkattuja reikämyssyjä. Sitäpaitsi lankaa vaihtelemalla reikäisyyden "tasoa" voi säätää. Joskus olen myös virkannut ihan umpinaisia myssyjä, jos tuntuu, että lanka siihen sopii. Sain nyt sinulta luvan jatkaa edelleen noita myssyjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, nyt siis voit sinäkin jatkaa sytomyssyjen tekoa! :) Ja jos joku vielä rutisee reikämyssyistä, antaa rutista, se on hänen mielipiteensä.

      Poista
  2. Minä myös tykkään tehdä reikämyssyjä, joskin viimeisimmän satsin tein vähän vähemmän reikäisiä, eli tein "umpinaisia" kerroksia niiden reikäkerrosten väliin. Minun mieheni on kalju tai siis ajelee joka toinen päivä päänsä kaljuksi, ja hän pitää päivittäin nimenomaan reikämyssyä ohuesta (Kotiväki tai vastaava) langasta virkattuna. Mutta toki syöpäpotilailla on hivenen erilainen se myssyn tarve kuin sellaisella, joka on "vapaaehtoisesti kalju", kuten mieheni. Minä olen tosiaan jatkanut reikämyssyjen tekoa siksi, että erilaisia myssyjä tarvitaan, päät ja mieltymykset kun ovat niin erilaisia.

    Niiden reilun 100 myssyn joukossa taisi olla minunkin virkkaamiani, koska vein muistaakseni lankalauantaina Lumoavaan viimeisen satsini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, siis kaikenlaisia myssyjä tehdään jatkossakin! :) Seijasisko jo kertoikin, että sinunkin tekemiä myssyjä oli tuossa erässä, kiitos niistä ja kaikista muistakin tekemistäsi!

      Poista
  3. Hyvä homma kun tämäkin asia tulee käsiteltyä. Muutin minäkin vielä blogissani otsikko ja alleviivasin tuon yhden lauseen asia tulee paremmin.

    MariJ: Tunnistin joukosta sinunkin tekemät mukavat myssyt. Tulevat käyttöön jo varmaan jo tulevana kesänä . Yhteen pussiin laitoin erikseen 11. miehille sopivaa myssyjä ja siihenkin pussiin taisin pari sinun tekemääsi valita.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun kissat/myssyt nostetaan pöydälle, hyvä teksti joka antaa todella selvää tietoa ihan käyttäjienkin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, niin on. Nyt voi empimättä tehdä reikämyssyäkin. :)

      Poista
  5. Niin kuin jo Seijasiskonkin blogiin kommentoin: ihanaa, kun tälle jahkailulle saatiin selvä linjaus - ja minä siis luvan neuloa edelleen myös niitä kaikkia ihania pitsimyssymalleja, joita eetteri on tulvillaan :-D. Todentotta, makuja on niin monia, että ihan varmasti kaikille myssyille löytyy ajan kanssa tyytyväinen vastaanottaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TiiQ, juuri noin, kaikenlaisia myssyjä saa tehdä! :)

      Poista
  6. Hei mut asiahan on helppo tarkistaa. Jos kaikki myssyt yleensä menevät niin silloin kai kaikenlaisille on tarvetta. Mutta jos esim. juuri reikäiset jää aina koriin ja menekki tyssää, niin silloin on mietittävä, kannattaako just niitä tehdä. Että eiköhän neulota ja virkkailla edelleenkin just sellaisia, mikä itselle on mieluisin tapa tehdä. Ja onhan se niinkin, et toinen lanka on parempaa neulomiseen ja toinen virkkuuseen. Eli antaa kaikkien kukkien kukkia. Tärkeämpää on ihan varmasti se, että langan koostumus on oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvikirsikka, niinhän se on, annetaan kaikkien kukkien kukkia! Ja myssyjen loistaa! :)

      Poista
  7. Olipa mukava lukea postauksesi ja kaikki kommentit. Kyllähän se niin on, että mieltä on niin monta, että kaikille malleille löytyy varmasti kannattaja. Minäkin tykkäsin tehdä "reikämyssyjä". Taidankin nyt vaihtaa tuon sukan kutomisen myssyihin, kunhan pääsen kotiin.
    Ens torstaina lähden junalla prinsessojen kanssa kohti pohjoista! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, Joo alapa sinäkin taas myssyilemään! :)
      Halit sinulle ja prinsessoille. Vilkuttakaahan taas, kun ohi porhallatte. ;D

      Poista
  8. Kiva lukea, että kaikenlaisia myssyjä tarvitaan ja saa tehdä. Kokemuksestahan se jo tiedetään, että meitä tekijöitä ja käyttäjiä on eritavalla ajattelevia, ei onneksi pakoteta kaikkia samaan muottiin.
    Muuten blogissani on Sinulle kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, niin tiedetään, mutta meitä on niin monenlaisia tallaajia täällä.
      Kiitos, vastailen jossain vaiheessa kysymyksiisi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.