Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Angry Birds täälläkin


Noita vihaisia lintuja lentelee aika usein ja monessakin paikassa, mutta meillä niitä ei ole näkynyt ennen kuin nyt. Tosin pitkään olen ihaillut Villapallon söpöjä lintusukkia. Ja monen olen nähnyt niitä sukkia tehneen ja kaikki ne ovat minulle kuiskutelleet kutsuvasti. Niinpä panin toimeksi, kun kuulin erään tyttösen ilahtuvan kovasti sellaisista sukista.



Malli Villapallon Angry Birds -sukat, joiden ohje löytyy täältä
Koko 36-37.
Langat Novitan Nallen jämiä, joiden menekki oli yhteensä 60 g.        
Silmukoita 52, joita tikutin 2½ ja 3 mm:n sukkiksilla.   

Sen verran muutin ohjetta, että lisäsin neljä silmukkaa ja sen seurauksena tein kahden silmukan "pilarit" lintujen väliin välttääkseni pitkiä langanjuoksuja nurjalla.



Toisen muutoksen tein vahingossa, nimittäin silmien valkoiset osat tehtäisiin ohjeen mukaan solmupistoilla, mutta minä tein ne silmukoita jäljentäen ja vasta sen jälkeen luin ohjeen. Näinhän sattuu aina silloin tällöin ainakin minulle, että ohje tulee luettua huonosti, kun on niin kiire päästä työhön käsiksi.  ;)



Punaisen langan riittävyys mietitytti jo alussa ja jännitys tiivistyi loppua kohden, mutta hyvin riitti. Kuva näyttää millainen pätkä jäi, mutta linnun nokkiin piti hakea toinen jämäkerä hiukan eri punaista.


Kummasti nuo kuvien värit vaihtelevat, vaikka samaan aikaan ne kuvasin ja samalla kameralla samoillaa säädöillä.  Ylimmässä kuvassa ne ovat lähinnä oikeat ainakin tämän näytön mukaan.




Tänään meillä oli todella upea aaamurusko, jonka minä yritin ikuistaa mutta huonolla menestyksellä. Kuvasta tuli vaisu, mutta kun kuvittelet tuon pinkin voimakaammaksi ja siihen lisäksi vahvaa oranssia, niin näet sen "sisäisillä silmilläsi".  Vaikka aamuruskoa(kin) ihailen, niin oppimani vanha sanonta "Illan rusko, päivän paiste, aamun rusko, päivän pasko" tulee mieleeni ja ei voi olla vaikuttamatta ihailuuni hieman negatiivisesti. Sanonta pitää nimittäin aika usein paikkansa. Mutta tässä vaiheessa päivä näyttää upealta, mittari näyttää nollaa.




11 kommenttia:

  1. Voi että nuo sukat on kivan näköiset, vaikka en noista linnuista piittaakaan :) Tuommoisia pitäisi kyllä aikuinenkin sukankuluttaja ♥
    Ei onnistu ruskojen kuvaaminen minunkaan kameralla, vaikka olen monesti yrittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, hmh, minkähänlainen kamera pitäisi olla, että saisi ruskot kuvattua. Ei taida onnistua näillä halvoilla ja ysinkertaisilla pokkareilla, joita minäkin käytän.

      Poista
  2. Hei Matleena:) Hauskat ja söpöset sukat, nämä linnut ovat enemmän opettavaisen näköiset, minun silmissä, kuin vihaiset:) En miekään oikein tykkää näist angri pöödeistä, tuotteina, mutta se on nykyisen ajan suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, eipä ole minulla tullut näihin lintuihin paremmin tutustuttua vaikka niiden kuvien näkemiseltä ei olekaan voinut välttyä. Sukissa ja lapasissa ne kyllä näyttävät kivoilta. :)

      Poista
  3. Kivannäköiset ja kivat nuo pienet muutoksetkin :-)

    VastaaPoista
  4. Hienot äkälintusukat..mullakin on tulossa Äkälintuja tosin palatossun muodossa.:) Pojalle ja miehelle ajattelin niitä joululahjaksi.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.