Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Lisää PHHT-töitä


Minulla on jotenkin tylsistynyt olo, kun katson noita matkalle mukaa ottamiani lankoja. Jotenkin ne vaan eivät ollenkaan houkuttele minua. En muista tällaista tilannetta olleen ennen. Aina olen innolla napannut langan seuraavaan työhön ja aloittanut sen edellisen valmistuttua. Mutta eiköhän tämä ole väliaikaista. Niinhän sitä jossakin laulussa taidetaan laulaakin, että väliaikaista kaikki on vaan. Tai jotain sinne päin.

Lopulta poimin lankakassistani pari kerää Tenneseetä, toinen aivan korkkaamaton, tehdäkseni 



Raidallinen perusmyssy ihan omaan tapaani
Langat Tenneseetä, menekki yhteensä 60 g
Silmukoita 102 ja 3.5 mm:n puikoilla mentiin

Myssystä tuli aika bliisu väreiltään ja lisäksi tuo raitalankana oleva beessi näyttä kovin likaiselta sinisen vieressä. Mutta uskon tämänkin löytävän käyttäjänsä, ovathan värit sentään sukupuolineutraaleja.

Alunperin  suunnitelin tekeväni kokeeksi minulle uuden myssymallin erästä blogikaveria matkien, sain jo luvankin häneltä. Mutta malli ei sopinutkaan suhteellisen kierteiselle Tenneseelle, vaan vaatii pehmeämmän langan, joten se kokeilu päättyi purkuun ja muuttui perusmyssyksi.



Seuraavaksi päätin hävittää ne pienet jämälangan nyttöset, jotka jäivät  tämän huivin teossa käyttämättä. Huivi löytyy joko tuon linkin kautta tai rullaamalla pari postausta alas päin.  Eikä niitä lankoja ollut paljon, mutta barbien vaatteita niistä saisi, ajattelin.




Ja niinpä mekkotehtaani sai valmiiksi ensin kolme barbien mekkoa. Mekot tein omaa ohjettani soveltaen.   Langan menekki yhteensä 30 g.






 Ja vielä oli hiukan lankaa jäljellä, mutta se ei riittäisi mekkoon. Siispä kaksi tuubihuivia mekkojen seuraksi.  Ne tein ihan "omasta päästä", ainoastaan huivien silmukkamäärä mietitytti. Lankaa jäi vain pari metriä ja sen panin kylmästi roskikseen.

Nämä menevät Oulun Hopen kautta ilahduttamaan jotain lasta, luultavasti tyttöä.


Sekä myssy että barbien vaatteet menevät siis hyväntekeväisyyteen ja ovat PHHT -työni n:o 7 ja 8. Lasken nämä barbien vaatteet yhdeksi PHHT-työksi, vaikka ne periaatteessa voivat mennä kolmelle lapselle, mutta kun ovat niin pieniä kooltaan. Vai mitä sanoo PHHT-emomme Mari?

Huomasitko muuten hienon mannekiinini?  Rakennelmassa on jalustana oluttölkki ja päällä kaulan virkkaa tekemässä auringonhattu pullo.  Enhän minä lähtiessä tiennyt, että barbiekin olisi pitänyt pakata lankakassiini.  :D



8 kommenttia:

  1. Kivoja hyväntekeväisyystöitä jälleen! :) Minä laitoin PHHT-kirjanpitooni sinun kohdallesi 3 Barbien mekkoa ja 2 Barbien huivia, joten varmaan minä ne sitten lasken viideksi työksi, kun loppukoostetta teen. :) En ole vielä niin tarkasti asiaa miettinyt... Sinänsähän käsitöiden koolla ei ole merkitystä - toiset ovat tehneet isoja peittoja, toiset vauvansukkia, ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Eiköhän se ilahduttaminen ole kuitenkin tärkein asia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, se ilahduttaminenhan se on pääasia. Ja kyllä kai pikkutytöt voivat ilahtua enemmän barbien mekosta kuin omista villasukista.

      Poista
  2. Minusta kauniit värit myssyssä eli makuasioita nämä ovat! Minäkin vasta nyt ehdin PHHT:n n osallistumaan , mutta onhan tässä viikko aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, viikossahan ehtiii hyvin mukaan PHHT:een. :)

      Poista
  3. Kivoja barbimekkoja ja kaunis myssy.

    Itsellänikin nyt vähän sellainen olo, ettei langat kiinnosta - kaikki kaapissa olevat jotenkin väärän värisiä. Mutta jospa tämäkin olisi väliaikaista :)

    Helmikuussa kudoin kymmenen paria sukkia (toimitettu Lankamaailmaan), mutta nyt maaliskuussa on valmistunut vain viisi paria. Kevätväsymystä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, minulla menee yleensä tällainen innostuksen väheneminen pian ohi, ei kestä monta päivää. Eiköhän niin käy nytkin.
      Ei muuten tainnut olla sinun tekemiä sukkia siinä satsissa, jonka hain helmikuun lopulla Lankamaailmasta. Odottavat siis siellä minua, kun palaan kotiin, pitääkin pikapuoliin poiketa hakemaan ne. :)

      Poista
  4. Nätti myssy ja söpöjä barbinvaatteitta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.