Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Sytomyssyjä Thaimaastakin





Haluan esitellä teille erään ahkeran käsitöiden tekijän, johon olen tutustunut FB:n Pipot-ryhmässä. Hän on tehnyt paljon sytomyssyjä kaukana Suomesta ja se sai minut heti kiinnostumaan hänestä. Tietenkin! ;)

Hän on Maarit Vähä-Rainio (antoi luvan nimensä julkaisuun), joka sairastui v. 2004 parantumattomaan vakavaan sairauteen. Selviäminen sairauden kanssa johdatti Maaritin miehensä kanssa Thaimaan lämpöön, jossa elävät lähes ympäri vuoden. Tekevät ehkä pari Suomen matkaa vuosittain.

Maarit kertoo virkanneensa tai kutoneensa lähes päivittäin noin viiden vuoden ajan. Käsityöt ovat hänen mielestä myös hyvä tapa meditoida ja tyhjentää pääkoppaa. Virkkaaminen saattaa imaista hänet välillä tuntikausiksi, jos joku ei välillä "herätä". Hän kertoo jo pelkästään lankojen värit tuovat piristystä elämään ja Thaimaassa kuuluu värejä riittävän.

  Suratthanin lankavalikoimaa

Lainaus Maaritin tekstistä: ”Olen virkannut ja kutonut mm. päiväpeitteitä, vauvapeitteitä, peitteen paloja jne. Näitä olen lähettänyt hyväntekeväisyysjärjestölle, joka lähetti ne eteenpäin. Parina vuotena täällä Thaimaassa on ollut kampanja, jossa on kerätty neulottuja neliöitä, joista tehdään peitteitä pohjoisen kylmillä alueilla asuville heimoille. Olen osallistunut myös paikallisiin tapahtumiin lahjoittamalla mm. palkintopussukoita ja pipoja lasten kisoihin. Nyt en enää niin tee, sillä Thaimaassa työluvan saaminen on vakava ja lähes tekemätön paikka. Ja ilman työlupaa farangi (thaimaalaisten ulkomaalaisista käyttämä nimitys) ei saa tehdä edes hyväntekeväisyyttä!

Sohvalla Maaritin töitä

Maaritilta kysytään usein, miten käsitöiden teko onnistuu siellä kuumassa, kun täällä Suomessakin moni jättää ainakin villalangat odottamaan talvea. Mutta hyvin Maarit kertoo pystyvänsä kutomaan ja virkkaamaan siellä Thaimaan kuumuudessakin, kun on tuuletin metrin päässä puhaltamassa. Sadeaikana on kosteaa, mutta se sujuu silti. Ainoan ongelman muodostaa Maaritin sairauden huonot vaiheet.

Hauskoja myssyjä kivoin koristein

Sytomyssyilystään Maarit kirjoittaa näin: ”Sytomyssyjä ajattelin jo alun alkaenkin tehdä, mutta silloin noin 5 vuotta sitten en jostain syystä osannut hakea netistä lisätietoja esim. siitä mihin niitä voi lähettää. Syöpäsäätiölle sitten noin vuosi sitten lähetin meiliä ja sain vastauksen, että haluavat mielellään myssyjä. Marraskuussa 2011 vein HUSin syöpäklinikalle ison kassin pipoja (noin 160 kpl). Nyt äitini lähtee maanantaina Suomeen ja pakattuna hänellä on 165 pipoa HUSsiin .” 
 
Eipä viisi vuotta sitten tainnut olla tietoa netissä ainakaan termillä sytomyssy(ily), kun vasta syksyllä 2009 Seijasiskon kanssa suunnittelimme ensimmäistä kampanjaamme ja tammikuussa 2010  polkaisimme sen käyntiin blogeissamme. Ja tuo nimitys sytomyssy on Seijasiskon keksimä.

 Näin iloiset myssyt piristävät jokaisen päivää

Nyt Maaritilla on jo uusi iso kassillinen täyttymässä myssyillä, kun äidin laukut ovat jo täynnä. Nämä tulevat myssyt lähtevät sitten Suomeen myöhemmin tänä vuonna, joko postitse tai jonkun ystävän matkassa...tekeminen siellä kuitenkin jatkuu.

 
Lisää koristemyssyjä

Maarit muuten kertoo sytomyssyjä tehdessään yrittävänsä ajatella ainoastaan positiivisia asioita. Jospa niiden ajatusten mukana siirtyisi positiivista energiaa myssyjen saajiinkin.

