Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 10. elokuuta 2012

Koskettava kohtaaminen Seinäjoella


Kardemumma kertoi blogissaan niin koskettavasta kohtaamisesta sytomyssyjen merkeissä, että pyysin lupaa saada julkaista hänen postauksensa täällä Lankapirtissäkin. 

 Näin Kardemumma kertoo: "Eilinen käyntini Seinäjoen sairaalan syöpätautien poliklinikalla olla koskettava kokemus ja sai minut jälleen kerran vakuuttuneeksi, ettei myssyjen teko ole turhaa. Menin myssypussini kanssa osaston kansliaan, hoitaja otti pussin vastaan ja olin jo lähdössä, kun hän sanoikin, että voisin viedä myssyt suoraan hoitohuoneeseen. Osoitti ovea, josta juuri poistui nainen ja pyysi menemään sinne. Huoneessa oli kolme potilasta, yksi peti vapaana. Ilmeisesti siitä juuri lähti tuo vastaani tullut nainen. Hoitajilla oli siinä oven vieressä huone, johon kassiani tyrkytin. Ihastuksen huudahdukset sain hoitajilta heidän kurkattuaan pussiini. Hekin kokeilivat jo myssyjä päähänsä ja totesivat hyväksi. Veivät minut sitten hoitohuoneeseen ja näyttivät, paljonko oli heillä tällä hetkellä varastossa. Noin vajaa laatikollinen, ehkä suunnilleen saman verran kuin vein sinne. Hoitajat johdattelivat minut keskusteluun potilaiden kanssa ja siinä tovi juteltiin näistä myssyistä, samalla kun potilaat saivat lääkettä suoraan suoneen. Oli koskettavaa, miten hyvillään he olivat näistä myssyistä, miten jaksoivat niistä ilahtua, vaikka hoidot varmasti olivat rasittavia. Kiittelivät kovasti paljon myssyistä. Tämä jos mikä kannustaa tekemään lisää näitä myssyjä. Paljon, iloisia ja kauniita myssyjä. En ole missään kokenut vastaavaa tyytyväisyyttä käsitöihini kuin tuolla osastolla. Jos joku epäröi myssyjen tarpeellisuutta, niin vierailu tuossa maailmassa saa varmasti ymmärtämään, miten paljon iloa nämä myssyt voivatkaan antaa potilaille."

Ainakin minulle tuli tippa silmään tuota ensi kertaa lukiessani. 

Olenhan minä tiennyt alusta asti, että sytomyssyt ovat tärkeä asia niitä tarvitseville ja me kaikki "myssyilijät" teemme arvokasta työtä näitä myssyjä lahjoittaessamme, mutta kyllä tällainen palaute vahvistaa tietoa entisestään ja antaa voimia jatkaa.

Jos haluat lisätietoa sytomyssyistä ja niiden lahjoituspaikoista, niitä löytyy Sytomyssyily-sivultani.


Yksi tekemäni sytomyssy on minulla tällä hetkellä esittelemättä.

Yksinkertainen sileä myssy Catania Fine Color -langasta (100% Co), jota kului 35 g. Raidoittuminen tulee kauniisti esille sileässä myssyssä. 

Olen kehunut tätä lankaa jo aiemminkin ja kehun nytkin, sillä se on osoittautunut ainakin kutoessa miellyttäväksi langaksi. Värit ovat vahvoja ja kauniita sekä raidoittuvat minun silmääni mukavasti. Lanka on myös riittoisaa: 100. grammasta olen tehnyt jo kolme myssyä ja vielä sitä on jäljellä jonkun verran.




Se sitten alkaa Sukkasatokin syyskuun myötä!  Ilmottautumisia otetaan jo vastaan, täältä saat lisätietoja.  Minä jo ilmottauduin.





26 kommenttia:

  1. Kyllähän sen mielessään tietää, että sytomyssyt ovat tärkeä, mutta uskonvahvistus ei ole koskaan haitaksi. Ja sitä Kardemumman tekstissä taas tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, siksi juuri halusin julkaista tämän tekstin minäkin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Riikka, kiitos! Tekijöitä vaan kaivataan lisääkin.

