Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuoden eka sytomyssy

Vuoden eka sytomyssyni valmistui eilen. Jotenkin tuntui nihkeältä tämän teko, vaikka oli ennestään tuttu malli. Muutenkin taitaa olla jokin lamakausi tullut minun käsityöintooni vuodenvaihteessa. Tavallisestihan minä aloitan seuraavan saman tien kun olen saanut päätelytyä langanpäät edellisestä. Mutta nyt tämä myssy ja sitä seuraavakin saivat odottaa seuraavaan päivään aloitustaan. Mutta tuskin tämä mitään vakavaa on, on tälläista ollut joskus ennenkin ja pian se on mennyt ohi.



Sytomyssy TiiQn ohjeella Rakkaudella sinun, joka löytyy täältä Ullasta ja on ilmainen
Lanka Mark&Kattens SommarGarn, jonka menekki oli 55 g
Silmukoita 100 ja niitä tikutin puikot 3 mm:n puöröllä ja sukkiksilla.





Muuten noudatin ohjetta, mutta silmukoita lisäsin muutaman sekä päälaen kavennuksessa sooloilin. Ensin tein sen kyllä ohjeen mukaan, mutta kovahkossa puuvillalangassa kaksi kavennusta vierekkäin ei näyttänyt hyvältä. Niinpä purin savennuksen ja tein uudestaan omalla tutulla tavallani.




Etsiskelin sopivaa kuvauspaikkaa, johon tulisi riittävästi luonnonvaloa ja päädyin tähän työpöydän päälle. Vasta kuvauksen jälkeen huomasin, että kuvassa on rakkautta enemmänkin kuin myssyllisen verran. Takana sattuu nimittäin olemaan valokuva, jossa olen kahden rakkaan ihmisen kanssa, nimittäin äitini ja tyttäreni kanssa. Kuva otettiin äitini täyttäessä 75-vuotta, melkein 18 vuotta sitten.


Ja nyt lähden tikuttamaan sitä seuraavaa sytomyssyä. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!



6 kommenttia:

  1. Kaunis myssy.
    Kuvaaminen on aina haastellista, sillä kamera löytää sellaista, mitä itse ei näekään.

    VastaaPoista
  2. Kaunis myssy malliltaan ja väriltään :)

    VastaaPoista
  3. Älä hättäile, jatkat kun siltä tuntuu.
    Kaunis pipa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TeSa, en hätäile, on tällaista ollut ennenkin ja mennyt ohi. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.