Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Raitaa säärystimiin


Pikaa pikaa valmistui säärystimet, vaikka ei niillä kiire ollut. Toimituspäivä on vasta viikon päästä.  Nimittäin itsenäisyyspäiväksi lupasin nämä valmiiksi, mutta sopivasti edellinen työ valmistui ja niinpä nämä hyppäsivät saman tien puikoille.





Miniä toivoi uusia säärystimiä, jotka olisivat "valkosta harmaata ja mustaa sikin sokin sekasin raitoina".  Lisäksi saisivat olla 15 cm pidemmät kuin edelliset ja yhtä paksua lankaa.  Mieluusti otin tilauksen vastaan ja aloin pähkäillä miten nuo värit panisin sikin sokin sekaisin raitoina. Sittenpä muistui mieleeni, että olen joskus vuosia sitten käyttänyt netistä löytyvää "raitakonetta" apuna raidoittamisen suunnitteluun. Mutta mistä sen löytäisin, kun en enää muistanut ollenkaan sen nimeä. Aluksi kokeilin kaikilla keksimilläni hakusanoilla Googlesta, tuloksetta.  Sitten keksin huhuilla FB:n Voihan villasukka! -ryhmässä apuja ja uskokaa tai älkää, mutta kolmen minuutin kuluttua sain juuri oikean sivun osoitteen kommenttina huhuiluuni.  :)




Malli raitasäärystimet omasta päästä, raidoitus tosin tämän raitageneraattorin avulla.
Lanka mustaa, tummanharmaata ja luonnonvalkoista7veikkaa, joiden yhteismenekki oli 150 g
Silmukoita 52, joita tikutin 3½mm:n sukkiksilla
Resoria kokonaan,  2o, 2n alussa sekä lopussa 6 cm ja raitaosassa (92kerrosta) 3o, 1n
Korkeutta säärystimillä 46 cm.

Nyt vaan jännään, miellyttääkö malli miniäämme ja tuliko säärystimistä sopivan kokoiset.  Mutta pianhan tällaisia tekee, jos on tarvetta muuttaa jotain. 



Tässä värit erottuvat paremmin kuin tuossa edellisessä kuvassa.


Seuraavaksi sitten  itselle jotain. Sekin jotain on jo puikoilla ja edennyt hyvää vauhtia.



4 kommenttia:

  1. Kivan näköiset ja varmaan mieleiset miniällesi.

    VastaaPoista
  2. Hei Matleena. Oikein hyvän näköiset säärystimet, tykkään noista raidoitetuista, vaikka omat tekeleet valmistuu kovin hitaasti, niin sukat kun muutki. Olenkin tehnyt säärystimiä, leikkaamalla puseron hihoista sopivan mittaiset. Oikeastaan niistä tulee vain nilkuttimet, mut hyvä niinkin. Tällaiset tekeleeni sopii hyvin pitkien housujen alle, eikä jää näkyviin.
    Minulla oli sellaiset raidalliset nilkuttimet jaloissa, kun syyskuussa olin sairaalan päivystys huoneessa. Hoitaja kehui että on kivat noi villahousut, kun näkyi vain lahkeet, eli nilkuttimet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, eihän se valmistumisen nopeus mitään ratkaise, vaan se, että on kiva tehdä. :) Minulla vaan tahtoo aina ikseä päälle se tekemisen himo, ettei malta mieleistä työtä laskea käsistään.

      Minullakin olisi yksi villapusero (kirpparilta eurolla), jonka huovutin tehdäkseni siitä laukun. Mutta sitten en enää halunnutkaan tehdä ja se jäi kaapin perälle. Nyt hiljattain löysin sen kaappia penkoessani ja jätin esille, jospa se kertoisi, miksi se haluaa. Säärystimiä siitä ei tule eikä nilkuttimiakaan, mutta ehkä kämmekkäät tai ainakin rannustimet. Saapa nähdä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.