Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Kesän tuntua

Kesän tuntua täällä on ihasteltua ja tuoksuja nuuhkittu! Lämmintä on, ukkonen jyrähtelee välillä, joskus ropisee lyhyt sadekuuro. Pihalla on mukava oleilla ja terassilla voi istuskella käsityön kanssa. Kamera kädessä kiertelin pihalla ja napsin kuvia kesän tulosta.



Pionit sieltä ovat nousemassa. Jokohan mahtaa kukkia tänä kesänä, kun vasta on vuoden tuossa paikassa oleillut.



Pihlajan lehti on melkein koollaan ja nuputkin hyvällä alulla.


Omenapuun silmut näyttävät jo vihreää meilläkin, jossakin omenapuut kukkivat jo.


Viime kesäiset vai liekö jo sitä edellisvuotiset orvokit ovat levittäneet siemeniään pitkin pihaa ja nyt saamme ihailla pienen pieniä orvokkeja siellä täällä nurmikon sisällä. Mies jo mietiskeli, pitääköhän ne kiertää nurmikkoa leikatessa.



Nyt juuri ropisi kova sadekuuro, mutta ei se kestänyt kuin muutamia minuutteja. Minäpä lähden tästä jatkamaan tuota laukun virkkaamista, että pääsen sitä esittelemään teille jonain päivänä. Ei enää kovin paljon puutu, joten jos ei tule ongelmia tai mitään muita viivytyksiä, niin ei pitäisi mennä kauan enää.



Ihanaa kesäistä viikonvaihdetta!


12 kommenttia:

  1. Voi sentään, ainoa "puute" meidän asunnossamme on täydellinen pihattomuus ja parvekkeettomuus. Olisi kiva seurata noin kevään etenemistä (vaikka en rikkaruohojen kitkemisestä pidäkään...).

    VastaaPoista
  2. Kauniita kesänmerkkejä! Minä olen viime vuosina laiskistunut noihin pihahommiin, minulle riittäisi oikeastaan terassi (se on meillä iso), siellä istuskelen keinussa....
    Nyt on kyllä luonto parhaimmillaan, kesä on ihan kynnyksellä, oikeastaan jo sisällä!
    Sinullekin ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Juu, täällä Mäntsälän korkeudella ollaan:-) Tuo pioni näyttää lupaavalta ja voi hyvin kukkiakkin.
    Miehellesi terveisiä orvokit pitää kiertää ruohonleikkurilla ja kaukaa;D

    Hauskaa lauantai-iltapäivä!

    VastaaPoista
  4. Teillä alkaa olla kesä jo pidemmällä kuin täällä etelämpänä. Omenapuut ei meilläkään kuki. Pionini on melko samannäköinen. Orvokkisi ovat ihanasti kukassa.

    VastaaPoista
  5. Jopa teillä siellä "etelässä" on jo isot pihlajan lehdet! Meillä tänään vasta kasvaneet n.4cm silmuiksi.Taitaa johtua tuosta meren läheisyydestä!Melkoisesti jyrähteli ukkonen meilläkin,sateen kanssa!
    Terveisiä muuten hirsisaunan löylyistä! "Talovanhuksemme" on herännyt horroksesta!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kaisa: Minäkin tykkään seurata luontoa, mutta en puutarhatöistä ja teenkin niistä vain pakolliset. ;D

    Eila: Sama täällä! ;) Meillä on aika iso avoterassi ja katettu kuisti ja ne riittäisivät minulle hyvin!

    Villa Lankala: Kerronpa terveisesi! ;) Minustakin tuo pioni näyttää terhakalta, jospa se tekisi terhakasti kukkiakin.

    Anu: Kiitos! :)

    Heleena: Eikö teilläkään ole kesä tämän pidemmällä! :o Minustakin orvokit ovat kauniita, varsinkin nämä, kun ne ovat niin pieniä.

    Irina: Teillä olikin sitten makoisat löylyt kunnon hirsisaunassa! :) Me käytiin vain sähkösaunassa, mutta odotan jo pääsyä mökille savusaunaan.

    VastaaPoista
  7. Täällä yksi laiska puutarhuri ilmoittautuu, onneksi ukkoni on ahkerampi. Minä vaan istuisin pihakeinussa ja neuloisin.
    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  8. Sirsin juuri yhden "karanneen" orvokin kukkapenkkiin, niin ei tarvitse hankkia siihen muuta...

    VastaaPoista
  9. Niin samanlaisia kesänmerkkejä meilläkin,kirsikkapuu aloittaa kukintaansa, kyllä nyt kelpaa nautiskella:)

    VastaaPoista
  10. Niin keväisiä kuvia, että!
    Muuten, nyt näen taas kaikki kuvat Sinunkin blogista, poika käydessään otti "jonkun laittaman" ruksin pois.
    Nyt meillä paistaa eilisen sateen jälkeen aurinko pilvettömältä taivaalta. Ihanaa!

    VastaaPoista
  11. Pirena: Kiva kuulla, että on minun lisäkseni muitakin laiskoja puutarhureita! ;D

    Neili: Pitäisiköhän minunkin siirtää näitä! ;)

    Eija: Teillä aloittaa kukintaa kirsikkapuu ja meillä pihlaja! ;)

    Mammutti: Kiva, kun kuvat taas näkyvät! :) Minusta ainakin kuvat ovat tärkeitä blogissa; kuvaton postaus on aika ankea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.