Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Pari kukkasta vain

Muoks! Korjasin vain tuon otsikon kirjoitusvirheen!


Eilen oli melkein koko päivän pari astetta pakkasta, mutta illalla sitten lauhtui ja rupesi satamaan vettä. Ja tietäähän sen, miten siinä vähälle lumelle käy, sulaahan se. Reilun viikonhan meillä oli jo mukavan lumista talvea, mutta näin taas kävi.

Kuvasin taas metsikköä meidän talon takaa, terassilta niin kuin edellinenkin lumitilanteen kuva. Ja todellisuudessa näkymä on vieläkin vähälumisempi. Mutta jospa se tämänpäiväinen sääennuste pitäisi paikkansa, joka lupasi koko maahan lumisadetta ja valkea joulu olisi mahdollista aivan Etelä-Suomessakin.


Käsityöt ovat nyt aivan pieniä, nimittäin pari kukkaa virkkasin johonkin kiinnitettäväksi. Omasta päästä kehittelin näitä. En ole oikeastaan tyytyväinen näihin, mutta voisi kai sanoa, että kelvollisia ovat. Tätä sanontaa käyttävät kaksoset 9-v. ruoasta, josta eivät pidä, mutta syövät kuitenkin.


Kukkaset eivät ole näin ankean värisiä, vaan on virkattu vaalean keltaisesta ja oranssista Woolista ja keskiruskeasta Nallesta, mutta en saanut värejä tämän paremmin onnistumaan kuviin. Jotta jännitys säilyisi, en paljasta vielä mihin kukat kiinnitin, vaan vasta sitten joulun jälkeen. ;D

8 kommenttia:

  1. Kyllä minuakin harmitti aamulla, kun lumet olivat yön aikana melkein kokonaan sulaneet. Oli niin mukavan talvista talvista eilen kun oli satanut reilusti lunta..oikeasti nautin lumitäiden tekemisestä. Kivoja kukkasia.

    VastaaPoista
  2. Tupuna: No joo, kiitos! ;)

    Seijasisko:Saapa nähdä, miten tämä lumitilanne kehittyy. Viime yönähän tuli vähän sentään. :)

    VastaaPoista
  3. Päivittelet lumitilannetta, se varmaan on tänään vähän petraantunut. Minua harmittaa tuo jäiden puuttuminen. Jo kolmas vuosi kun pohjoinen Saimaa ei ole jäässä jouluna. Minä lähden nyt katsomaan minä päivänä tuo järvenselkä jäätyy tänä vuonna, enkä ole tietokoneen ääressä pariin viikkoon.Pidin kovasti seimiaiheisesta ristipistotyöstäsi, joka oli alemmassa postauksessa.
    Hyvää Joulua sinulle Matleena.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kukkasia olet virkannut, niistä tulisi hyviä rintakoruja=D
    Lunta täälläkin on tosi vähän, oikeastaan saa tirkistellä että missä...
    Hyää joulua sinulle =D

    VastaaPoista
  5. Ihastellen katselin kirjottuja töitäsi. Ne ovat niitä vuodesta toiseen esille laitettavia muistoja.
    Lunta? Hmm, ei ole. Jokunen pieni valkoinen läntti peittää pihanurmea, ei siitä saa edes lumipalloa aikaiseksi.

    VastaaPoista
  6. Heinis: Hyvää joulua sinullekin!

    Kaijaleena: Niin kyllä ovat talvemme olleet jo useana vuonna leudompia kuin ennen. Kuitenkin nauttikaamme siitäkin.
    Hyvää joulua sinullekin!

    Rantapuikko: Todellakin, kukkasistahan voisi tehdä rintakoruja. ;)
    Hyvää joulua sinullekin!

    TeSa: Totta on, että kun kaivaa joulukoristelaatikkoaan joulun alla, niin kaikki tavarat tuovat muistoja mieleen. ;)
    Ai teidän lumesta ei saa lumipalloa aikaseksi. No, meillähän on sitten paljon lunta, kun naapurin pihalla seisoo iso lumiukko. ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.