Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Lämmikettä syyskoleisiin ja talven tuiskuihin

Taas alkaa yksi syksyinen viikko olla pulkassa ainakin, jos lasketaan vain arkipäivät.  Sää on ollut syksyisen koleaa, väliin on paistanut aurinko ja väliin taas satanut vettä. Lämpömittari on näyttänyt plusasteita paitsi viime yönä oli laskenut jo pakkaselle. Aamulla seitsemän jälkeen oli vielä -3 astetta.  Mutta pian aurinko sulatti kuuran nurmikolta ja sai vesipisarat näyttämään helmiltä, joita turhaan yritin saada vangittua kameralla.

Mutta sitten viikon käsitöihin.  Valmiiksi olen saanut yhdet sukat ja tuubikaulurin. Keskeneräisistä en halua kertoa nyt, palaan niihin kun/jos saan ne valmiiksi.


Sukkasatoa kun kerätään, niin sukkia tikutellaan.  Nyt tein miesten perussukat vaaleahkosta ruskeasta 7Veljestä-langasta.  Lankaa kului 145 g ja 3.5 mm:n puikoilla mentiin. Sukat on tarkoitettu 42. numeroiseen jalkaan. Vartta 21 cm ennen kantalappua. Nämä ovat tilaussukat ja lähtevät piakkoin tilaajalle.



Tämä tuubikauluri veikin sitten valtaosan kässäajastani tällä viikolla. Lanka on teeteen Cacao lenkkialpakkaa (89% alpakkaa, 11% polyamidia), josta en muistakaan ennen kutoneeni mitään.  Mukavampaakin kudottavaa lankaa löytyy, mutta ei tämä sentään pahin neulomiskokemukseni ollut.  Mutta oli aika tihkasta neulottavaa ja langan lenkit haittasivat neuleen näkemistä.  En siis pysynyt erottamaan edes oikeaa ja nurjaa silmukkaa toisistaaan. 


Tässä huivi edelleen minun takkini seurassa ja yksinkerroin.  Tein huivin tasona, työssä 75 silmukkaa, joita tikutin 6 mm:n pyöröllä.  Mallineule on resoria 3o, 3n ja päät yhdistin kolmen puikon päättelyllä.  Lankaa  oli 100 g:n vyyhti, jonka kudoin kokonaan.  Olisiko metrin pätkä jäänyt päättelyn jälkeen, en mitaannut sitä.  Huivin leveys pingottamattomana on 53 cm ja pituus 130 cm.  Kannattaakohan tälläista pingottaa?  Kertokaapa, jos on kokemuksia.


Kyllä huivi yltää kaulaan kaksinkin kerroin.

 Huivi menee veljentyttäreni  kaksostytöistä toiselle.  Kun veljentytär kertoi ostaneensa langat ja tekevänsä 12-vuotiaille tytöilleen tuubikaulurit, minä tarjouduin jouduttamaan hänen urakkaansa, kun arvelin tyttöjen malttamattomina odottavan huivejaan.  Yhteen tahtiin sitten saatiinkin huivit tehtyä, joten ei tarvitse toisen tytön odottaa kauan omaansa. 

Alunperin ajattelin tehdä huivin pyörönä, mutta kun en osannut arvioida tarkoin, millä silmukkamäärällä se kannattaisi tehdä, niin päätin tehdä samoilla ohjeilla, joilla veljentytärkin teki.  Ymmärtääkseni hän oli saanut suulliset ohjeet langat myyneestä liikkeestä.  Mutta, jos vielä tuubikaulurin teen varsinkin ko. langasta, niin eiköhän se tapahdu pyörönä.

Ai niin meinasi unohtua yksi tärkeä asia!  Tämä on HHV:ni  eli Hullun Huivi Vuoteni huivi numero 8. Jäljessä olen aikataulustani, mutta meinaan vielä kiriä sen kiinni ennen vuodenvaihdetta.


 Huivin kuvaussession aikana tein löydön meidän terassin nurkasta! Kyllä minä itse olin nämä amaryllikset vienyt tuohon nurkkaaa keväällä ja muutaman kerran niitä varmaan kesän aikana siirtänytkin lattiaa siivotessa, mutta muuta en varmaan niille. Ymmärtääkseni sipulit olisi ollut hyvä ottaa jossain vaiheessa pois purkeistaan ja panna lepoon, mutta tuossa varjoisessaa nurkassa ne ovat olla jököttäneet. Ei niitä olee varmaan kasteltukaan koko kesänä, en ainakaan minä, jos ei joku muu avulias henkilö. Kutakuinkin vihreinä lehdet ovat säilyneet. Nyt kaipaan neuvoja, miten kannattaa menetellä, jos haluaisin saada nämä kukkimaan tulevana talvena.

Hyvää viikonloppua kaikille Lankapirtin vieraille!

17 kommenttia:

  1. Hieno tuubi! Minun piti myös tehdä tyttärelle tuollainen, mutta hän ehti ostaa sen kaupasta:(

    VastaaPoista
  2. Marjut: Nuoret ovat joskus malttamattomia! ;D

    VastaaPoista
  3. Hieno tuubi! Täälläkin huomattu tuubi-buumin olevan pahimmillaan.
    Kylmät tuulet puhaltelee meilläkin ja yöpakkasiakin ollut. SIeneen en ole tällä viikolla ehtinyt ollenkaan, mutta ehkä huomenna.

