Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kukkanen sinulle ja sukkaset Hillokellariin

Lankapirtin kävijälaskuri on hiljattain ylittänyt 50000:n lukeman. Kiitos siitä kuuluu jokaiselle täällä poikenneelle, niin kaikille ihanille vakikävijöille kuin vaikkapa vain kerran poikenneille. Olen oikein otettu tästä suosiosta, mitään tällaista en osannut odottaa, kun vajaa kaksi vuotta sitten blogini perustin. Jokainen bloginpitäjä lienee samaa mieltä kanssani, että kävijät, siis lukijat, ja varsinkin kommentoijat tekevät tästä bloggaamisesta mielekästä ja mukavaa.


Näin virtuaalisesti ojennan teille jokaiselle tämän orkidean kukkasen kiitokseksi. Siis sydämellinen kiitos kaikille! Kiva kun poikkesitte, tervetuloa toistekin!



Lopultakin minä sain nämä sukat valmiiksi. Tuntuu, että ikuisuuden näitä kudoin, mutta eihän siinä tainnut mennä sentään kuin pari kolme päivää. Mutta pitkältä se aika tuntui. Taisivat siis omat odotukseni olla epärealistiset näiden suhteen. Mutta nyt ne ovat tässä ja pääsevät myös Hillokellarin hyllyille pikapuoliin. Mitähän hilloa tämä mahtaakaan olla.

Malli Nutkin Socks mukaillen toteutettuna. Ts. vain mallikuvioa ohjeesta, sukan suu, kanta ja kärkikavennus oman makuni mukaan.
Koko 39
Lanka Villa Mokan Mokkasukka väri Zeus, menekki 65 g
Puikot 2.5 mm

Sukat tein itselle reilun vuoden marinoituneesta langasta. Tykkään väristä ja langasta muutenkin. Vaikka se on kirjavaa, ei se ole mielestäni liian rauhatonta. Kuvaaminen oli haastavaa. Lukemattoman määrän otin kuvia enkä saanut väriä ja sukan pintaa hyvin näkymään kuvissa. Mutta näillä mennään, mitä tässä näet.


Mallikuvio oli helppo oppia muistamaan, vaikka siihen kuuluu 10 kerrosta, ja sitä oli kiva tehdä. Totuuden kertoakseni en ole malliin täysin tyytyväinen, koska sukanvarsi tahtoo kiertyä ympäri jalan. Johtuu ilmeisesti tuosta mallista. Katson nyt jonkun aikaa, miltä tuntuvat käytössä. Jos oikein hankalalta tuntuu, niin puran ja teen uusiksi jollakin toisella mallilla.


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


26 kommenttia:

  1. Onnittelut kävijämäärästäsi!

    Nätithän sukat ovat,mutta jos kiertää,ei hyvä!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut suuresta kävijämäärästä! Hienon näköiset ovat nuo sukat! Hankalaa, jos varsi kiertää.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut isosta kävijämäärästä!! Lankapirttiin on aina mukava tulla vierailulle.

    Sukat ovat tosi kauniit<3 Harmi kun kiertyvät.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut suuresta kävijämäärästä. Olen tehnyt tuolla samalla mallilla sukat. Sama juttu: varsi kiertää jonkun verran. Malli sinänsä on nätti ja joutuisa neuloa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kukkasesta. Täällä on kiva vierailla, vaikka viimevisiitistä onkin jo tovi ehtinyt vierähtää.

    Tuo keskimmäinen sukkakuva on oikein nätti -liekö lähinnä oikeaa väriä?

    VastaaPoista
  6. Onnittelut mahtavasta kävijämäärästä!

    Nuo Nutkinit on minullakin tehdään-listalla.Hankalaa tuo kiertäminen.

    Kaunis orkidea:) Minulla alkoi tehdä orkidea uusia kukkavanoja vanhoihin kukkavarsiin:D

    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kukkasista! Näin virtuaalisesti saadut kukkaset kestävätkin kauemmin! Hurjan paljon onnea blogillesi! Tänne on niin mukava aina pistäytyä!
    Minun mielestä nuo sukat ovat tosi pähkinäiset! Mutta pähkinähillo!!! Sehän voisikin olla erikoisen hyvää tai ainakin erikoista!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Onnea valtavasta kävijämäärästä blogisassi;)
    Täällä on aina mukava vierailla.

