Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Kevät keikkuen tulevi


Muistuipa mieleeni sanonta "kevät keikkuen tulevi". En muista missä yhteydessä sen olen kuullut, lieneekö se niitä äitini harrastamia vanhan kansan sanontoja. En oikeastaan tiedä, mikä sanonta tarkoittaa, mutta minusta se voisi kuvata kevään tuloa. Katsos kun eilen oli meillä oikein ihana aurinkoinen kevätpäivä ja tänään aamulla satoikin sitten lunta. Vitivalkoinen lumikerros peitti kaikena alleen, kunnes puolilta päivin sade loppui ja pian paistoikin taas aurinko. Nyt se uusi lumi on sulanut ja toivon mukaan sulattanut myös vanhaa lunta. Tässä siis kävi ainakin se vanha sanonta "uusi lumi on vanhan surma" toteen. Ja keikkuenhan tämä kevät tulee, kun ensin paistaa, sitten tulee lunta ja taas paistaa.


Eilen näimme tämän kevään ensimmäisen peipon, joka kävi istumassa takapihamme männyn oksalla. Arvatenkin katseli lumitilannetta ja mietti, tuliko tultua liian aikaisin. Kuva on huono, kun se on ikkunan läpi otettu, kun en uskaltanut mennä ulos kuvaamaan ja säikyttelemään peippoa pois oksaltaan.



Tänään aamulla peippo sitten kaiveli lumikerroksen alta syötävää, jota oli pudonnut lintulaudalta maahan. Nyt siis olisi tämäkin pöytä katettuna ilman lumikerrosta, käyneekö peippo vielä iltapalalla.



Tänään sain paksun kirjekuoren ja heti arvasinkin, mitä se tuo minulle. Pian piti kuori repiä auki ja arvaukseni osoittaitautui oikeaksi. Minä sain kauniin setupitsisen pannan arpajaisvoittona Leenalta Leenan blogista! Kiitos ihanasta pannasta, Leena! Leena kertoi virkanneensa pannan kasvisväreillä värjätystä Pirtinkehräämön yksisäikeisestä langasta setukaisten virkkausmalleja mukaillen. Mainittakoon vielä, että setukaiset ovat Kaakkois-Virossa elävä suomalais-ugrilainen kansa.


Panta on aivan sopivan kokoinenkin minulle ja pääsi heti käyttöön, kun lähdin kauppaan. Väritkin sopivat hyvin tummanruskeaan takkiini. Ulkoilutin pantaa oikein Oulussa asti, kun etsin uutta parempaa ja pitempää pyöröpuikkoa huivin kutomiseen. Tämä, jolla nyt kudon, on kovin tihkas Viron villalle ja liian lyhytkin (60 cm), joten päätin testata onko Addin puikko parempi tälle langalle. Ensin menin täkäläiseen käsityöliikkeeseen, mutta siellä ei ollut sopivaa kokoa Addin puikoissa, siispä päätin hurauttaa saman tien Ouluun. Somikista löytyi hiukan pidempi (80 cm), jonka sitten otin, kun en enää viitisinyt lähteä pidempää haeskelemaan muista kaupoista.




Se on muuten taas viikonloppu alkamassa. Ja kahden viikon päästä alkaa vappukin olla vietetty! Taitaa se kesä sieltä vähitellen tulla. Mutta tulevan viikonlopun piristykseksi ostin kimpun ruusuja, jotka haluan jakaa kaikkien täällä vierailevien kanssa!




Hyvää aurinkoista viikonloppua!


13 kommenttia:

  1. Täällä on satanut koko päivän lunta; mutta jos se olisi vanhan lumen surma!
    Onnittelut voitostasi, panta on aivan ihana!

    Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin oli yön aikana tullut lunta. Olihan tuota entistäkin vielä ihan tarpeeksi, mutta jospa tuo uusi lumi tosiaan olisi vanhan surma. Aurinko on kyllä sitten paistanut kauniisti, joten eipä tuo lumi kauheasti harmittanut. Tulee se kesä joskus. Toivottavasti ainakin. Viime kesä oli niin kylmä ja kolkko, että kovasti kyllä toivon nyt tulevan vähän paremman.

    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Jopas sait kauniin kuvan pannasta erikseen, kuvio ja värit näkyvät hyvin. Päähäsikin se sopii hyvin. En reunustanut tuota pantaa, kun se minusta oli tyylikäs noin ja olisi tullut reunapitseillä vähän liian leveäksi.
    Mies näki peipposen pihallamme toissapäivänä, minä vasta tänään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanista virtuaaliruusuista! Hienon pannankin olet saanut! Eilen tein kauan,monta tuntia puutarhassa hommia,mutta tänään on parikin kertaa ropsauttanut raekuuron,joka kyllä sulanut samantien. Niin kova tuuli,että ei ole ulos tehnyt mieli

    VastaaPoista
  5. Aamulla paistoi aurinko,niin mies vaihtoi renkaat huomista Tapionkauppa-retkipäivää varten. Kesäpyörät alla, niin jopa alkoi raekuuro! Oli ruohikot taas valkoisena. Aurinko paistoi taas, mutten ole kyllä muuttolintuja vielä nähnyt.
    Kauniin pannan sait. Kiitos ruusuista!

    VastaaPoista
  6. Hieno panta sinullakin, niin minullakin:), kuvaa en vaan kerinnyt tämän päivän postaukseen saada.
    Puoli kuuta peipposesta...niinköhän tuo kesä on tuloillaan.

    VastaaPoista
  7. Palaga: Ainakin täällä se uusi lumi suli nopeasti pois, ehkä sulatti vanhaakin lunta. Haluan ainakin uskoa siihen! ;)

    Tess: Minäkin toivon, että ensi kesä olisi lämpimämpi kuin viime kesä. ;)

    Leena: Panta on aivan sopivan levyinen, reunus olisi ollut ainakin minun päähäni jo liikaa.
    Meillä on ollut tänä aamuna vilskettä lintujen suhteen, nähty on sinitiaisia, rastaita, punatulkkuja, vihervarpusia ja harakoita. ;)

    Intsu: Meillä on niin paljon lunta vielä, ettei puutarhatöihin ole asiaa vielä aikoihin. :)

    Tupuna: Kiitos! :)

    Malli45: Nyt olette jo varmaan matkalla, toivottavasti tiet ovat sulat! :)

    Eila: Varmaan pian näen sinun pantasi! Niin puoli kuuta peipposesta - siis kesä alkaa vapulta! ;D

    Mari: Kiitos samoin! :)

    VastaaPoista
  8. Täällä alkaa epäilyttää tuo kevään tulo. Eilenkin tuli lunta kunnolla pariin otteeseen. Mutta eipä ole siitepölyä ilmassa niin paljon,kun välillä ilma puhdistuu.

    VastaaPoista
  9. Ihan samanlaisia sääilmiöitä täällä meillä Keski-Lapissa on nähty. Perjantai aamuna oli 10cm uutta lunta maassa ja tosi liukasta. Onneksi pitkin päivää lumi suli ja sulatti vanhaa lunta pois ;) Ihanan pannat olet saanut!

    VastaaPoista
  10. Täällä main näin västäräkin torstaina.
    Kiitos kauniista ruususista.
    Hieno tuo arpajaisvoittosi.

    VastaaPoista
  11. Kirsi: Just nyt meilläkin näyttää aivan talvelta, lunta tulee taivaan täydeltä! :(

    Ledu: Toivottavasti tämä lumisade ei sentään tuo aivan 10 cm lisälunta! :(

    Pirena: Meillä oli hetki sitten kuusi peippoa syömässä lintulaudalta tippuneita siemeniä: ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.