Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulusukkaa innolla


Joulukuu alkoi ja joulukalentereita on putkahdellut moniin blogeihin ja FB:n kässäryhmiin. Varmaan muualtakin netin syövereistä niitä löytyy, mutta minä olen perillä vain näistä.  FB:n Voihan villasukka! -ryhmän Joulusukkakalenteri kutsui 
"Tule neulomaan ihanat Joulusukat! 
Jokaisena päivänä yksi luukku aukeaa paljastaen kirjoneuleraidan ja jouluaattona jalkaan vedetään lömpöiset polvisukat."


Mukaan siihen piti minunkin lähteä, vaikka löysin sen vasta eilisiltana, kun muut oliva jo tehneet ensinmmäisen osan. 


Tuumasta toimeen siis, kun sopivaa lankaakin löytyi kotoa. Ensimmäisen luukun ohje oli neuloa kymmenen kerrosta resoria kaavion mukaan kahta sukkaa varten.



Ja heti kahdeksan jälkeen printtasin päivän ohjeen ja kudoin saman tien molempiin sukkiin tämän päivän kerrokset kirjoneuleena. 

 Tänään aamulla heti herättyäni muistui mieleeni, että kahdeksalta julkaistaan seuraava luukku. Olenkohan saavuttanut jo sen iäsn, että alan muuttua taas lapseksi.  :D Niin tai näin, kiva on taas osallistua tekemään jotain, jonka lopputulosta ei osaa edes kuvitella.



10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Enkuli, värit ovat sellaiset, mitä löytyi lankalaatikosta. Tuskin olisin näitä valinnat, jos olisi ollut enemmän valinnanvaraa.

      Poista
  2. Noista tuleekin oikeat joulusukat!

    VastaaPoista
  3. Minustakin joulusukka on kiva kalenteri. Kaunista sukkaa tulossa. Aamulla aina ekksi on päästävä katsomaan, mitä tänään neulotaan.

    VastaaPoista
  4. Iso Gnu, sama täällä, että heti aamulla pitää katsoa päivän ohje ja kutoakin se. Sitten voi alkaa muihin touhuihin. :)

    VastaaPoista
  5. Näistä tulee varmaan tosi hienot näillä väreillä. Itse ei tullut aloitettua, kun kuvittelin että tässä on muutenkin jo liian kiire töitten kanssa.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minä olen edelleen oikein innoissani näiden kanssa ja haluttais aloittaa rinnalle toisenkin väriset, kun siellä ryhmässä on niin nättejä värejä joissakin sukissa. ;)

      Poista
  6. Innokkaana joulukalenterineulojana kiitän tästä kalenterivinkistä. Syöksyn oitis sinne katsomaan, vieläkö ehdin mukaan =)

    VastaaPoista
  7. Päivikki, kiva kuulla, että sinäkin innostuit. Uskon sinun hyvinkin saavan meidät muut kiinni ennen jouluaattoa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.