Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 22. tammikuuta 2021

500 sytomyssyä

Tadaa, nyt voin paljastaa edellisessä postauksessa arvuuttelemani sytomyssymäärän: se on tasan 500 sytomyssyä.  Olen siis tehnyt sen määrän sytomyssyjä tarkasti ottaen joulukuusta 2009 alkaen, jolloin suunnittelimme Seijasiskon kanssa ensimmäistä sytomyssykeräystä ja tehtiin mallikappaleita.


Tyttäreni oli sitä mieltä, että nyt juhlan aika ja niinpä hän palasi aamuiselta kauppareissultaan kukkien ja kakun kera, kun eihän nyt korona-aikana voi isompia juhlia järjestää. Juotiin sitten omalla väellä kakkukahvit ja pitihän lahjukset ikuistaakin.


Ja kuulemma minutkin. (Ja niin olin tohkeissani, että kuvattaessa korttikin oli ylösalaisin, mutta oli tytärkin sitä valitessaan ollut, kun oli ostanut syntymäpäiväkortin! 🤣)

Olen viimeisä myssyjä tehdessäni miettinyt, kuinkahan iso kasa olisi, jos kaikki tekemäni sytomyssyt olisivat yhdessä kasassa. Muistelen, että isoon muovikassiin on tainnut mennä n. 100 myssyä, kun olen vienyt niitä OYS:aan.



Ja tässä ovat viisi viimeisintä valmistunutta sytomyssyäni (seuraava on jo puikoilla).



Sytomyssy n:o 496 Karoliina-mallia, Lanka Novita soft cotton, menekki43 g



Sytomyssy n:o 497, tämäkin Karoliina-myssy, lankana Novita soft cotton, menekki 42 g



Sytomyssy n:o 498 raitamyssynä, langat Novita soft cotton, menekki 42 g



 
Sytomyssy n:o 499, lankoina kolmea eri jämälankaa, joiden menekki yhteensä 45 g


Sytomyssy n:o 500, langat tummanruskeaa ja vaaleaa liilaa jämälankaa, menekki yhteensä vain 29 g.


Näitä myssyjä tehdessä sain muuten käytettya monia jämälankanöttösiä loppuun tai ainakin melkein. Mm. nuo Soft Cottonit loppuivat melkein kokonaan, pieniä keräsiä vain jäi ehkä barbien vaatteisiin.

Olen oikein tyytyväinen tähän myssymäärääni, vaikka tiedän henkilöitä jotka, ovat tehneet enemmänkin sytomyssyjä, mutta eihän tämä ole kilpailu. Tytär kysyi, aionko tavoitella nyt 1000 myssyä. Siihen vastasin, etten tavoittele mitään vaan annan ajan näyttää, mitä saan aikuiseksi. Mutta laskin sentään, että jos teen saman määrän myssyjä samassa ajassa kuin nämä, niin olen silloin jo yli 85-vuotias. Jos elonpäiviä olisikin, niin tuskin niin kauan puikot ja koukut vipattavat.


19 kommenttia:

  1. kutoo mopsien kanssa22. tammikuuta 2021 klo 17.05

    Hei ja onnea 500 myssystä! En ole omiani laskenut, mutta kyllä niitä vuosien mittaan joitakin on. Tämä vaan vuosi vuodelta jaksaa innostaa, onko se sitten halu olla tuottamassa iloa jollekulle vai ajankulua talven iltoihin vai väreillä leikittely, mene ja tiedä. Tai oikeastaan kaikki!
    Jokaista myssyä kutoessani ja värejä valitessani ajattelen jotakuta tuntematonta, joka myssyä valitessaan tarttuu minun tekemääni, laittaa sen päähänsä ja tuumaa, että aika kiva, tästä tykkään.
    Ja kyllä, oma tarvekin myssylle on ollut, sen teki rakas ystäväni Susu melkein 10 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutoo mopsien kanssa, samoin minäkin aina mietin myssyä tehdessäni, millainen henkilö mahtaa tämän valita. Ja samalla liitän myssyn mukaan paranemistoivomuksen.
      Olen niin monelta saanut tyytyväistä palautetta saamistaan myssyistä, että sen voimalla minulle aina uutta intoa löytyy myssyjen tekoon. Ja iloahan se itse tekeminenkin tuo tällaiselle intohimoiselle käsityöntekijälle.

      Poista
  2. Tytär oli kyllä ihan oikeassa, tuon kunniaksi voi juoda kakkukahvit. Olipa minulta hyvä arvaus, kun oli oikea :) Määrällä ei mielestäni kuitenkaan ole mitään merkitystä, vaan sillä myssyllä/sukkaparilla/yms. joka tehdään lämpimin ajatuksin ilahduttamaan jotakuta tuntematonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, samaa mieltä, ettei tehtyjen määrä merkkaa mitään, vaan jokainen myssy/sukkapari ilahduttaa saajaansa. Kuten edellä jo sanoin, olen saanut monia liikuttavia kiitoksia siitä yhdestäkin myssystä, jonka ihminen valitsee itselleen.

      Poista
  3. Onnea Onnea! Onnittelut hienosta työstä. Sulla on fiksu tytär kun ymmärsi kakun ja kukat hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, äitinsä kasvattama tytär! 🤣🤣🤣

      Poista
  4. Onnea! Kyllä olet kukat ja kakun ansainnut.
    Toteaa muutaman myssyn tehnyt Neili

    VastaaPoista
  5. Hieno saavutus! Aivan ihana juttu, että saitte perhepiirissä juhlia virstanpylvästä! Hyvä tytär, että äitisi sai juhlan ja mekin näin virtuaalisesti. Kaunis kortti (olkoonkin väärin päin), ihanat ruusut ja herkullisen näköinen kakku.
    Kauniita , uusia myssyjä tullut!

    VastaaPoista
  6. Olet sinä semmoisen urakan tehnyt että kunnon kakkukahvit olet tosiaan ansainnut ruusun kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sude! Jokaista myssyä on ollut kiva tehdä.

      Poista
  7. Hei ja valtavan paljon onnea, melkoinen saavutus ja kyllä siinä sinun taitavat kädet ovat ahkerana olleet. Juhlinta, pienimuotoinenkin, on todellakin ollut paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kankuritar! Totta muuten että pienikin juhla piristää mieltä kummasti.

      Poista
  8. Mahtavaa ja onnea :) Kyllä kelpaa kakkukahvit juoda sen kunniaksi!

    VastaaPoista
  9. Upeita ovat edelleen nämä sytomyssysi ja mahtavan määrän olet niitä tehnyt. Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  10. Kati oli oikeasssa että Leivoskahveila oli aihetta.Onnitelut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.