Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Pieniä pottuja

Sukkasadon Perunalaaria täyttämään kelpaa pienetkin potut!  Vielä pienenmmätkin kuin nämä tällä erää valmistuneet.

Malli perussukat, joiden varsi ja jalkapöydän päällinen kuvioneuletta, jota siihen ei pitänyt tulla mutta tuli kuitenkin.
Koko 26-27
Lankana Nalle, jota kului 40 g
Puikot 3 mm, joilla  silmukoita 48

Kävi nimittäin niin, että sunnuntaina kylään lähtiessä nappasin puikot ja lankakerän mukaan, että aloitan pikkusukat. Kotiin jäi keskeneräiset Paraphernaliat, kun jutellessa minusta käsityön pitää olla sellainen, että se soljuu itsekseen. Päätin tehdä näihin pikkusukkiin Eevalta saamani ohjeen mukaiset varret (löytyy täältä), se kun on niin helppo malli, että luulin muistavani. Muuten muistin ihan oikein, mutta tein kolmen kerroksen asemesta aina neljä kerrosta, joten kuvio hiukan venyi korkeutta. Mutta ihan kelvolliset sukathan näistä tuli kuitenkin.


11 kommenttia:

  1. Kauniit sukat :) Mulla lapaset edelleen puikoilla. Saas nähdä koska saan ne valmiiksi...

    VastaaPoista
  2. Nuokin on kivat! Ja väri jo lämmittää!

    VastaaPoista
  3. Pirteät ja kauniit pienet sukat. Mallineule sopii hyvin ylimääräisellä kerroksellakin ;))
    Ihan pakko mun on kokeilla tuota kuviota vielä Sukkasadossa.

    VastaaPoista
  4. Nätit sukat ylimääräisestä kerroksesta huolimatta.

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat!
    Sienimetsästä juuri tulin runsaan saaliin kanssa. Ilma on aurinkoinen ja lämmin, yöllä satoi, joten sieniä kasvaa edelleenkin.
    Aurinkoa Teillekkin!

    VastaaPoista
  6. Ihanat pienet "potut", niin malli kuin värikin

    VastaaPoista
  7. Kiitos jokaiselle kommentista! Kiva kuulla, että pidätte telemistäni sukista. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.