Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Valkovuokon kukkiessa

Monet, monet kiitokset teille kaikille ihanista kommenteista edelliseen päivitykseen, niitä on ollut ilo lukea. On tuntunut tosi mukavalta, kun niin moni on iloinnut kanssani pannumyssyn valmistumisesta ja kehunut sitä kauniiksi. Minusta itsestä rupesi jossain vaiheessa tuntumaan, että onkohan tämä edes sievä, mutta kommentit antavat uskoa siihen, että olen onnistunut. Tiedusteluuni kumpi on etu- ja kumpi takapuoli, tuli yhteensä 12 kannanottoa, joista yksi kannatti kukkapuolta ja kaksi tyttöpuolta ja loput olivat sitä mieltä, että molemmat ovat samanarvoisia. Joku ehdottikin, että vuoroviikoin vaihtuisi puoli. ;)


Käsityöt eivät ole vieläkään edenneet, kun olen ollut "menon kelkassa" niin paljon. Eilen kiertelin Seijasiskon kanssa Oulun kirppareita neljän tunnin ajan. Seijasisko oli minulle esittelemässä paikallisia kirppareita, joihin en vielä kovin hyvin ole ehtinyt tutustua sen vuoden aikana, jonka olemme täällä asuneet. Kiitos sinulle Seijasisko antoisasta paivästä ja maukkaista rönttöskahveista. Seijasiskon blogissa on myös juttua päivästämme ja kuva myös rönttöskahveista. Ostoksia tein vain kaksi "löytöä", mutta mitään erityistä en ollut hakemassakaan.


Tällaisen kipon ostin aivan tositarpeeseen, kuten kuvasta näkeekin, niin pääsi heti käyttöön. Minulla on siis vielä käyttökuntoiset lämpörullat 1970-luvulta (muistaako joku?) ja ne ovat vuosien lepokauden jälkeen päässeet taas käyttöön. Ja noille piikeille, joilla rullat kiinnitetään, tarvitsin jonkun kipon, josta ne ovat kätevästi otettavissa. Tämä on mielestäni sopiva ja sopii meidän WC:n väreihinkin jopa.

Toinen ostokseni oli Grappo-lasi. Meillä on ennestään jäljellä yksi häälahjalaseistamme ja kun nyt näin samanlaisen myynnissä, piti minun se ostaa pois. Tässä ne nyt yhdessä nököttävät!


Saman sarjan laseja meillä on jäljellä kahta muuta kokoa, viinilaseja ja pieniä juomalaseja on molempia neljä kappaletta. Muut ovat särkyneet vuosikymmenien varrella (meidät on vihitty v. 1968).



Kevät etenee täällä hitaasti. Aurinko on kyllä paistanut monta päivää, mutta kylmä tuuli puhaltelee navakasti. Viikonlopuksi on sentään luvattu lämpenevää, joten jotain kivaa on odotettavissa säänkin suhteen.

Tänään kauppaan lähtiessä huomasin perennapenkkiin eksyneen valkovuokon avanneen ensimmäisen kukkansa. Kauppareissun aikana kertyi taivaalle pilviä sen verran aurinkoa varjostamaan, että valkovuokko veti jo terälehtiään vähän suppuun. Siksi se on vähän nuupahtaneen näköinen kuvassa. Mutta ilahduttaa minua kovin ja antaa lupauksen, että kesään päin ollaan menossa.
Aurinkoista ihanaa viikonloppua kaikille!

17 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi..oli kyllä mukava päivä.Mulla jäi se Paljekirppis vaivaamaan kun en ehtinyt siellä käymään. Taidan piipahtaa siellä huomenna. Voi kun tuo kuppi olikin sitten sopiva tuohon tarkoitukseen. Ihana kun oot bongannu valkovuokonkin! Kyllä se kesä sieltä tulee!Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kaunis valkovuokko! Kyllä lämpörullat muistetaan, minultakin löytyy 70-luvun lämpörullat ja just eilen ajattelin, että pitäisköhän ottaa ne käyttöön.

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut aivan ihana päivä. Ja mitä hienoja löytöjä.
    Ota koppi, blogissani on sinulle jotain pientä, punaista ja kaunista.

    VastaaPoista
  4. Voi, äidillä oli just tasan samanlaiset Carmen-rullat! Luulen, että ne ovat nyt Mammalla.

    VastaaPoista
  5. Lasit ovat hirmuisen tutun oloiset, onkohan isällä ja äidilläkin muutama tuollainen.. :o)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa nähdä kevään ensimmäinen valkovuokko ;) Mukavia kirpparilöytöjä olet tehnyt.
    Vierailimme juuri Oulussa alkuviikosta luokkaretkellä.