    Hienot sukat olet neulonut.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut ja kiitos kukkasista. Mukava kun olette olemassa, sinä ja blogisi :)

    Kauniit sukat. Olisko ne niinkuin karviashilloa :)

    VastaaPoista
  10. Ihanan orkidea, kiitos!
    Kivat sukat. Arvaas, ihan samaten olen minä ollut tuskastunut monta päivää omiin ensimmäisiin Sukkasato sukkiini vaan selätin kuin selätinkin ne! Kuvia pitää vielä napsia.

    VastaaPoista
  11. Onnea kävijämäärästä! :)

    Kauniit sukat, nuohan voisivat olla vaikkapa suklaahilloa Hillokellariin. :)

    VastaaPoista
  12. Mahtavava luku, onnitteluni! Täällä on kiva käydä ja aika moni on samaa mieltä! Kuvaaminen on joskus haasteellista ja kamera näkee toisin, kuin omat silmät. Hienot sukat nuo on, kantapään reunassakin on kuvioita.

    VastaaPoista
  13. Kovin on kauniit sukat. Taidan matkia mallin, vaikka kiertäisivätkin. Onpa sinulla paljon ollut kävijöitä, osoittaa vaan, että on mukavat sivut.

    VastaaPoista
  14. Onnea hurjasta kävijämäärästä! Ja kiitos kukkasista :)
    Kauniit on sukat ja ihanan väriset, harmi jos kiertävät varresta. Toivotaan että asettuisivat, ettei tarttisi purkaa.

    VastaaPoista
  15. Onnea hurjasta kävijämäärästä! Ja kiitos kukkasista :)
    Kauniit on sukat ja ihanan väriset, harmi jos kiertävät varresta. Toivotaan että asettuisivat, ettei tarttisi purkaa.

    VastaaPoista
  16. Hyvän näköiset on, pystyisiköhän sitä kiertoa hieman hillitsemään jos kostuttaisi ja pingottaisi, hieman vähän löyhdyttäisi sitä kuviota.. Vaikea sanoa. Liian nätit purkamiseen x)

    VastaaPoista
  17. Kiitos kaikille kommenteista ja onnitteluista ja myös pahoittelusta sukkien kiertämistaipumuksen johdosta. ;)

    Oli myös mukava, jos niin voi sanoa, kuulla, että muutkin tällä mallilla tehdyt sukat (Inkerillä) ovat kiertäneet. Vika ei siis ole minussa.

    Anpali arveli oikein, että keskimmäisessä kuvassa sukkien väri olisi lähinnä oikeaa.

    Ai sukat voisivat olla pähkinähilloa, karviaishilloa tai suklaahilloa... kaikki nameja!

    Sukat höyrytin ja siinä yhteydessä yritin suoristaa kiertämistä, mutta voisihan Mrs.Marplen esittämää kostutusta ja pingottamistakin kokeilla.

    VastaaPoista
  18. Onnea huikeasta kävijämäärästä!
    Sukat näyttävät tosi kauniilta, mutta on harmi, jos eivät ole mukavat käytössä.

    VastaaPoista
  19. Kiitos kukkasesta! Onnea kävijämäärän johdosta! Kivalta nuo sukat näin kuvastapäin näyttävät.

    VastaaPoista
  20. Kiitos kukkasesta! Onnittelut! Aina täällä on mukava vierailla.
    Kauniit sukat! Harmi, kun kiertävät...

    VastaaPoista
  21. Onnittelut kävijämäärästä!

    Kauniin värinen lanka ja nätit sukat :)

    VastaaPoista
  22. Onnittelut viiskymppisestä!
    Kaunis kuvio sukassa ja lanka sopivan rauhallisenkirjava kuvioon.

    VastaaPoista
  23. MarjutJ, Intsu, Malli45, Anu ja Susu: Kiitos teille jokaiselle onnitteluista ja sukkien kehuista! ;)

    VastaaPoista
  24. Ooh! miten upeat sukkaset! :)
    kaunis väri ja upea kuvio :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.