Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Myssyjä, myssyjä ja vieläkin myssyjä


Tässä postauksessa kerron vain OYS:n keräyksemme saamista sytomyssyistä, joita onkin nyt PALJON!

Eilinen päivä oli ainakin tähän mennessä myssyrikkain päivämme. Myssysaldo nimittäin lisääntyi eilen yhteensä huikealla 114. myssyllä, siis sadallaneljällätoista myssyllä! Parista keräyspisteestä ja muutamalta yksittäiseltä tekijältä saaduista myssyistä tämä lukumäärä koostuu. Lisäksi sain eilen illalla viestin "sadan myssyn Tainalta" ( josta juttua täällä), että hänellä tuli juuri ensimmäinen sata täyteen ja toinen alkoi! Arvatkaapas, oliko minulla hymy herkässä.

Mutta nyt siihen myssyesittelyyn. Iltapäivällä kävin NNKY:n keskiviikkoisessa käsityöpiirissä, jossa ahkerat kädet olivat urakoineet meille yhteensä 52 myssyä. Aiemmin olemme tältä piiriltä saaneet jo 28 myssyä (niistä täällä), siis yhteensä 80 myssyä. Osa saamistamme lahjoituslangoista päätyi näihin myssyihin.


Virkattuja tämmöinen kasa




Osa neulottujakin

Neulotut vielä omana ryhmänään


Kahdeksan tosi kaunista anteenipipoa kuviovirkkauksella


Iso muovikassi täynnä myssyjä suunnistin sitten keräyspisteeseemme Maakariin katsomaan, mitä sinne oli kertynyt. Keräyslaatikkomme olikin aivan täynnä, joten sieltäkin sain muovikassillisen myssyjä. Olin kotoa lähtiessä varalta ottanut Ikean ison muovikassin mukaani, tosin hieman naureskelin sitä ottaessani, kun ajattelin ettei nii-in isoa pussia taida tarvita. Mutta se oli oikein sopivan kokoinen, sain kaikki myssyt mahtumaan siihen ja sitä oli helppo kantaa olalla ne muutamat sadat metrit, mikä minulla oli matkaa autolle.



Maakarin myssyt laskin kotona ja niitä oli yhteensä 51. Pari tekijää oli jättänyt viestin, mutta muut olivat halunneet pysyä nimettöminä.

Virkattuja enimmäkseen, mutta joku kudottukin.


Joku oli kehitellyt kekseliäästi myssymallin, johon oli käyttänyt isoäidinneliöitä.



Sinikkakin (blogi täällä) oli tehnyt ja tuonut vielä yhdeksän myssyä aikaisemmin tuomiensa lisäksi.

Martta, hänkin ahkera myssyjen tekijä, oli suihkinut koukullaan nyt 28 myssyä, joista sinisävyiset tässä pinossa ja...
...vaaleat tässä. Minä sitten ihailen näitä Martan raitamyssyjä. Hän osaa raidoittamisen taidon.


Hempeää ja vähän räväkämpää vihreää, joka tosin kuvassa todellista vaisumpaa. Näihin yllä oleviin myssihin Martta on käyttänyt meille lahjoitettuja lankoja.

Nämä neljä myssyä Martta on tehnyt beibilangasta, joka on villaa mutta kutittamatonta ja pehmyttä.


Eikä myssyjen tulo loppunut siihenkään. Kun pääsin kotiin, minua odotti siellä mieluisia vieraita ja lisää myssyjä.



Marleena blogista OnnenAikaa oli miehensä kanssa matkalla Etelä-Suomeen ja poikkesivat meilläkin. Marleenakin oli tehnyt lisää keräykseemme pari myssyä, jotka toi nyt minulle.


Lisäksi postin mukana tuli pari lähetystä.



Pirjo-Riitta blogista Värillä väliä... kunhan se on punaista oli lähettänyt kauniin keltaisen Tähdellisen, jonka väri on kyllä kuvassa auttamattoman haalea todelliseen verrattuna. Ja minä sain tuollaisen kauniin kortin, jonka on piirtänyt Martta Wendelin.


Toinen postin tuoma lähetys oli Irinalta blogista Yksi kaikkien ja kaikki yhden langoissa ja siinä oli kahdeksan kauniin väristä virkattua myssyä. Irina oli kehitellyt kivoja malleja, jotka hiukan poikkeavat toisistaan.



Tässä yksi palloni päälle pingotettuna niin että kuvio näktt selvemmin.



Irina oli lähettänyt minulle ihanan kortin ja aivan upeat keraamiset (vai ovatko?) sydänkoristeet kiitokseksi eräästä pienestä palvelusta, jonka hänelle olen tehnyt. Sydämet ovat Luigin, Irinan tyttären käsialaa ja ovat tosi kauniit ja mieleiset minulle. Kiitos Irina näistä!


Valtavan suuret kiitokset kaikille näiden 114:n myssyn tekijöille!



