Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 22. tammikuuta 2009

Sukkia kaksittain

Sukkia olen taas tällä viikolla tikutellut, kun alkuun pääsin. Kahdet sukat on valmistunut ja kolmannetkin päässevät pian puikoille. Mutta ensin haluan tehdä kuitenkin huiviin kakkosvihjeen. Näyttää niin mukavalta, kun olen katsellut kuvia toisten tekemistä blogeissa. Mutta tämänviikkoisiin sukkiin palatakseni, ensimmäiseksi valmistui taas kerran kurttuvarsisukat. Näitä tehdessä tuntui, että kurttuvarret kasvavat jo pian minun korvistanikin tällä menolla. Lienee siis aika pitää taukoa näiden teossa, vaikka yhdet kurttuvarret ovat vielä tilauksessa. Onnekseni toimitusaika on sovittu "vuonna 2009", joten kiirettä ei ole. Teenpähän samaan tilaukseen kuuluvat muut sukat ensin.


Malli Kuttuvarret eli makkarasukat koko n:o 41. Kantapää tavallinen vahvistettu ja kärjessä sädekavennus.
Lanka Novitan Nalle Colori uusi sinisävyinen, menekki 100 g
Puikot 3 mm

Toiseksi valmistuivat puuvillaiset sukat tyttärelle. Hän pitää mielellään kotisukkina puuvillaisia sukkia ja kun 5. vuotta sitten kuolleen mummon kutomat sukat alkavat olla loppuunkulutettuja, niin äiti sai kunnian alkaa sukankutojaksi. Langoiksi tytär valitsi lankavarastostani vihreää ja kahta sinisen sävyä, jotka kaikki ovat kyllä hyväksi marinoituneita.


Malli perinteinen suomalainen sukka vahvistetulla kantapäällä ja kärjen sädekavennuksella Koko n:o 39

Lanka vihreä Novitan Tennesee ja siniset jotain muuta puuvillalankaa jämäkeriä, menekki yhteensä 90 g

Puikot 3 mm, joilla silmukoita 48

Tyttären toivomus oli, että sukkien pitäisi olla "löpsöt" tai joku vastaava termi. Kuvassa sukat ovat minun jaloissani eivätkä kovin löpsöiltä näytä, mutta puuvillainenhan löystyy käytössä. Aikanaan asia selviää ja tarvittaessa pannaan löpsömmät puikoille, lankaa nimittäin on vielä toisiinkin sukkiin.

Nyt siis huivia tekemään!

6 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia jälleen. Ja kuten sanoit, puuvilla kyllä vähän löpsähtää käytössä.

    VastaaPoista
  2. Niin kivoja sukkia!! Puuvillaisia sukkia pitäisi täälläkin tehdä, mutta pitää ensin kaivaa puuvillalangat jostain jemmasta esille :).

    VastaaPoista
  3. Kiitos runosta,
    kaunis eleesi
    oli lohduksi.
    Kiitos ystävyydestä,
    myötäelämisestä.

    Kommenttisi ovat todella ihania, tässä sinulle kirjoittamani pieni runo :)

    VastaaPoista
  4. Tuon sinisen Nallen sävyt ovat minusta kivat, samoin kuin sen vaaleanpunasävyisen, pyörittelin tänään just kaupassa mutta maltoin vielä mieleni.

    VastaaPoista
  5. Nna: Niinhän se puuvilla tekee: :)

    Helmis: On joskus jopa hyvä penkasta varastojaan ihan pohjia myöten! ;D

    Tiina: Kiitos runosta, ilahdutti minua kovasti! ;)

    Eila: Hitsi, minä en ole vielä nähnytkään sitä vaaleanpunasävyistä.

    VastaaPoista
  6. Hienoja sukkia! Meidän neidillä on käytössä neulomani puuvillasukat tennesseestä ja löpsähtävät käytössä aika lailla. Mutta ovat todella kestävät.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.