      Poista
  3. Mukava kuulla ihanaa palautetta suoraan käyttäjiltä! Hyvillä mielin voin taas jatkaa myssyilyä, uskonvahvistus on todella tärkeää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, se tekee oikein hyvää, tuo uskonvahvistus aina silloin tällöin. :)

      Poista
  4. Kiitos kesäkevennyksestä! Pääsin katsomaan sitä vasta nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, parempi myöhään kuin ei ollenkaan, eikös! ;)

      Poista
  5. Hyvä on aina saada vahvistusta että oikealla tiellä ollaan. Kävin itse gynekologilla viikko sitten ja lääkäri tutki rintani ja sanoi samalla että rintasyöpäänhän(=naisten yleisin syöpä) ei enää kuolla. No, tietenkin joillakin saattaa syöpä päästä leviämään, jos ei ajoissa tutkita, mutta kyllä se niin nylyisin on että melkein kaikki siitä paranee..tosin tietenkin sairastaminen on usein kova juttu rankkoine hoitoinee ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, eräällä tuttavallani pidettiin rintasyöpää parantuneena yhdeksän vuotta. Mutta se olikin lymyillyt jossakin ja sitten taas reuhahti kasvamaan. Nyt ei uskota sen enää parantuvan. Huokailen täällä.

      Poista
  6. Sä olet ollut niin valtavan ahkera sytömyssyjen suhteen. Nytkin valmistunut hyvän näköinen myssy. Mä en niitä ole saanut kuin muutamia aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, sytomyssyjä syntyy täällä edelleenkin koko ajan. :)

      Poista
  7. Kaunis tuokin myssy!

    Ilmoittauduin myös Sukkasatoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso gnu, jatkamme sitten syksyllä sukkien parissa edelleenkin. ;)

      Poista
  8. Otin tuon langan nimen ylös. Tykkään tuosta lämpöisestä väristä.
    Kuten kaikki Kaardemumman tekstistä saimme lukea: tämä työ ei ole turhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MammaMyy, olen ostanut tuota lankaa Kodin Ykkösestä ja Anttilassakin sitä näin. Hinta oli muistaakseni hukan vajaa kaksi tai kolme ekua, siis edullistakin lankaa.

      Poista
  9. kauniit ovat värit tässä myssyssä :)
    niin koskettava tarina oli , että kaivoin muutamia puuvilla keriä esiin... jos vaan löytäisi hyvän ohjeen vielä:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jansku, toivottavasti ohjekin löytyi jo. :) Jokainen myssy on tärkeä.

      Poista
  10. Nyt kyl nolottaa. Kävin itse viikolla TYKSissä ja vasta perillä huomasin olevani ihan syöpäosaston vieressä. Puodissa olisi ollut muutama kymmenen myysyä mut edellisenä päivänä töistä lähtiessä en vaan muistanut! Ens viikolla ona asiaa vähän samaan suuntaan ja ihan varmasti vien ne perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kuulostaa niin tutulta tuollainen, sanoisinko jopa, että sitä on liikkeellä. ;D Onneksi unohduksesi ei ollut korjaamaton.

      Poista
  11. Ihana juttu! Nyt pitää pitkästä aikaa laittaa myssy alulle!! :-D

    VastaaPoista
  12. Kaunis kirjoitus, kiitos että julkaisit sen. Minullakin myssyjä on syntynyt tänä kesänä aivan liian vähän mutta eiköhän syksy tuo siihen muutoksen. Huomiselle maalta kaupunkiin matkalle olen pakannut myssylankoja neulottavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LeaP, minullakin oli viikonlopun mökkireissulla vain sytomyssylankoja mukana ja neljä myssyä sainkin valmiiksi. Syksylläkin on hyvä tehdä sytomyssyjä ja kuten tiedämme, niitä tarvitaan ympäri vuoden.

      Poista
  13. Ihana väri ja hieno myssy.Kiva kun taas lapastellaan,olen ilmoittautunut minäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.