Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Mökkitöitä



Vaikka otsikon perusteella voisi olettaa minun kertovan jostain muusta kuin käsitöistä, niin se ei pidä paikkaansa. Käsitöistähän minä kerron, sillä niitä minä taas tälläkin mökkireissulla pääasiassa tein. Viikon päivät siellä vierähti ja sain mukavasti valmista aikaan.



Ensin valmistui saunamyssy itselle, menomatkan käsityö
Lanka Mistral ja menekki 49 g. 
Värit ovat oikeasti harmahtavan vihreän eri sävyjä, vihreämpänä kuin kuva näyttää.

Oman mieleni mukaan tein omaan päähäni sopivan myssyn, jota käytän mökillä saunassa pitämässä pitkät hiukseni kiinni. Yleensähän kiinnitän nutturan metallisilla "hengettömillä", mutta ne poistan ennen löylyyn menoa. Hiukseni ovat niin kuivat, että pesen ne harvemmin kuin saunon, enkä halua niiden kastuvan muulloin kuin pesupäivänä. Kotona minulla on huovutettu saunahattu, mutta puuvillainenkin ajaa saman asian yhtä hyvin. Ja on muuten helpompi pestäkin tarvittaessa.


Sitten teinkin sukkia, niitä minun suosikkejani. Kassillinen sukkalankoja oli mukana, joten saatoin valita mieleiseni langat fiiliksen mukaan.



Neljä paria sain valmiiksi ja yhdet aloitin kotimatkan käsityöksi jo mökillä.



Ilona-sukat tämän ohjeen mukaan muutamin pienin muunnoksin, koko 36-37 
Lanka Gjestal Jannea luonnonvalkoisena, menekki 95 g
Puikot 3.5 mm:t sukkikset.



Kesäkuussa tein ensimmäiset Ilonat. Hiljattain meillä kävi Etelä-Suomesta lomavieraita ja katsastettiin siinä, löytyykö varastostani perheelle sopivia sukkia. Perheen äiti ihastui Ilona-sukkiin, mutta ne olivat auttamattoman isot hänen pieneen jalkaansa. Niinpä lupasin tehdä pienemmät ja tässä ne nyt ovat odottamassa postiin pääsyä.

Näissä kuvissa Ilonan kuvio ei näy kunnolla, mutta kurkkaapa halutessasi noita edellisiä, siellä onnistuin paremmin saamaan kuvion esille.



Seuraavaksi valmistui pienin muunnoksin Niina Laitisen ennestään tuttu malli Hile-sukat, koko 39
Lanka turkoosia Gjestal Jannea 112 g
Puikot 3.5 mm:n sukkapuikot.


Kuvion tein ohjeen mukaan, mutta muuten sovelsin ohjetta langalle ja käsialleni sopivaksi. Tykkään tästäkin mallista, joten saatanpa tehdä näitä jatkossakin.


Seuraavaksi tikutin perusraitasukat, raidat kolmen kerroksen korkuisia, koko 39
Langat oranssi ja tumman ruskea Janne, joiden menekki yhteensä 109 g
Puikot ne samat 3.5 mm:n sukkapuikot.


Näistä tuli minun mieleiset sukat ja sopivan kokoisetkin, että voisin pitää itselläni, mutta en tarvitse. Panen siis jakoon nämäkin.


Hile-sukkia kutoessa langan turkoosi väri miellytti minua ja kun kassissani oli vajaa kerä samanvahvuista tummenpaa sinistä, niin pätin yhdistää ne sukiksi.

Sinisävyiset raitasukat koko 36 
Langat turkoosi Janne ja tumman sininen vyötteetön lanka, joiden yhteinen menekki 84 g
Puikot ne samat 3.5 mm:t


Tumma lanka meni melkein kaikki, hiukan yli metrin pätkä jäi. Kudoin kahta sukkaa samanaikaisesti, että sain tumman langan käytettyä mahdollisiiman tarkoin.

