Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Lacy Baktus

Minulla on ollut yksi ihanan värinen lankakerä jo kaksi vuotta. Kerran olin käymässä Kemissä ja poikkesin tietenkin Pieneen Lankapuotiinkin. Näin  siellä lankakerän, jossa oli kertakaikkisen kauniit värit. Ja pakkohan minun oli ostaa sitä edes yksi kerä, vaikka ei ollut mitään hajua, miksi ja milloin se haluaa muuttua.  Kerä on ollut minulla esillä siitä saakka ja olen sitä aina hiplaillut ja ihaillen silitellyt. 

Päivänä muutamana joku aika sitten kerä alkoi yht'äkkiä puhua minulle ja sanoi haluavansa minun ikiomaksi huiviksi.  Enkä minä olisi sitä huivia suostunut muille luovuttamaankaan.  Ja olipa se kerä osannut valita itselleen mukavan huivimallinkin, joten puikoillehan sen piti päästä.


Malli Lacy Baktus
Koko 38 x 162 cm
Lanka HjerteGarn Kunstgarn 65 g (75% Wool Superwash, 25% Nylon), jota kului 65 g
Puikot 4 mm

Uusi huivini sopii niin väriensä kuin mallinkin puolesta siniseen takkiini, johon pukeutuneena kävin tänään ulkoiluttamassa ensi kerran huivia.  Värit lienevät lähinnä oikeaa tuossa alimmassa kuvassa, jossa huivi lojuu kässätuolina päällä.


Täytyy tunnustaa, että en ole ollut mikään Baktus-huivien ihailija, muistaakseni olen tehnyt yhden tavallisen Baktuksen aiemmin ja nyt tämän ensimmäisen Lacyni. Mutta nyt tämä malli viehättää kovin, johtuu ehkä kauniista langasta. Joten näitä Lacyja saattaa putkahtaa lisääkin, vaikkapa Novitan Polku-lanka voisi sopia tarkoitukseen.

Kuten kuvasta huomaat, minulla on Polkua Punajuuri-väreissä puikoilla. Sukkia siitä teen, mutta sukkalangaksi se ei ole mielestäni oikein hyvä, mutta siihen asiaan palaamme myöhemmin. Kaunis huivi  Polusta varmaan kuitenkin tulisi, kun se raidoittuu niin mukavasti ja värit ovat minun ainakin silmiini kauniit.



Tämä on minun HHV-huivini no 9.  HHV on lyhenne sanoista Hullu Huivi Vuosi, johon osallistujat tekevät valitsemansa määrän (yleensä 12 - 52)  huiveja kuluvan vuoden aikana.  Mammutti on idean äiti ja kaikki osallistujat näet täältä hänen blogistaan.



Viime päivinä olen valitellut täälläkin sään harmautta ja ankeuttta, mutta tänään pitää tasapuolisuuden nimissä kehua hienoa päivää.  Aurinko on paistanut kauniisti ja mittari on kivunnut jopa +7 asteeseen.  Minusta syksyinen sää parhaimmillaan.


 Ja huomenna alkaa sitten talviaika, joten muistetaanpa siirtää kelloja tunti taakse päin. Saadaankin nukkua ensi yönä yksi tunti pidempään.


Hullunhauskaa Halloweenia niille, jotka sitä viettävät.  Minä en, mutta olen varautunut namuilla, jos naapurien lapset poikkeavat.

12 kommenttia:

  1. Minäkin niin tykkään noista kauniisti raidoittuvista langoista, kiva tuli pitsibaktuksestasi!

    VastaaPoista
  2. Kaunis on huivisi, itsekin olen melkein samanoloisen neulonut viime talveksi ;) On kyllä käytössä venynyt pituutta huimasti - menee monta kertaa kaulan ympäri.
    Polku taitaa tosiaan sopia paremmin huiviksi kuin sukiksi.

    VastaaPoista
  3. Kyllä onkin kaunis baktus. Olet oikeassa,lanka on tosi ihanan värinen. Rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihana baktus! Kyllä kannatti kerää säästellä.
    Täällä oli jälleen upea päivä, aurinko paistoi ja lämmintä yli kymmenen asteen. Meillä "oikeana" halloween-päivänä on ihan oma merkityksensä, Jälkeläinen kun aikoinaan sen syntymäpäiväkseen valitsi. Eikä muuten siihen aikaan mistään halloweenista suomessa puhuttu. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Ihana Baktus! Miullakin on join tuon tyylinen kaunis lankakerä. Saisinkohan Baktuksen aikaiseksi?

    VastaaPoista
  6. Kiva baktus-huivi. Minusta se on juuri siksi kiva,että sitä voi helposti asetella kaulaan eri tavalla.

    VastaaPoista
  7. Eila: Minäkin tykkään tästä! :)

    Pirle: Taitaapa tosiaan olla tämä Baktuksen neule kovin venyvää sorttia.

    Intsu: Kiitos! :)

    Mammutti: Nyt vain mietin, saiskohan tätä lankaa ja väriä lisää. ;D

    Päivikki: No sitten ei muuta kuin lankaa puikoille! ;)

    TanjaV: Kiitos! :)

    Auli: Sitä monikäyttöisyyttä minäkin ajattelin mallia valitessani. :) Minulla on ennestään monia kauniita pitsihuiveja, mutta nyt kaipasin sellaista arkikäyttöön sopivaa.

    Seijasisko: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Ihalaiska: Kiitos, niin minustakin! ;)

    VastaaPoista
  9. Nätti lady! Minä en vielä tehnyt ensimmäistäkään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.