Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Täällä on arpajaiset



Kävijälaskuri näyttää mukavaa lukemaa päälle 200.000.  Siis sen mukaan on täällä Lankapirtissä ollut vajaan neljän vuoden aikana yli 200.000 kävijää. Se on mielestäni huikean suuri määrä enkä osannut ollenkaan tuollaista odottaa blogia perustaessani.  Oikeastaan en silloin osannut asettaa minkäänlaisia odotuksia. Olin vain jo pitkään lueskellut ja ihaillut käsityöblogeja ja todennut sen vaikuttavan mukavalta hommalta. Ja sitten yks'kaks minullakin oli sellainen.  Perustamisapua sain tyttäreltäni, joten suuri kiitos kuluu hänelle.  Yksin en olisi tainnut rohjeta moiseen työhön ryhtyä huonoilla ATK-taidoillani.

(Villasukat saivat valitsemaan  tämän kuvan tähän. Tekstistä en ymmärrä hönkäsen pölähtämää, mutta toivon, ettei se ole kovin ristiriidassa tekstiini ja ajatukseeni.)

Toinen suuri kiitos kuuluu teille rakkaat lukijani! Ja kiitos varsinkin kaikille säännöllisesti tai edes joskus kommentoiville/kommentoineille! Ilman teitä tuskin olisin viitsinyt näin pitkään blogata.  Tunnettu tosiasiahan on, että keskustelu aiheesta kuin aiheesta tekee siitä rikkaamman ja antoisamman. Niin on myös blogimaailmassa ja  käsitöiden kohdalla.  Siis kiitos, että olette olemassa!


Olisikohan nyt arpajaisten aika, kun en voi kuin korkeintaan virtuaaliset kahvit teille tarjota.  Muistaakseni järjesin arpajaiset silloin, kun kävijälaskuriin tuli lukema 55555.  Jospa nyt suoritettaisiin arvonta saman kaavan mukaan.  Siis arpajaisiin osallistuminen alkaa nyt ja päättyy aikaisintaan, kun mittari näyttää lukua 222222.

Säännöt, joiden mukaan mennään:
- Jokainen voi osallistua jättämällä kommentin tähän ja vain tähän postaukseen. Voit kirjoittaa ihan mitä vain haluat kertoa minulle. Esmerkiksi se miten löysit blogini tai mistä tekemästäni olet erityisesti pitänyt tai muuta sellaista.
- Arvonnan suoritan kohtuullisen pian lukeman 222222 ilmestymisen jälkeen.  Ilmoitan tässä postauksessa osallistumisajan päättyneeksi ennen arvonnan suorittamistani.
- Palkitsen arvonnan perusteella yhden henkilön.  Palkinto on lankaa ja jotain muutakin käsitöihin, lähinnä neulomiseen liityvää.  Itsekään en vielä ole siitä täysin selvillä, mutta jotain keksin kyllä.
- Erityispalkinnon saa se, joka bongaa tuon maagisen luvun 222222.  Jos  tämän luvun bongaajia ilmaantuu useampia kuin yksi, niin arpa ratkaisee, kuka  palkitaan.

Hox!  Jätäthän komentin yhteyteen vaikkapa linkin blogiisi, että saan voittajaan yhteyden.  Jos olet blogiton, niin s-postiosoite kommenttiin riittää.  Jos et halua jättää sitä kaikkien näkyville ja voitat, niin ota itse minuun yhteys viiden päivän kuluessa tuloksen julkistamisesta.  Muutoin suoritan uuden arvonnan.

Julistan täten arpajaiset käyntiin NYT!  Arpajaisonnea kaikille tasapuolisesti!



*** 


Edit.  22.11. klo 20:48
Kävijälaskurin lukema 222222 on ohitettu ja bongattukin.  
Osallistumisaika päättyy nyt.

 Aivan lähipäivinä suoritan arvonnan ja julistan tuloksen täällä blogissani.
Kiitos kaikille osallistujlle!