Maarit on muuten tehnyt ensimmäisen pipon itselleen vasta viime syksynä! Hän kirjoittelee koneellaan aika paljon ja kertoi kiusaantuvansa keskeytyksistä. Miehensä oli sitten keksinyt, että jos Maaritillalla olisi hattu päässään aina, kun kirjoittaa jotain tärkeää, niin hän tietäisi olla häiritsemättä. Niinpä Maarit oli virkannut itselleen violetin myssyn. Ja onhan se hyvä senkin vuoksi, ettei tuuletin tupruta hiuksia kasvoille.


Kuvissa Maaritin myssyjä esittelevät perheen koirat, Rakas labbis-Saara, jonka kobra puri kuoliaaksi  kotipihalla 2010 syksyllä ja nykyinen koira Samuin Dog Rescue Centeristä saatu Retku-leidi (musta koira kuvassa). Lisäksi heillä on joesta löydetty Riwa-neiti, josta ei ole vielä kuvaa käsityömallina.
 
On ollut mielenkiintoista tutustua Maaritiin edes näin netin välityksellä. Tässä vain lyhyt yhteenveto siitä kaikesta, mitä hän on meileissään hän kertonut minulle, myös sairaudestaan  ja niistä monista hauskoista sattumuksista käsitöiden saralta.  Toivon Maaritille kaikkea hyvää ja leppoisaa eloa!
 
 

13 kommenttia:

  1. Oletpa löytänyt mukavan tuttavuuden ja ihan tulin hyvälle tuulelle lukiessani eli positiivistä energiia kulkeutui tännekin.:) Ihania myssyjä ja huikea tuo sytomyssyjen määrä!! Mukavia nuo koiratkin asusteissaan. :)

    Toivon minäkin Maaritille kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, minä olin kovasti innoissani kun "tavattiin" Maaritin kanssa! ;)

      Poista
  2. Valtava määrä ihania myssyjä. Hienoa, että käsityöt auttavat omalla tavallaan jaksamaan sairauden kanssa. Minäkin toivon Maaritille kaikkea hyvää !

    Tuo idea oiskin ihan hyvä että kun laittaisi tietyn myssyn päähänsä, niin mies tietäisi ettei saa häiritä :) t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, tuo "ei saa häiritä -myssy" on minustakin mainio idea! :)

      Poista
  3. Upeita myssyjä!
    Maaritille hyvää vointia ja jaksamista.

    VastaaPoista
  4. Harmi, että Thaimaassa tarvitsee hyväntekeväisyynteenkin työluvan. Kaikkea hyvää Maaritille!

    VastaaPoista
  5. Voi, miten kauniita myssyjä!
    Maaritille voimia sairautensa kanssa! Kaikkea hyvää elämäänne ;)
    Mukava juttu sinulla, Matleena, hänestä! Kiitos, poikkeankin heti Pipot-ryhmään...

    VastaaPoista
  6. Ihana juttu! Kyllä Maaritit ovat huikeita ihmisiä!!! :-DDD
    Meidän oma, sekä kotihengettäremme ja tämä sinun upea FB-ystäväsi!
    Voimia, energiaa ja hoitavia enkeleitä Thaimaan Maaritille <3 !

    Huomenna aamupäivällä lähdemme kolmen naisen voimin junamatkalle kohti pohjoista. Pappa jo siellä odottelee pikkuprinsessaa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, sinullahan on lähipiirissä vielä yksi tärkeä Maarit! Huikea hänkin on! ♥
      Nyt olette jo junassa, toivottavasti matkanne sujuu hyvin ja mukavasti. :)

      Poista
  7. Maarit kirjoittaa; KIITOS ja WAU! Tänne posahti roima-annos positiivista energiaa - virkkuuvoimaa! Ihan yllätyin kun luin kannustavia kommenttejanne. Uusi "satsi" sytomyssyjä on jo tekeillä, mutta välilä tein itselleni liivin...kyllä, neuloin liivin koska esim. tavaratalossa ja sairaalassa käydessäni palelen. Pitävät ilmastointia niin kovalla. Oikein ihanaa kesää sinne Suomeen ja pysytellään lankapirtin tuntumassa niin kuullaan ja nähdään aina kaikkea kivaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.