14 kommenttia:

  1. Teille taitaa tulla aikasmoinen loppukiri! Ihania myssyjä :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa ..toinen toistaan sievempiä myssyja. Tänne on tämän päivän aikana kertyyt 16 myssy .Postista tuli 13 ja Anulta sain kolme kaunista myssyä myssyä.:)Odotan vielä huomisen postin ja sitten laitan tän kaikki viikon myssyt blokini.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti kiitoksista! Oli mukava taas virkata, pitkästä aikaa! Myssy ovat tosiaan kaikki vähän erilaisia, virkatessa kehittyneitä.Pääidea taisi olla jossain Modassa.
    Nuo nappisydämet ovat tosiaan keramiikkaa. Tuollaisia erilaisia ja erikokoisia nappeja nuo meidän "savenmäskääjä-sisarukset" ovat taas "leiponeet" ja "paistaneet"! Mukava,jos löydät joskus noille käyttöä!
    Mukavaa loppuviikkoa ja hyvää kevään alkua!

    VastaaPoista
  4. Voi jösses mikä saalis! Taitaa mennä arvauskilpailussa luvut pieleen;)
    Ne kuviovirkatut on erityisen kauniit. HItsi kun mun on pitänyt ja pitänyt opetella kirjovirkkaus vaan ...

    VastaaPoista
  5. Minäkin ihailin niitä kuviomyssyjä.
    Ihanaa, miten vähitellen myssyt alkavat tulla erilaisemmiksi ja persoonallisemmiksi. Taas sai itsekin monta ideaa myssyihin.

    VastaaPoista
  6. Mahdottoman huikea saldo! :)

    Jaahas, joku on jo keksinyt tuon isoäidinneliömyssyn - minä nimittäin tässä yhtenä iltana mietin ihan samaa, että jos tekisi isoäidinneliöistä reunuksen ja sitten siihen vain yläosan päälle. Jää kuitenkin minulta toteuttamatta, sillä minusta on kaikista mukavinta virkata sillä sinun perusmyssymallilla, muistan sen jo ulkoa eikä tarttee ajatella mitään. ;) Joten sillä mallilla taitaa tulla loputkin myssyni, tavoitteena olisi ensi viikon lopulla toimittaa Maakariin ainakin 15 myssyä. Kahdestoista on nyt koukulla. :)

    VastaaPoista
  7. Voi valtava mikä määrä myssyjä teill on kertynyt! Ja kaikki niin kauniita.

    Mun läppärille taitaa sadan myssyn tarina olla liikaa. Selain kaatuu joka kerta kun yritän lukea sen lehtijutun...

    VastaaPoista
  8. Huikeaa! Meissä naisissa on voimaa. Sama trendi näkyy täällä Varsinais-Suomessakin, eli töitä meillä riittää vielä, kiva!

    VastaaPoista
  9. Hurjasti myssyjä! Firefox minullakin kaatui, kun yritin lukea Tainasta, mutta IE:llä sitten onnistuin.

    VastaaPoista
  10. Sanna: Mahtava loppukiri onkin ihan suotavaa! ;)

    Seijasisko: Mukavaa, kun keräys etenee hyvin! :)

    Irina: Kyllä näin ihanille sydämille löytyy käyttöä! ♥ Ajattelin matkia sinua ja hankkia risukranssin ja sen somisteeksi nämä pääsisivät sitten joskus! :)

    Kristiina: Oli joku arvannut yli 1000:n myssyn, joten eiköhän joku osu lähimmäksi! ;D No ei nyt vielä ylletä tuhanteen, mutta reilu viikko on vielä aikaa, joten toivossa voi elää! ;DD

    Tintin: Niin ihmiset rohkaistuvat kehittelemään uusi malleja ihan kivasti! ;)

    Mari: Ai sinäkin olet miettinyt sytomyssyä isoäidin neliöistä - niin minäkin! ;) Ja taitaa minullakin jäädä mietinnän asteelle ainakin ennen Ruusun päivää. Ihan hyviä ovat virkatutkin myssyt varsinkin sellaiset nätit värit kuin sinun tekemissä!

    Susu: Sinun läppäri varmaan kaatuu aivan hämmästyksestä sadan myssyn Tainasta "kuullessaan"! ;DD

    Piiku: Voimaa ja innostusta meissä naisissa tosiaan löytyy! :) Onkohan yksikään mies osallistunut näihin talkoisiin!?!

    Marjut: Niin on! Olin aivan täpinöissäni tästä myssymäärästä silloin keskiviikkona! ;D

    Leena: On todella mahtavaa! :)

    VastaaPoista
  11. Siis kaikki ylistävät adjektiivit on jo vissiin käytetty, joten Huhhuh! :-) t.leenah

    VastaaPoista
  12. Oh tuota mallien, värien ja kuvioiden kirjoa! Kampanja on poikinut ja synnyttänyt todellisen luovuuden vyöryn; herätellyt varmaan niitäkin, jotka eivät muuten paljon virkkauksiin ja neuleisiin tartu, hienoa!

    VastaaPoista
  13. leenah: Ihanaa! ;)

    Pirle: Saman olen havainnut minäkin, että kampanjan edetessä ovat myssymallit mukavasti rikastuneet! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.