Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kotiin ja suu makeaksi

Kotona taas!

 Eilen alkuillasta lähdettiin ajamaan kotiin päin. Lunta satoi ja maisema oli hyvin talvinen, kuten tämä liikkuvasta autosta nappaamani kuvakin osoittaa. Ilta yhdeksään asti näki autossa kutoa vaaleaa lankaa.  Myönnän kyllä, että viimeiset 30-40 kilometriä ajettiin tievalojen alla.


 Lunta on täälläkin, mutta selvästi vähemmän kuin pari viikkoa sitten matkalle lähtiessämme.  Ja löytyipä pihaltamme jo uutta vihreääkin.  Narsissin sipuleita jäi syksyllä huvimajan seinustalle, josta aurinko on sulattanut lumet ja paljastanut sipulit.  Ja nyt niillä on kovat kasvunhalut.



Mistähän se postipoika arvasi, että minulle kannattaa juuri tänään tuoda mukavaa postia.  Vai olisikohan lähettäjä osannut aavistaa kotiutumisemme.


Mrs. Marplella oli hiljattain arpajaiset, joissa minua onnisti ja se palkinto tuli siis tänään.  Nyt saan suun makeaksi.  Onkin tänään ollut oikein makeanhimo, mikä on minulle aika harvinaista nykyisin.   Kiitos nameista ja kivasta pääsiäiskortista, Mrs. Marple!


Käsitöitäkin on valmistunut, mutta ne esittelen toisella kertaa, kunhan ehdin kuvaamaan ne. Tänään olen keskittynyt lähinnä pyykkikoneen laulattamiseen ja sitä oopperaa meillä jatkuu vielä huomennakin.


11 kommenttia:

  1. Ihanaa kevät tulee ja narsissikin sen tietää:)

    VastaaPoista
  2. Kummasti ne sipulikukat nousee ensimmäisinä keväällä, kiva tuollainen makea paketti heti kotiintultua.

    VastaaPoista
  3. On siellä vielä paljon lunta, täällä pellot ja pientareet alkaa olla pääosin sulia. Harmaata on kuin syksyllä, ehkä se tästä vielä kirkastuu, kunhan uhatusta takatalvesta päästään... On se kotiintulo aina kivaa ja myös sitä pesukoneen pyöritystä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, näillä Oulun korkeuksilla vasta peltojen pientareet ovat paljaina, mutta joka päivä lumi vähenee silmissä. ;) Muuten vieläkin pesukone laulaa täällä.
      Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. Kotiin on aina mukava palata.
    Täällä on lähes täysi talvi. päätiet alkavat olla sulana , mutta kaikkialla ympärillä on lunta ja jäätä. Kyllä se lumi häviää, kun on sen aika hävitä eli vielä muutama viikko vielä.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Mrs.Marple, kiitos hyvältä maistui kuulemma! ;) (Minähän en itse syö karkkkia.)

      Poista
    2. Etkö?
      Voi harmillista, nyt sait sitten ihan sopimattoman palkinnon kun et itse saanut siitä nauttia..

      Poista
  6. En syö, kun olen niitä parjattuja karppeja. ;DD Mutta nautintohan se on katsoa, kun joku toinen syö karkkia autiaallinen ilme kasvoillaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.