    VastaaPoista
  4. Tuo tuubihuivi on ihana! Ei sukissakaan mitään vikaa ole, mutta nyt jotenkin nuo tuubit on vallannut ajatukset.

    VastaaPoista
  5. Nytpäs onkin helppo kommnentoida sinulle kun olen minäkin täällä bloggerissa. Sanoit että hankala kommnetoida vuodatusta muttei se taida yhtään helpompaa vuodatuslaisena kommentoida bloggerilaista;)
    Tuubikaulurit ovat varmaan kivoja käytössä, kokeilematta vaan on, tämäkin neulomasi näyttää mukavalta.

    VastaaPoista
  6. Hieno tuubi; se on monikäyttöinen! Olen samaa mieltä tuon langan neulomisesta, se on niin pehmeääkin.
    Kukista en ymmärrä mitään, paitsi äitienpäivä-orgideani vasta pudottelee viimeisiä kukkiaan juotuaan kahvia koko kesän ;)

    VastaaPoista
  7. Sinulla on ollut mukava neuleviikko ja mukavia ovat tuloksetkin. Tuubi on aika kiinnostava...

    VastaaPoista
  8. Ihanan lämpimän näköisiä molemmat ja nyt niitä tarvitaan! Tuuli on ollut pohjoisessa ja viime yö oli kylmä. Krassit vei pakkanen lopulta.
    Amarylliksen pitäisi nyt kuihtua lehdettömäksi, toinen näyttäisi jo olevan hyvällä alulla.

    VastaaPoista
  9. Tuubi on kiva. Olen samaa mieltä Kaakaon neulomisesta. Itse tykkään kyllä mut neulon vaan ainaoikeaa tai sileää.
    Viherpeukaloa mul ei oo joten koitahan pärjätä kasveinesi.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Hieno tuubihuivi! Miekin olen neulonut samantyyppisen, ja jos vaan kerkiän, plokkaan siitä tänä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  11. Mammutti: Joo ja yleensäkin huivibuumi on aika korkealla, ainakin hulluttelijoilla! ;D

    Marle: Tuubi on tosiaan suosiossa. :)

    Eila: Siitä minäkin iloitsen!

    Tosi on, että kumminkin päin on kommentoiminen yhtä työlästä, jos joutuu kirjoittamaan joka kerta kaikki tiedot. Vuodatushan laittoi sellaiset systeemit - oisko vuosi toista sitten - , että sai halutessaan panna täpän tiettyyn paikka eikä sitten tarvinnut kirjoittaa enää uudestaan. Minullakin se toimi alkuun hyvin, mutta sitten loppui useimmista seuraamistani V-blogeista. Ja mikä minusta kummallista, se toimii kuitenkin muutamissa seuraamissani Vuodatus-blogeissa. Siksi minä aina silloin tällöin tulen nurisseeksi asiasta.

    Malli: Kiva kuulla, että orkideasi tykkää kahvista ja jaksaa olla pirteänä! :)

    Pirle: Ei minulla muuten taida ollakaan ikävää neuleviikkoa! ;)

    Heleena: Hokasin muuten, että ne sipulit varmaan pitäisi tuoda sisälle, tai siis viedä viileään varastoon. Paleltuvat vielä
    muuten.

    Susu: Joo Cacaota olisi varmaan mukavampi ja helpompi neuloa aina oikein silmukoin. Ei tarvitsis yrittää tiirata silmukoita. Se on aika turhauttavaa, kun ei kuitenkaan näe.

    Päivikki: Kiva nähdä sinunkin tuubisi! :)

    VastaaPoista
  12. Kauniin väristä lankaa käytit tuubiin. Mulla kans tytöt (3kpl) haluavat talveksi tuubit, pitänee etsiä jostain helppo ohje tai tehdä omasta päästä. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  13. Siistihän siitä tuli! Höh, ei mitään pingottamisia, ajan tuhlausta vaan.
    -t-

    VastaaPoista
  14. Kiva tuubihuivi. Oma on vasta ajatuksen asteella.
    Mulla on amaryllikset kuivuneet kokonaan kun en ole niitä kastellut pitkään aikaan. Kohta otan ne parvekkeelta sisälle ja annan kuivua vielä muutaman viikon ja alan sitten kastelemaan hiukan.
    Mun amaryllikset on kasvattaneet sipuliaan alkukesän kun lannoitin ja kastelin niitä. Ovat nyt pulskassa kunnossa tekemään kukkaa.
    Amaryllishän pitää sitten pitää pimeässä, jotta siihen tulee ensin kukkavana näkyviin. Jos tulee ensin lehtiä, niin ei tule kukkaa ollenkaan. Minä laitan foliota tms ruukun päälle ja ruukun tiskipöydän alakaappiin tai siivouskomeroon. Kun kukkavan näkyy, niin nosta ruukun valoisaan.

    VastaaPoista
  15. Kirsi74: Tuubihuuma jatkuu tänä talvena, taisi viime talvena alkaa. :)

    Taina: Joo ei pingotettu ja hyvin näkyi kelpaavan! Peilin edessä sitä mallailtiin moneen asentoon. ;)

    Anitta: Kiitos amaryllisten hoito-ohjeista! Teen parhaani niiden kanssa. ;)

    VastaaPoista
  16. Hienot perusukat ja ihana tuubihuivi. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.