Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Isoäidin neliöitä myssyyn

Pitkin kesää olen tehnyt myssyjä, joissa olen käyttänyt isoäidin neliöitä tai niiden muunnelmia.  Niitä on ollut mielestäni ilo tehdä, kun eri väreillä saa aikaan niin monenlaisia myssyjä.  Monet ihailevat kommentitkin olen niistä saanut.

Mielestäni idea tällaiseen myssyyn on omani. Olen toki nähnyt muiden tekemiä myssyjä, joissa on käytetty isoäidin neliöitä, mutta en koskaan ole katsonut niitä ottaakseni mallia. En siis tiedä, onko joku muu tehnyt jo aiemmin samalla tavalla kuin minä nyt. Mutta en siis tietoisesti ole jäljitellyt ketään, vaikka onhan se täysin mahdollista, että olen nähnyt tällaisen ja se on jäänyt alitajuntaani muhimaan pullahtaen nyt sitten tietoisuuteen.

Moni on kysellyt, onko kyseiseen myssyyn ohjetta saatavilla.  En sellaista ole kirjoittanut vaikka olen kyllä jossain postauksessani selostanut tekotapani. Nyt käyn hiukan yksityiskohtaisemmin tällaisen myssyn teon läpi.  Siis ihan tarkkaa ohjetta en lupaa, mutta uskon näillä ainakin useimpien selviytyvän. Ja kysmyksiä saa esittää, vastaan niihin, jos osaan.

Lankoina olen käyttänyt pääasiassa erilaisia ja erivahvuisia (ohuita tai keskipaksuja)  puuvillalankoja. Yhteen myssyyn menee lankoja yhteensä n. 50-80 g. Myssyn voi tietenkin tehdä mistä langasta tahansa, myssyn käyttötarkoitus ratkaisee lankavalinnan.

Työvälineiksi tarvitaan lankaan sopivat virkkuukoukku ja pyörö- ja sukkapuikot. Pelkillä sukkapuikoillakin tulee toimeen. Yksi silmukkamerkki on hyväna apuna resoria ja päälakea kutoessa, mutta ei ole välttämätön.


Ensin virkkaan kuusi isoäidin neliöä, jotka liitän pannaksi, siis renkaaksi viimeisellä kerroksella. Tarvittaessa voi viimeisellä kerroksella virkata pylväiden sijaan kiinteitä silmukoita, jos myssystä näyttää tulevan liian iso.

Seuraavaksi poimin pannan toisesta reunasta sopivan määrän silmukoita resoria varten. Yleensä olen poiminut ohuemmilla langoilla poiminut 114 tai paksummilla 96 silmukkaa. Teen sen sukkapuikoilla, koska se on mielestäni helpomaa kuin pyöröpuikolle poimiminen.



Mutta kutomiseen otankin heti pyöröpuikon. Ensin teen pari kolme sileää kerrosta ja sitten 10 kerrosta resoria joko  1o, 1n tai 2 o, 2n. Ja päättely vielä.  

Seuraavaksi poimitaan sama määrä silmukoita pannan toisesta reunasta myssyn yläosaa varten. Ja niillä sileää neuletta kunnes on sopiva korkeus aloittaa kavennukset. Minä teen vaihdellen 13-15 cm, kavennusosan korkeus on 5-6 cm.


Kavennukset teen tasavälein 8. kohdassa aluksi joka toinen kerros. Pyöröpuikon vaihdan sukkapuikkoihin silmukoiden vähetessä niin, että pyöröllä on hanka tehdä. Kun kavennusten välissä on jäljellä silmukoita enää 4, kavennan joka kerroksella kunnes työssä on 8 silmukkaa. Katkaisen nyt langan ja vedän sen silmukoiden läpi. Lopuksi lankojen päättely.




Myssyihin saa vaihtelua virkkaamalla tavallisten isoäidin neliöiden muunnelmia...


... vaikkapa näitä ihania kukkasia, joiden ohje löytyyi Aman käsityöt -blogista, joa on nykyisin suljettu  valitan.(5.4.2017),


Halutessaan voi tehdä pienen antennin päälaelle.

Ja sen tavallisen isoäidin neliön virkkausohje löytyy esim. täältä Käspaikasta sekä oikea- että vasenkätisille.




7 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! :) Minä ehdin jo yhden isoäidinneliömyssyn tehdä ennen kuin julkaisit ohjetta, siihen tuli kylläkin 8 neliötä, eli ne ovat varmaan pienempiä kooltaan kuin sinun myssyissäsi. Muuten sitten tein omasta päästä, idean siis katsoin sinulta. :) En ole vielä siitä myssystä ehtinyt blogata, kun postaan sitten useamman myssyn kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, kiva nähdä sinun versiosi isoäidistä, jahka ehdit sen blogata! :)

      Poista
  2. Tosi kivoja nämä isoäidinneliömyssyt. Ja perhosmyssy on myös tosi kaunis.

    VastaaPoista
  3. Täältähän löytyy Isoäidineneliömyssy ohjekkin. Linkitän tämän heti "Hyviä Sytomyssymalleja" sivulle.

    VastaaPoista
  4. Aman blogi on suljettu nykyään, ei näe kukan ohjetta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.