Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kevät etenee pitsiliinoin

EDIT 14.5 klo 9:o8  Tämä postaus oli kateissa vuorokauden verran!!!  Eilen aamulla tämä oli paikallaan ja mielestäni siinä oli 5 kommettiakin, mutta valitettavasti en ehtinyt niitä silloin lukea. Kun tulin myöhemmin lukemaan niitä, niin ei koko postausta löytynyt mistään. Nyt taas tänä aamuna se oli täällä, mutta vain yksi viime yönä jätetty kommentti. Bloggerhan oli alasajettuna melkein koko eilisen päivän, joka kertonee joistakin ongelmista systeemissä. Tulikohan muihin blogeihin vastaavaa? 

Mutta jos luet tämän ja tiedät kommentoineesi jo aiemmin, niin olisi kiva saada kommenttisi uusintana.


Kevät etenee meilläkin vaikka ei niin pitkälle olla ehditty kuin muutamissa blogeissa olen sioellä etelässä päästyn.  Mutta linnut laulaa ja pönttöjä katselevat, mutta kukaan ei ole tainnut vielä ainakaan noihin lähimpiin jättää varaustaan.


Meidän pihapiirin koivut ovat aika hitaita lehtien teossa, kun ovat vasta tässä vaiheessa.  Lähitienoolla on kyllä jo selvästi hiirenkorvallakin olevia koivuja.


Pihĺajammekaan eivät ole kovin vihreitä vielä


Raparperi sentään lupailee makoisaa satoa jo nyt


Scillat kukkivat sen kalutun omenapuun alla ja ...



... valkovuokot perennapenkissä.


Käsityöt ovat edenneet kovin hitaasti tämän kuun aikana, mutta jotain pientä sentään olen saanut valmiiksikin.

Virkkailin tähtiliinan, jonka mallin sain Kardemumman talosta, lämpimät kiitokset sinne!



Tai oikeastaan virkkasin niitä kaikkiaan neljä, kaksi luonnonvalkoista ja kaksi ruskeaa.  Valkoisissa on lankana Puppets Eldorado, jota kului yhteensä 25 g. Ruskeat tein muistaakseni Tallinnasta ostamastani Maxi-langasta, jota kului 30 g kahteen liinaan. Koukkuna oli molemmissa 1.5 mm:nen.  Hiukan tein omia muunnoksia ohjeisiin, mutta ne eivät liinan ulkonäkäöä oikeastaan muuta.
Mukava malli ja helppo virkata.  Sokerivesitärkkäys ja pingotus, jonka jälkeen liinojen halkaisija on 34 cm.  Sokeriveden keitin 2.5 dl vettä ja 0.75 dl sokeria, kun oli yksi vanhakin liina tärkättävänä. Riitti määrältään sopivasti, mutta sokerimäärää ei kannata vähentää yhtään tästä. Oli nimittäin melkein liian pehmeä.


17 kommenttia:

  1. Hidasta se on kevään eteneminen näillä seuduin ... Ihania liinoja olet tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat liinat! Itse tykkään kanssa mallista. Tärkkäsin ennen liinat kanssa sokerivesitärkillä, mutta sitten siirryin tärkkäämään ne rasvattomalla maidolla. Kokeilehan.

    VastaaPoista
  3. Miten olisi toinen omena puu toiseen paikkaa ja jätätte tämän pupun ruuaksi? Meillä nimittäin rusakot söivät koristepuun (suojaamaton) ja jättivät miniomenapuun syömättä (se oli suojattu)Minipuuhun ei kyllä tule tänä vuonna yhtään kukkaa... viime vuonna teki monta omenaa. Pitää lepovuotta.

    VastaaPoista
  4. Keväinen on postauksesi, niin luonnonkukat kuin pitsiliinatkin.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia kesäntulon ensimerkeistä.<3

    Me avattiin Satun kanssa kesän terassikausi nautimalla iltapäiväkahvit omalla terassilla.

    Liinasi ovat upeita.<3

    VastaaPoista
  6. Kaunis pitsiliina, ja käy hyvin yhteen tuon sinisen kukan kanssa.
    Minä en ole koskaan tärkännyt virkattuja liinoja vaan antanut niiden lerputtaa. Kellastuuko tuo sokeritärkkäys?
    Sinne tulee kevät myöhemmin, mutta ottaa huimalla kirillä etelän kiinni.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Hei! kävin komentoimassa ja tässä uudestaan. Kauniita liinoja! Itse tärkkäsin kanssa ennen sokeriliemellä, mutta sitten siirryin tärkkäämään rasvattomalla maidolla ja toimii todella hyvin. Helppo!