Yksi asia minua ihmetytti näitä sukkapareja tehdessä. Tein nimittäin niiden kaikkien kärkiin leveät nauhakavennukset eikä se kiusannut minua ollenkaan. Yleensähän olen tykännyt tehdä sädekavennuksen ja vain melkein pakon edessä nauhakavennuksen. Ehkäpä en olekaan kaavoihini kangistunut ja opin uusille tavoille.


Enpä malta olla hehkuttamatta viime päivien ihanaa kesää, eilen ja tänään on täälläkin ylitetty kirkkaasti helleraja.

Tällainen lukema meidän mittarissa näkyi tänään. Mainittakoon vielä, että anturi on koko päivän varjossa. Kyllä tarkenee!




13 kommenttia:

  1. Samanlaisia mökkihommia minullakin on ollut, toisn en ole saanut valmista vaan neulonut yhtä ja toista. Toisaalta mökkireissuni ovat olleet vajaan päivän piipahduksia mökillä saunomassa.
    Kivoja sukkia. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että puuvillamyssy olisi kiva saunahattuna juuri tuon pestävyyden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, tällaiset työt onkin mukavia mökkihommia, eikö! :D

      Poista
  2. Hei Matleena kyllä sielläkin tarkenee tehdä mukavia käsitöitä.
    kivat raitasukat pirteitä ja mukavat jaloissaa:)

    VastaaPoista
  3. Tuomontuvan Anni, niin tarkenee varsinkin tänään, kun oli päivällä jo yli 30 astetta. Nyt onneksi enää vain 25! :D Hmh, paljonkohan huomenna...

    VastaaPoista
  4. Puikot ovat heiluneet hyvään tahtiin, kivaa tulosta. Hyödyllinen myssy saunamatkoille, minullakin kuivat hiukset ja pellavasiemen öljy on auttanut, viisikin tippaa pesun jälkeen, ja voi sitä laittaa muutenkin. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli,ai pellavasiemenöljyä kuiviin hiuksiin? Enpä ole kuullutkaan. Mitenkäs sitä laitetaan, hierotaanko se viisi tippaa käsiin ja sitten hiuksiin? Ja mistä sitä saa? :O

      Poista
  5. Pellavasiemen öljy tippoja tosiaan hieron ensin käsiin ja siitä vain pyyheliina kuiviin hiuksiin, kammalla tai vain sormillakin läpi, minulla melko lyhyet hiukset, muuta ei tarvita. Ei tarvitse huuhdella pois. Pesujen välilläkin muutama tippa joskus latvoihin. Ostan öljyä suuresta valintaliikkeestä tai joskus ostoskeskuksesta, en tiedä suomalaisia merkkejä, täällä provenzali- merkki. Hyvää on tehnyt, miehellenikin. Kokeile. Irmeli

    VastaaPoista
  6. Etsi öljyä hiusten hoitoaineiden hyllyiltä, löytyy myös luontaiskaupoista. Irmeli

    VastaaPoista
  7. Matleena, kirjoitin viestin varmaan aikaisempaan postaukseen, mutta jatkan vähän, miulla on vaal/kirkkaansiinista Pallaslanmnkaa,olen ne jo viime kesänä ostanut kivijalkakaupasta 4 kerää 10€ ja niistä pitäisi yrittää tehdä pikkusukkat;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontuvan Anni, hyvää lankaa pikkusukkiin, Messengerissä lähetin sinulle ohjeenkin. :)

      Poista
  8. Niin niitä sukkia vaan valmistuu, tosi kiva tuo Hile-sukka :)
    Mulla ei ole nyt näillä helteillä käsityöt innostanu ollenkaan, mieluummin olen lukenut kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, minun sukkien tekoani ei helle haittaa. Täytyy kyllä myöntää, että nyt on menossa virkkuu puuvillalangasta, mutta helle ei ole vaikuttanut lankavalintaani.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.