***

Ja voittajat ovat...  kurkkaapa tänne (lis.  23.11. klo 19.15)




62 kommenttia:

  1. Hienoa ja Onnittelut blogillesi uurelle kävijämäärälle!

    Osallistun myös arvontaan, t, maiju Männiköllä

    VastaaPoista
  2. Siis suurelle kävijämäärälle Onnittelut ;)

    VastaaPoista
  3. Onnea huikealle kävijämäärälle! :)

    VastaaPoista
  4. On aina ilo käydä tällä kurkkimassa hienoja käsitöitäsi. Lankapirtissä on kodikas tunnelma

    Onnea isosta kävijämäärästä.

    VastaaPoista
  5. Onnea suurista luvuista! Blogisi taisin löytää joskus muinoin jonkun toisen blogin kautta tai silloin kun etsin tuplalapasten ohjetta, en enää muista :)
    Blogissasi on ihana käydä, tuotoksesi ovat suurenmoisia. Osallistun tietenkin myös arvontaan.

    VastaaPoista
  6. Onnea huikeasta kävijämäärästä!:) Vähän hidas olen useimmiten kommentoimaan, mutta säännöllisesti käyn blogissasi vierailulla. En edes muista mistä silloin blogiisi eksyin ensimmäisen kerran, mutta etenkin sytomyssyilyn alusta aloin säännöllisesti seuraamaan:)

    VastaaPoista
  7. Huikean suosion on blogisi saavuttanut eikä suotta :-). Minäkin jatkan totuttuun tapaan vakiolukijana.

    VastaaPoista
  8. Onpa sinulla ollut huikeasti lukijoita! Löysin blogiisi, kun osallistuit meidän aloittelijoiden tuhannen kävijän kunniaksi järjestämäämme arvontaan ja liityin lukijaksesi saman tien. Mielelläni osallistun siis vastavuoroisesti sinun arvontaasi.

    VastaaPoista
  9. On ollut oikein mukava tutustua sinuun tämän blogin kautta. Muuten emme varmaan olisi koskaan kuulleetkaan toisistamme. Hurjasti sinulla on lukijoita, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi.
    Arvontaan tietenkin haluan mukaan, kuinkas muuten :)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut komeasta kävijämäärästä!
    Säännöllisesti täällä vierailen, vaikka kovin usein en jaksakaan kommentoida.

    VastaaPoista
  11. Onnea! Hienosti on kävijöitä blogissasi ollut. Ja kommentoijat ovat ilman muuta tämän homman suola!

    Osallistun toki arvontaan, koskaan en mitään voita, mutta mukana kumminkin.

    VastaaPoista
  12. Onnea oikein, oikein paljon suositun blogin pitäjälle, "vanhalle kamulle":)

    VastaaPoista
  13. Minen muista miten me "törmättiin", oliskohan ollut patalappualkoot tai jo ennen sitä.
    Tuota maagista 2 rivin täyttymistä odotellessa, kiitos aina niin mukavista vastakommenteistasi.

    VastaaPoista
  14. Onnittelut kävijämäärästä ja lämminhenkisestä blogista!

    VastaaPoista
  15. Onnea :) Vaikka en aina itsestäni ilmoittelekaan, niin luen aina mielelläni mukavia postauksiasi, niistä huokuu hyvä ja lämmin tunnelma.

    VastaaPoista
  16. Huikea kävijämäärä. Onnea ;D Vähään aikaan en olekkaan blogiasi lukenut, mutta arvontaan osallistun mielelläni.

    VastaaPoista
  17. Onnea hurjalle kävijämäärälle! =) Olen täällä selaillu blogejasi ja kaikkea kivaa löytyy. =)
    Osallistun myös arvontaan.

    VastaaPoista
  18. Olen ollut blogisi lukija jo kauan. En edes muista, miten alunperin olen blogisi löytänyt. Onnea suuresta kävijämäärästä :)

    VastaaPoista
  19. Huima kävijämäärä, onnittelut!
    Täältä Sonffi yrittää myös näppiksen kautta kirjoitella omia terveisiään, samalla äänekkäästi kehrää.
    Teillä jo ensilumi on/oli maassa, meille huomenillalla luapillaan lunta. Nuorimmainen jälleen odottaa lunta kovasti.
    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  20. Kotiuduin juuri Tampereen Messuilta ja ensitöikseni poikkesin tänne.
    Onnittelut valtaisasta kävijämäärästä!
    Olet niitä ensimmäisiä, joita löysin, kun olin kuullut neuleblogeista.

