Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Lokakuussa valmistuneita


Olen minä lokakuussakin saanut jotain käsitöitä valmiiksi, vaikka en ole niitä tänne ehtinyt tuoda. Ensin piti odottaa sopivaa kuvaushetkeä ja sitten sopivaa kirjoitushetkeä.  Jospa nyt olisi sopiva hetki.  Eivätkä kaikki valmistuneet ole sukkia, on sentään myssy ja lapasetkin.



 Syyskuuni päättyi sytomyssyistä puhuen (siitä mainitsin täällä) ja siinä samalla myssyä kutoen. Mutta vasta lokakuun puolella sen sain valmiiksi.
Myssy Katin pipon mallilla, lankana Marks&Kattens Flox, jota kului 60 g. Puikot olivat 3 mm:t, mutta silmukoiden määrän olen jo tyystin unohtanut, ehkä niitä oli 120.

Tämä on muuten ensimmäinen tällä mallilla tekemäni myssy, vaikka aika monta tällaista olen nähnyt ja käsissänikin pitänyt. Malli on nimittäin tyttäreni Katin kehittelemä ja Seijasisko sitten kirjoitti ohjeen muotoon, kun Kati ei itse ehtinyt. Kati kaipasi jotain helppoa myssymallia jota voisi tehdä TV:tä katsoessa. Ja tällaisen mallin hän sitten kehitti ja on jo monta tehnytkin, sytomyssyiksi.

   
 

 Sitten puikoilleni hyppäsi ihanaa pinkkiä lankaa ja siitä valmistui pienen pienet Lise-Loten pikkuiset sukat ja lapaset.  Ohje Kardemumman ja löytyy Ravelrysta. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta tiimalasikantapää, joka minusta on kiva tehdä ja sopii hyvin vauvasukkiin.
Lanka Novitan Woolia, jota kului lähes koko 50 g:n kerä (pari metriä jäi).
Puikot 2.5 mm:t sukkapuikot.


Automatkalla viimeisimmällä mökkireissulla oli taas puikoilla raitasukat kahdesta eri Tico Ticon väristä. Samoista väreistä olen tehnyt jo yhdet sukat, nyt toiset ja vieläkin niitä lankoja jäi.  Ja näitä on niin mukava tehdä, kun samalla saa seurata, miten langat raidoittuvat. 



Näin ne nyt raidoittuivat. Kummaltakin kerältä tein kaksi kerrosta vuorotellen paitsi resorin, kannan ja kärjen yhdellä värillä. Perussukka tiimalasikantapäällä minun tapaani: varren resori 3 o, 1 n (paitsi 10 ensimmäistä kerrosta 2 o, 2 n) jatkuu jalkapöydän päällä kärkikavennuksiin asti, kärki sädekavennuksella.
Lanka siis Tico Ticoa kahdelta kerältä, yhteismenekki koon 37-38 sukkiin 55 g. 
Puikot 2.5 mm:t sukkikset ja silmukoita 56.

Yleensähän minä teen perussukkiin vahvistetun kantapään, mutta raitalangalle sopii mielestäni paremmin tiimalasikantapää. Raidat asettuvat siinä mukavammin kantapään mukaan.



Minusta oli mielenkiintoista verrata keskeneään, miten erilaiset raitasukat sain näistä samoista langoista.  Ensimmäisissä sukissa (vasemmalla) varren suu, kanta ja kärki violetilla langalla, muutoin kolme kerrosta kummallakin värillä vuorotellen. Keskellä nämä nyt esitellyt ja oikealla lankakerät värimalliksi.


Ja nyt kärrään sukat vielä Heinälatoon, koska Sukkasatoahan korjataan lokakuun loppuun saakka.


18 kommenttia:

  1. Kivoja neuleita etenkin nuo raitasukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, minustakin nuo raitasukat ovat tämän satsin nättein työni. :)

      Poista
  2. Heip Matleena. Oi raitasukkia, kivoja.
    Katin mallilla olen miekin vissiin pari sytomyssyä tehnyt, mukava kutoa ja yks värisellä langalla saa kauniin pinnan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontupa, eikös olekin tuo Katin malli ihan kiva tehdä ja saa nätin myssyn. :)

      Poista
  3. Kylläpäs sopii ihanasti noi Tico Ticon ei sävyt!

    Ja kovin ahkera olet taas ollut...

    Aurinkoa syksyysi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkimamma, eihän arvaisi, että kahdesta Tico Ticosta saa noin kivan näköisiä raitasukkia. :)

      Poista
  4. Kylläpä sukista tulikin tosiaan erilaiset, mutta tykkään molemmista.
    Myöskin pikkuinen pinkki-setti ja myssy ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, saapa muuten nähdä, teenkö vielä kolmaannetkin raitasukat samoilla langoilla.

      Poista
  5. Ihanan värikkäitä neuleita.

    VastaaPoista
  6. Kauniit värit ticotico-sukissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.