    VastaaPoista
  7. Vähän taitaa olla kevät täälläpäin(kin) myöhässä, vaikka valkovuokot ovat kyllä jo viikon kukkineet. Muistaakseni kukkivat viime vuonna äitienpäivää ennen jo. - Kyllä on tosiaan komia tuo pannumyssysi. Tykkään valtavasti peittokirjonnasta yleensäkin, ja siinähän saa käyttää tuota lemppariväriäni mustaa ihan luvan kanssa :D.

    VastaaPoista
  8. Seijasisko: Valkovuokko tuo mukavasti lisää kevääntuntua ja piristää mieltä! :)

    Päivi: Hyvin ainakin minun rullani toimivat, aivan kuten ennenkin. Minulla oli välillä lyhyemmät hiukset, niin ei voinut käyttää näitä rullia. Nyt taas hyvin saa rullattua. ;)

    TeSa: Koppi tuli, kiitos! Minäpä käyn kohta teillä! ;D

    Villasukka: Käyttääköhän mammasi vielä Carmeneita! :)

    makepeace75: Näitä laseja näkyy vielä jonkun verran, joskus on Huutonetissä ja Laatutavarassa myynnissäkin ollut. Meidän lapset (sinun ikäisiäsi) tykkäävät näistä. ;)

    Ledu: Valkovuokko on sellainen kevään sanansaattaja! :)

    VastaaPoista
  9. Pappi puikoissa: Kiitos myssykehuista sinullekin! :) Kiva sitä oli kirjoa ja tulee valmista paljon nopeammin kuin vaikkapa muliinilangalla kirjomalla. Nähtäväksi jää, saanko muuta tehtyä tällä tekniikalla vaikka tarvikkeita on ostettuna.

    VastaaPoista
  10. Minä luinkin Seijasiskon blogista tuosta teidän kirpparikierroksestanne. :) Itsekin teen aika ajoin näitä kierroksia, ja kyllä niillä saa vain aikaa vierähtämään, ja kassit täyteen tavaraa. Hyvä puoli normaaliin shoppailuun verrattuna on yleensä se, että pankkitili ei kauhesti kirpparishoppailusta kevene. :) Viime viikolla just kannoin kotiin kassillisen lastenvaatteita + pari paitaa itselleni, ja tasan kaksikymppiä maksoi koko kassillinen. :) Eniten tykkään niistä Alppilan kirppareista, ovat meitä lähelläkin, niin tulee usein käytyä.

    Viikonloppuja sinulle! :)

    VastaaPoista
  11. Hih, ihanat nuo Carmenit! Meidän äidillä oli nuo, mutta mahtavatko olla vielä elossa/käytössä.. Pitääkin joskus kysyä.

    Ajatella, täällä jo valkovuokot alkavat vähän kuihtua, kukkivat tänä vuonna oikeastaan melkein yhtä aikaa sinivuokkojen kanssa - äitienpäivänä olivat parhaassa kukassa! Ihan kohta kielot aukeavat.

    Oikein hyvää viikoloppua!

    VastaaPoista
  12. No hupsista sentään! Mulla kävikin kyllä mielessä, että mahdoitko huomata ne välikerrokset, joita ei siinä ruutukaaviossa ole. No, hyvä kun syys selvisi, nyt vielä se "oikea versio"!

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoisen kirpparikierros-päivän olitte viettäneetkin. Kirppikset ovat mielenkiintoisia paikkoja!Useasti minäkin niissä kiertelen!
    Voi,miten kaunis valkovuokko! Aurinkoista lämmintä viikonloppua! Meillehän luvattiin sitä!

    VastaaPoista
  14. Kaunista ja lämmintä viikonloppua sinne pohjoiseenkin. Kiva oli lukea teidän naisten kirpparikiertelyistä.

    VastaaPoista
  15. Kävin ihailemassa pannumyssyäsi!! Kaunis molemmilta puoliltaan :)Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Mari: Kyllä kirpparikierros silloin tällöin on paikallaan! Varsinkin lasten vaatteita näyttää olevan paljon ja menevän kaupaksikin hyvin. Ne molemmat Alppilan kirpparit käytiin myös katsastamassa. :)

    Helmis: Nyt on jo edetty onnistuneeseenkin rättiin saakka! :)

    Irina: Sää lämpeni todella huomattavasti eilisestä, nyt jo tarkenisi kutoakin ulkona, mutta en ole veilä ehtinyt sinne asti. ;)

    Pirena: Lämmintä saatiinkin jo täksi päiväksi! :)

    Jaana: Kiitos! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.