    VastaaPoista
  21. Mahtava kävijämäärä! Onnittelut siitä! Muutkin kävijät varmaan ovat kokeneet blogisi helpoksi ja mukavaksi ja rennoksi ja vinkkejä antavaksi blogiksi.

    Viimeinen työvuosi on ollut tuskaisenkin työn täyteinen, joten kommentit ovat jääneet valitettavasti liian vähäisiksi.

    Kiitos kun olet olemassa blogeinesi!womw

    VastaaPoista
  22. Onnea blogille ja ahkeralle Lankapirtin emännälle!
    Olen vieraillut täällä ainakin oman blogini olemassaolon ajan; täältä sain innoituksen sytomyssyihin ja moneen muuhun mielenkiintoiseen neuleeseen - esim. tuplalapasiin. Kiitokset!

    VastaaPoista
  23. Onnea mukavalle blogillesi, sitä miten tänne ensimmäisen kerran eksyin en muista mutta suosikkeihini jäit. Monta kivaa vinkkiä ja ohjetta olen täältä saanut ja kauttasi menin mukaan myös sytomyssyilyyn täällä Hesassa. Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea suuresta kävijämäärästä! Kiitos mukavasta blogistasi, täällä on kiva käydä vierailuilla!

    VastaaPoista
  25. Hei!
    Taisin löytää blogisi lueskellessa sukkasatoa. :) Liityin heti lukijaksi ja sen jälkeen hyvin usein vieraillut täällä ihastelemassa käsitöitäsi. :)

    Onnea suuresta kävijämäärästä! ^^

    VastaaPoista
  26. Onnittelut suuresta kävijämäärästä!

    VastaaPoista
  27. Olen vastikään liittynyt lukijoittesi joukkoon ja aina kun tänne kurkin, on joka mukavaa ja inspiroivaa esillä. Hieno blogi ja kiva, että jaksat niin kirjoitella ja tehdä upeita käsitöitä.

    VastaaPoista
  28. Onnittelut! Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta en muista miten sinne päädyin. Tuplalapasia olen ainakin tehnyt ohjeesi mukaan ja seurannut sytomyssyprojektia.

    Pirjok

    VastaaPoista
  29. Onnea blogille ja Sinullekin! Todella upea saavutus! Oma blogini on 3kk:n ikäinen ja tavottelee vasta 2000 haamurajaa :) Arvontankin haluan osallistua!

    VastaaPoista
  30. Onnittelut täältä minultakin. Jonkun toisen sivun kautta muistaakseni sivullesi löysin ja siitä lähtien olen täällä käynyt, enemmän tai vähemmän säännöllisesti :) Käsitöitäsi on kiva käydä katselemassa.

    VastaaPoista
  31. Heippa vakilukija onnittelee, muistaakseni löysin tänne sytomyssykeräyksen alkuaikaan...

    VastaaPoista
  32. Laitoin sulle sähköpostia, kun tarvitsen kiireellistä lankatietous-apua :)

    VastaaPoista
  33. Onnea Blogillesi!

    Olen mukana arvonnassasi
    T: Annika
    annika@esajokinen.net
    sähköpostilla minut saa parhaiten kiinni

    VastaaPoista
  34. Onnea huikeasta kävijämäärästä! Käyn blogissasi usein ihastelemassa.

    VastaaPoista
  35. Onnittelut valtaisalle kävijämäärälle! Löysin blogiiisi tämän vuoden Sukkasadon kautta ja jäin lukijaksi. Ihania juttuja teet, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  36. Onnea isosta kävijämäärästä. Eksyn aina silloin tällöin blogiisi kun etsin uusia virikkeitä. Tuplalapasia en ole vielä koittanut, mutta seuraavaksi aion yrittää.

    VastaaPoista
  37. Onnittelut!
    Eihän ole ihme, että kävijöitä on paljon;)
    Kauan on jo "tunnettu"!

    VastaaPoista
  38. Teit oivan ratkaisun aökaessasi kirjoittaa blogia. En muista, miten tänne eka kertaa päädyin, koska siitä on niin kauan aikaa, mutta vierailen säännöllisesti, vaikken aina ehdiikään kommentoida.

