Aamun rusko...

Aamun rusko, päivän pasko; iltarusko, päivän paiste.  Oletko kuullut tätä ennen.

Vuosien ja vuosikymmenten saatossa olen oppinut tämän ja monia muitakin sanontoja, joita varsininkin äitini käytti paljon. Voisi jopa sanoa, että minut ja veljeni on kasvatettu sananparsilla.

Eilen aamulla minua ilahdutti upea aamurusko, josta nappasin muutaman kuvankin. En tosin onnistunut  -tietenkään-   tallentamaan kuvaan sitä upeaa taivaallista väriloistoa, jonka näin.  Mutta päätin tarkistaa, pitääkö tuo alun sanonta paikkansa.  Ja pitihän se, iltapäivällä alkoi vesisade, joka jatkui iltaan asti.  Kyllä vanha kansa siis tiesi!

 Tänä aamuna nukuin niin pitkään, etten voinut havannoida mahdollista aamuruskoa, mutta herättyäni mukava kirkas aurinkoinen paistoi muutaman asteen pakkasessa. Oli muuten muistaakseni tämän syksyn toinen aamu, jolloin maa oli kuurassa.  Lokakuun alkpupuolella onkin sää ollut Oulun seudulla tavallista lämpimämpää, siitä uutisoi sanomalehti Kaleva mm. täällä.

Eilinen postaukseni polvisukista on saanut yllättävän monia kommetteja, kiitos niistä jokaisesta!

Eilen illalla sukat matkasivat saaajilleen ja pääsivät heti koekäyttöön. Mukavaa oli kuulla, että olin osannut toteuttaa tyttöjen toiveet ja nähdä, että sukat olivat sopivia.  Paitsi, että Marian sukkia pitää hiukan lyhentää, varpailla oli hiukan liikaa tilaa.

Kun sananlaskusta aloitin, niin taidanpa sellaiseen lopettaakin. Tuli nimittäin yllä olevaa kuvaa katsoessa mieleeni Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.  Entä sitten ne seitsemän vuotta, jotka ovat tämän kuvan ja eilisen postauksen kuvien välissä.  Millaisethan muutokset minussa on tapahtunut ko. aikana. Huh!  Mutta sellaista elämä on.