Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Lehdessäkin se sanotaan



Tänään se sitten tuli, nimittäin tämän viikon Rantalakeus-lehti, josta jo viime viikolla kerroin. Ja siinä on toimittajan lupauksen mukaan juttu Kempeleen ahkerista sytomyssyilijöistä.  




Heti etusivulla ja yhdessä Stubbin kanssa!  Hauska sattuma, että taas päästiin etusivulle maamme nokkamiehen kanssa. Nimittäin muutamaa päivää vaille viisi vuotta sitten oltiin etusivulla Ahtisaaren kanssa



Sitten keskiaukeamalle, pyydän! 


Noin puolet keskiaukeamasta oli käytetty juttuumme.



Tässä pari paikalla ollutta myssyn tekijää ihailee kanssani valmiita myssyjä.



Tässä alla vielä jutun teksti kahtena eri kuvana, että halukkaat voivat lukea tekstinkin.






Jutun tekstin näet paremmin, kun klikkaat kuvat isommiksi ja tarvittaessa vielä zoomaat niitä.

Hiukan on tekstissä virheitä, mutta ne eivät mielestäni ole oleellisia eivätkä muuta asiaa.


Kerrottakoon vielä, että Rantalakeus on sitoutumaton paikallislehti, joka kertoo lähinnä Oulun eteläpuolen kuntien (Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä sekä nykyään Ouluun kuuluva Oulunsalo) tapahtumista ja ilmestyy kerran viikossa.



25 kommenttia:

  1. Upeasti tulee esille teidän hyvä asia. paljon on myssyjä ahkerista kä'sistänne syntynytkin. Hyvää jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos, hyvää jatkoa sytomyssyille toivon minäkin. :)

      Poista
  2. Hienoa, että välillä on juttuja myös hyvistä asioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, niinpä, kauheuksista taas kuultiin TV:n uutisissa.

      Poista
  3. Asiallinen juttu iloisine myssynneulojineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka, hyvällä asialla on helppo olla iloinen. :)

      Poista
  4. Hieno juttu. Kylläpä pirtissä voi kohta olla kävijöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, ihan mukava määrää näyttää piipahtaneen pirtissä jo nyt. :)

      Poista
  5. Hieno juttu hyvästä ja tärkeästä asiasta! Pienestä alusta on kasvanut melkoinen "myssyilybuumi" ja hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso gnu, eipä tällaista osannut arvata villeimmissä kuvitelmissaankaan. :)

      Poista
  6. On se hyvä ku mediakin huomaa ja huomioi myssyntekijät. Upeita naisia ootte kaikki. Sun olis kyll pitänyt päästä linnan juhliin, siellä kun oli monia muitakin hyväntekijöitä. Olisit niinku edustanut "myssyäitinä" kaikkia myssyntekijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, ai että linnan juhliin! :O Olisinkohan mennyt sinne myssy päässä. :D :D

      Poista
  7. Huomaahan sen heti, kumpi on tärkeempi sinä vai Stub, kummasta on isompi kuva etusivulla. =D Ainakin sinä olet pidetympi persoona ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, samaa minäkin ajattelin, mutta en viitsinyt tekstiin kirjoittaa. :D

      Poista
  8. Ihanaa kun ovat huomioineet teidän ihanaa työtä hyvän asian puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, minäkin iloitsen tästä huomioimisesta. :)

      Poista
  9. Hieo saavutus. On oikein ihanaa, että mediakin huomaa taitavat käsityöntekijät, jotka tuottavat hyvää mieltä tärkeän asian puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, joo, hyvillään ollaan tästä huomiosta. :)

      Poista
  10. Hienoa! Ja kiva, että huomioidaan - se saa aina uusia neulojiakin mukaan!
    *
    Vein tänään TAYSiin ystävänpäiväsytoja, niillä nurkilla kun satuin liikuskelemaan. Vastaanottanut hoitaja sanoi, että myssyt menevät aina kuin kuumille kiville - ja mieluusti ottavat sukkiakin vastaan, jos vaan joku niitä osastolle toimittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, juuri siinä toivossa suostun aina ilomielin näihin lehtijuttuihin ja silloin aikojen alussa TV:oonkin. :) Kerroin muuten nuo hoitajan terveiset myös FB:n Sytomyssyt TAYS -ryhmässä, kiitos sinulle niistäkin.

      Poista
    2. Kiitos! Itse en ole FB:ssa ja toivoinkin viestin välittyvän jonkun kirjautuneen kautta! :o)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.