Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Elo- ja syyskuun raportit


Ensinnäkin haluan esitellä kaikille tämän Anni-mummon, joka ahkerasti kutoo  huonekasvin  varjossa   -mikä lie kasvi nimeltään. Puikot vain kilkkavat ja villasukat lämmiittävät mummon jalkoja.


Kuvan nappasin kotikuntani Asukastuvalla. Mummon tekijä on todellinen nukkemaakari, joka ei halua nimeään julkisuuteen mutta lupasi minun julkaista nuken kuvan.  En voi muuta kuin ihastella nukkea ja ihmetellä, miten joku voi olla näin taitava.


Sitten varsinaiseen päivän aiheeseen.

Huomasin juuri, että minulla onkin unohtunut tehdä raportti elokuun käsitöistäni. Tehdäänpä nyt sitten katsaus kahden kuukauden valmistuneisiin käsitöihini, siis elo- ja syyskuun.  Paljon niitä ei ole lukumäärältään, kun minulla on torkkupeittourakka kesken. Kuten moni varmaan jo tietääkin, minulla on tarkoitus tehdä kolme torkkupeittoa, joiden on tarkoitus olla valmiina noin puolen vuoden kuluttua.


No siis ensin elokuun käsityöt. Niissä ei olekaan paljon kertomista, sillä ensin valmistui...


... 21.8. perussukat kokoa 38, lanka Villeä  menekki 101 g 


ja sitten 28.8. torkkupeitto (ensimmäinen kolmesta), langat kahta harmaata väriä Ulrikaa 1459 g


Langanmenekki näihin yhteensä 1560 g.

     

   
Syyskuussa töitä valmistui lukumäärältään enemmän

   
     
3.9. perussukat koko 39-40, kahta Villeä 128 g
5.9. perussukat koko 30, kahta Villeä 73 g
16.9. körttisukat koko 46, Isoveli-lankaa 178 g
19.9. körttisukat koko 39, Isoveli-lankaa 140 g
26.9. kirjoneulesukat koko 40, kahta Nallea 99 g



26.9. tuplalapaset koko S, kahta Nallea 74 g


Syyskuussa valmistuneiden langanmenekki yhteensä 692 g.

Pyrkimykseni pienentää lankavarastoani kääntyi heinäkuussa peittolankojen oston takia +merkkiseksi, siis varasto suureni pienenemisen sijaan. Heinäkuun lopussa se oli +2882 g. Syyskuussa jouduin myös hankkimaan uutta lankaa 950 g, kun varastostani ei sopivaa löytynyt. Sen määrän ja nyt näiden kahden kuukauden aikana kulutetun langan huomioiden sain monimutkaisen laskutoimenpiteen jälkeen lukemaksi +1580 g. Sen verran suurempi on nyt lankavarastoni kuin vuoden alussa. Mutta uskon saavani seuraavan torkkupeiton valmiiksi lokakuun aikana ja sitten olen taas miinuksella, ellei tule pakottavaa tarvetta lankaostoksiin. Toinen vaara on tietenkin, jos haksahdan heräteostoksiin.


Toivon kaikille juuri sellaista lokakuuta kuin itsekukin toivoo! Minä toivon kuulakasta kuivaa säätä, muutama pakkasastekin olisi paikallaan.

     

12 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista, tuo torkkupeittohan on valtava saavutus! Tuplalapasetkin vaativat taitoa ja kärsivällisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ingi! Torkkupeitto vie kyllä aikaa ja lankaakin aika paljon, mutta se on helppoa ja kivaa hommaa. :)

      Poista
  2. Sinä se jaksat ahkeroida ja torkkupeitto on niin valtavan upea ♥ Näitä sinun tuplalapasia myös jaksan ihailla.
    On se ihme, että vaikka kuinka neuloo ja virkkaa, niin lankavarasto ei vaan pienene ollenkaan, sen minäkin olen huomannut =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, sitä lankavarastoihmettä minäkin täällä pähkäilen. :D :D :D

      Poista
  3. Anni -mummo on niin aidon näköinen, että menisi oikeasta ihmisestä, kun nopeasti vilkaisee. Taitavia neuletöitä sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, totta, Anni-mummoa voisi äkkiseltään olettaa ihka elävän mummon kuvaksi. :)

      Poista
  4. Paljon lankaa kulunut kuitenkin hienoihin töihin. Tuo kutova mummo on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, mummonukke on kyllä ihana, miten joku voi olla noin taitava nukentekijä. :)

      Poista
  5. On kyllä hieno tuo kutova mummo. Hyviä ja kauniita käsitöitä olet saanut valmiiksi. :)

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomattoman hieno mummo-nukke. Taidokas. Ahkerana olet ollut noiden kutomiwten kanssa, kauniita kaikki.

    VastaaPoista
  7. *Vekki*, eikö vaan olekin! Jotkut ne osaavat tehdä niin ilmeikkäitä, kuten sinäkin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.