    Minä jouduin kirjoittamaan kokonaan uusiksi viimeisen kirjoituksen bloggerin ongelmien takia. Se ei ilmestynty mistään. Toiseksi viimeinenkin oli kateissa ja kommentteja samoin. Toivottavasti toimii nyt eteenpäin jälleen normaalisti. Jotain häikkää oli ja joutuivat palauttamaan vanhan tilanteen, mutta osa kirjoituksista oli kuitenkin tallella.

    VastaaPoista
  8. Seijasisko: Me ei olla vielä muuten istuskeltu terassilla kuin saunan jälkeen, mutta lähipäivinä varmaan.

    Kiki, purkaja: Ei sokerivesitärkkäys kellasta valkoisiakaan liinoja. Niitähän ei silitetä ollenkaan, ainoastaan pingotetaan kuivumaan. Ja lähtee muuten hyvin pois pesussa! ;D

    VastaaPoista
  9. Kardemumma: Ai sinultakin häipyi kirjoituksia! Mutta onneksi vain yksi katosi kokonaan. Yli kolme vuotta olen Bloggeria käyttänyt ja tämmöistä ei ole ennen sattunut, joten anteeksiannettavana pidän.

    Minä en ole muuten koskaan edes kokeillut tuota rasvattomalla maidolla tärkkäämistä. Kuullut olen kyllä siitäkin ja hyvin toimii kuulemma sekin.

    VastaaPoista
  10. Kovin on kauniita pitsiliinoja. Ihanan näköinen malli!

    VastaaPoista
  11. Aurinkoisina ja lämpiminä pävinä kaikki oikein ryöpsähtivät kasvamaan. Meillä täällä on ollut kovin lämmintä ja koivut ovat melkein täydessä lehdessä tosin tuomi ei vielä kuki. Bloggeri kaatui torstaina juuri kun sain kirjoitukseni julkaistua. Aioin korjata yhtä virhettä, mutta en saanut enää julkaistua, näyttö tuli täyteen virheilmoitusta ja pitkiä koodeja. Nyt kadoksissa ollut kirjoitus on palautunut, mutta kommentit puuttuu edelleen. En tiedä tulevatko vielä joskus.

    VastaaPoista
  12. Minä olin kommentoinut tätä kirjotustasi. Tarkkaan en muista miten, mutta asiani liittyi kevään kukkasiin, jotka viehättävästi olet yhdistänyt pitsikukkasiin. Ihania kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  13. Minä luin kyllä tämän kirjoituksesi aiemmin, mutten jaksanut kommentoida. Nämä näyttävät nyt pompsahtavan uudestaan Google Readeriin luettavaksi, eli nähtävästi ne ovat niitä kadonneita kirjoituksia. Itse en ole edes huomannut Bloggerin katkosta, kun en ole moneen päivään jaksanut blogeja lukea, eilen taisin hätäisesti näitä läpi plärätä ilman kommentointia, ja silloinkin osa oli useamman päivän vanhoja tekstejä.

    Ihania liinoja olet joka tapauksessa tehnyt! :) Ihan kiva, että tämä tuli nyt Bloggerin häiriöiden ansiosta uudelleen luettavaksi ja ihailtavaksi, kun nyt on enemmän virtaa ja aikaa jättää kommenttiakin. :)

    Muuten, kommentit kannattaa tilata omaan sähköpostiin (blogin asetuksista onnistuu), koska itse ainakin luen kommentit sitä kautta, ei tarvitse erikseen tulla omaan blogiin niitä lueskelemaan. Siellä ne sitten myös säilyvät, vaikka blogista poistuisivatkin, jollet sitten itse niitä nakkaa sähköpostin roskakoriin.

    VastaaPoista
  14. Sari: Kiitos! :)

    Heleena: Sinullakin siis samantapaisia kokemuksia. Mutta nyt kaikkin tuntuu pelaavan. :)

    Leena: Ahaa sinä olit yksi kommentoija, kiva kuulla! :) Minä aloin jo epäillä, olenko nähnyt unessa lukumäärän viisi kommentoijaa. ;D

    MariJ: Joo olen kyllä tilannut kommentit s-postiini, mutta jostakin kumman syystä sinne tulee nykyisin vain jotkut harvat kommentit. Sinun kommenttisi muuten tuli nytkin sinne. En ole keksinyt syytä moiseen enkä ole osannut sitä siis korjatakaan. Aiemmin kaikki tulivat sinne enkä itse ole mielestäni muuttanut mitään.

    VastaaPoista
  15. Ravelryssä puhuttiin jotain sellaista, että joku oli hakkeroinut tms bloggerin ja sen takia koko systeemi oli poissa käytöstä vähän aikaa.

    Kauniita, kesäisiä liinoja.

    VastaaPoista
  16. Päivikki: Jaaaa, vai hakkerit olisivat olleet asialla. :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.