Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Sukkia uudella mallineuleella


Oletko sattunut kuulemaan, että minä tykkään sukkien teosta. Sen on jokainen hiukankaan pitempään täällä Lankapirtissä vieraillut tietänee. Sukkiahan täällä esitellään tuon tuostakin. Toinen suosikkini on myssyt, joita olen viimeisten viiden vuoden aikana tehnyt satoja. Tarkistin muuten muistiinpanoistani, niin viime vuonna olin tehnyt 81 myssyä tms ja sukkia 48 paria. Mutta sukistahan minun piti puhua ja esitelläkin kahdet viimeisimmäksi valmistuneet.




Nämä olen tikuttanut viime aikoina, lapsen ja aikuisen sukat minulle uudella pintaneulemalilla.  Jostakin netistä (blogi, FB:kässäryhmä tms) tämän löysin, joku oli käyttänyt tätä sukkiin, muuta en siitä muista. Kirjoitin vain paperilapulle tuon ohjeen muistiin. Jos tunnistat itsesi tällaisten sukkien tekijäksi, niin ilmaise itsesi minulle, niin voin liittää ohjeen alkuperän tänne.




Ensin tein kokeeksi nämä raitasukat kokoa 32
Langat valkoista Nallea ja vihreänsävyistä nimetöntä raitalankaa, jonka senkin oletan olevan Nallea Langan menekki yhteensä 50 g
Silmukoita 44 ja 3 mm:n pouikoilla mentiin.

Ihan tavalliset perussukat muuten, mutta varsissa ja jalkapöydän päällä pintaneuletta: 
2 kerrosta sileää yksivärisellä langalla
2 kerrosta resoria 2 o, 2 n raitalangalla. 
Näitä neljää kerrosta toistetaan haluttu määrä. Onkohan tälle neuleelle joku nimikin? Hmh, kävisiköhän vaikka rikottu resori. Onhan rikottu helmineulekin. 

Mukava ja helppo tehdä, vaihteeksi hiukan erilaista raidoittamista. Minähän olen paljon tehnyt raitasukkia jämälangoista kahden kerroksen korkuisin raidoin, mutta koko ajan sileää neuloen. Kivalta tämä neule näyttääkin, mutta pieniä sukkia tehdessä, rupesin miettimään, miltä neule näyttää jalkaan vedettynä. Jotkut sukkien mallineuleethan näyttävät kivalta puikoilla, mutta jalkaan vedettynä kuvio laajenee ja menettää kauneuttaan. Siispä isommat sukat seuraavaksi puikoille, että voin sovittaa niitä.




Raitasukat kokoa 38
Langat valkoinen Nalle ja edellä mainitun raitalangan lisäksi kellanvihertävää Nalle-raitalankaa
Lankojen yhteismenekki 75 g
Silmukoita 56 ja puikot 3 mm






Mielestäni ihan käyttökelpoinen mallineule sukkiin, vaikka jonkin verran se mielestäni kärsii pingottumisesta. Hyvänä puolena pidän sitä, että resorin ansiosta sukat istuvat hyvin erikokoisiin jalkoihin. Nyt mietin, miltä sukat näyttäisivät, jos kutoisi kahdella yksivärisellä langalla tätä mallineuletta.  




22 kommenttia:

  1. Sukkia on mukava tehdä. Mallineule näyttää hauskalta, mutta vielä minulla on kerrosrivinousukin kokeilematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, kaikkea kivaa ei ehdikään kokeilemaan. Minullakin on monta kivaa odottamassa. ;)

      Poista
  2. Minäkin kudon paljon sukkia ja tuosta kyllä kopsaan mallim seuraaviin sukkiin, Mukavan helppo malli ja tulos kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kivat sukat, valkoinen raikastaa. Sukkia on vaan niin kiva tehdä, eikö vain! Samalla yleensä voi jutella, katsella telkkaria jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, niinhän se on! :) Eikä sukkien tekoon kyllästy kai koskaan, aina voi keksiä uusia malleja ja ainakin tehdä eri väreillä.

      Poista
  4. Mallineule taitaa olla sama kuin näissä :http://www.ullaneule.net/0113/ohjeet_raitapolvarit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lape, niinpä näyttää olevan, mutta jostain muualta tämän nappasin. :)

      Poista
  5. Jos en ihan väärin ohjetta lukenut niin kyseessä on Hetkiä Heimolasta SeijaP:n sukkamalli, jonka ohje on ainakin Ullassa.
    http://www.ullaneule.net/0113/ohjeet_raitapolvarit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina S, sieltähän tämä mallineule näköjään löytyykin, mutta jostakin muualta minä sen varmaan löysin, kuten Lapelle jo tuossa sanoinkin. :) Oisko joku tehnyt tuolla SeijaP:n ohjeella ja kirjoittanut siihen yhteyteen mallineuleenkin. Ja minä sitten sieltä napannut sen.

      Poista
  6. No hiphei, ihan samaan aikaan oltiin samalla asialla Lapen kanssa.

    VastaaPoista
  7. Tuo näyttää ihan kivalta pintaneuleelta ja istuukin varmaan jalassa sileää paremmin. Täytyypä muistaa tämä kun seuraavia alan neulomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, panehan sinäkin muistilapulle talteen tämä ohje! ;)

      Poista
  8. Kivan näköiset sukat, tämän ohjeen kyllä nappaan 'muistitikulleni'!
    Olen viikon verran mummuilemassa Espoon suuunnalla ja otin mukaani sukkalangat ja puikot. Kyllä täällä nyt yhde sukat ehtisin kutomaan, luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, voi sinullahan on kiva viikko, kun olet mummuilemassa! :) Ehkä kuitenkin jossain välissä yhdet sukat tikutat.

      Poista
  9. Kivan näköistä ja joustoa! Nappaan muistiin!

    VastaaPoista
  10. Kivan näköiset sukat. Olen monesti käyttänyt tuoya mallia ja varsinkin pipoihin. Minä muuten en ikinä,en ikinä enää neulo sytomyssyjä! Joskus olen neulonut ja sairalaallekin luovuttanut. Sitten minuun tuli syöpä ja osastolla jolla olin,niin näin loppusuoralla ihmisiä,joilla oli sytomyssyt päällä. Mulle ne myssyt edustaa kärsimystä ja kuolemaa,en vaan sen jälkeen ole kyennyt niitä tehdä. Vaikka tiedän toki monen muun sairaan olevan iloinen myssystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, onpa ikävä kuulla, miten sytomyssyt vaikuttavat sinuun. Kukaan muu ei ole kertonut sellaisista tuntemuksista minulle. Eikä sinun tietenkään tarvitse tehdä sytomyssyjä, ei kukaan sinulta odota sellaista. Sehän on täysin vapaaehtoista auttamista. Tänään ilmestyneessä Seura-lehdessä on muuten juttua sytomyssyistä, jos sinua kiinnostaa. Vai ahdistaneeko sellainenkin sinua.

      Poista
  11. Kiitos kivasta sukka-ohjeesta. Olin ihan täpinöissäni, ajatellen niitä kaikkia jämälankakeriäni, kun eilen luin blogistasi ohjeen ja näin kivat sukkakuvat. Illalla oli toinen lapsenlapsen sukka valmis, kokoa 34 ja ruskeasävyisestä neljästä eri langasta, tosi tosi kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Casri! Sai minut sanoillasi iloiseksi. :) Ihanaa kuulla, että jollekin on iloa ja hyötyä ohjeestani.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.