Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Välityönä myssy


Viime aikoina on jotensakin alkanut kyllästyttää torkkupeiton teko. Onhan jo toinen tulossa ja lähellä valmistumista onneksi. Nyt kuitenkin tein välityönä kässäpiiriin aloittamani sytomyssyn. Arvelin nimittäin, että ehtisin jotain tehdä itsekin, kunhan olisin neuvonut toisille seuraavan vaiheen. Ja ehdinhän minä tovin kutoa, mutta valmiiksi en saanut. Mutta nyt se työ oli oikein mukava napata käsiin ja tikuttaa valmiiksi, kun jätin peitontekeleen odottamaan.



 Valmistui siis sytomyssy Elli-myssyn ohjeella, joka on omani ja löytyy täältä
Lanka pitkään marinoitunut alesta ostettu Puro Batik, jonka menekki oli 55 g
Ohjeen mukaisin silmukkamäärin ja 4 mm:n puikoin mentiin.

Väri turkoosi-violettia, joilla molemmilla syntyi suht' samanlevyiset raidat. Tässä turkoosi edessä, mutta...


...violetinkin puolen voi panna eteen joko oman mieltymyksen mukaan tai vaihdella vaikkapa vuoropäivinä.


Päälaelle syntyi tällainen kiehkura.

Ja OYS:n syöpäpolillehan minä tämän sytomyssyn kiikutan viimeistään marraskuussa, jolloin OYS:ssa on muutenkin käyntiä.

Olikin mennyt monta kuukautta edellisestä sytomyssystä, joka oli käsistäni valmistunut. Yleensä minulla menee niin, että teen useita myssyjä lyhyellä ajanjaksolla ja sitten tulee pitempi tauko, Saapa nähdä, miten nyt käy ja saako tämä seuraa. Lankakerän loppu jäi kyllä kässätuolini viereen ikään kuin odottamaan puikoille pääsyä. Mutta peittokin huutelee viimeistelemään sitä.


4 kommenttia:

  1. Kiva myssy, joka varmasti tulee ilahduttamaan saajaansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatiaiskanasen elämää, niin toivon minäkin. :)

      Poista
  2. Myssy joka istuu. Ihana ohje. Täytyykin ottaa talteen. Hyvällä asialla olet jälleen,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia, sytomyssyilystä on kai tullut minulle elämäntapa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.