    VastaaPoista
  39. Lapaskuun kautta löysin blogiisi: olen ihaillut tekemiäsi lapasia ja täältähän löytyy vaikka mitä muutakin ihanaa! Onnittelut mukavalle blogillesi ja suurelle vierailija määrälle!

    VastaaPoista
  40. On ollut ilo seurata blogiasi, niin varmaan muistakin, kävijämäärästä päätellen, onnea!

    VastaaPoista
  41. ONNEA sinulle blogisi suuresta kävijämäärästä. Täällä on NIIN kiva ja viihtyisä kyläillä.:)
    Hyödyllisiä juttuja olen täältä löytänyt, mm. piilopalmikon- ja kurttuvarrenohjeen. Kaksinkertaisen lapasen ohje erittäin hyvä. Sokerina pohjalla orgidean hoito-ohje, se on tepsinyt. Kiitos näistä kaikista.
    Mukavaa Joulun odotusta sinulle!
    Arvontaan myös mukaan.
    -Ritva-

    VastaaPoista
  42. Onnea mahtavasta kävijämäärästä:)

    VastaaPoista
  43. Hurjasti kävijöitä! Onnea onnea! :)

    VastaaPoista
  44. Huuuurrrjastiii onnee ihan HIRMUISESTA luvusta mittarissa!!!

    Tietty tulen mukaan arpajaisiisi, tosin en yhtään muista mistä ekan kerran tänne sun blogiin tulin tupsahdin, ehkä jostain neuleproggisblogista... mutta siitä astihan täällä on tullut visiteerattua vähän välistä!

    VastaaPoista
  45. Onnea blogisi suuren suosion johdosta! Löysin tänne muistaakseni sukkasadon kautta.

    VastaaPoista
  46. Onnea paljon minultakin. Täällä on kiva käydä vaikka välillä jää muutama päivä väliin. Sitten täytyy lukea kaikki rästiinjääneet.
    Orkideoiden hoitoohjeista myös erityiskiitokset.

    VastaaPoista
  47. Wau!!! Hurja kävijämäärä! Kiva, kun annoit vinkin arpajaisista, en ole juuri täällä vauvan luona koneella seikkaillut. Todennäköisesti lähden keskiviikkona päiväjunalla kotiin! Soittelen vielä!

    VastaaPoista
  48. Upea määrä kävijöitä blogissasi, mutta ihmekös tuo, kun näitä kaikkia töitä ihastelee. Nuo tuplalapaset taitavat myös täällä jossain vaiheessa päästä puikoille, ihan itselle.

    Tämäkin osallistuisi arvontaan :)

    VastaaPoista
  49. Kiitos mukavasta ja innostavasta blogistasi. Sattumoisin reilu vuosi sitten sivuillesi piipahdin ja olen siitä lähtien ollut vakivieras, tosin ilman kommentteja... Ihailen kauniita töitäsi ja joitakin oikein hyviä vinkkejä omiin räpellyksiini olen saanut. Innolla seuraan myös "kukkakuulumiset". Hyvää talvenodotusta Sinulle!

    saara

    VastaaPoista
  50. Hyvin valitsit tekstinkin kuvaan :-) Se on portugalia ja siinä sanotaan:

    Hyppyselllinen hellyyttäsi riittää ilahduttamaan vuosisadan.

    Olen täysin samaa mieltä!

    Sinä taisit löytää minun blogini ja olet yksi ensimmäisistä lukijoistani. Arvostan suuresti käynnistämääsi sytomyssykampanajaa ja kaikkea mitä teet suurella sydämelläsi.

    Onnea ja hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  51. Aikas lähellä ollaan jo tasalukua. Nyt näyttää olevan 221971.
    Blogisi löysin hiukan ennen noita sytömyssytempauksia.

    VastaaPoista
  52. Onnea mahtavasta lukijamäärästä.
    Toki arvontaan pitää osallistua.
    Lukema oli äsken 222007.

    VastaaPoista
  53. Paljon on käynyt lukijoita blogissasi :) En muista enää mistä löysin tänne ensimmäistä kertaa, mutta käyn säännöllinen epäsäännöllisesti kurkkimassa tuotoksiasi.

    VastaaPoista
  54. - Sinut ja blogisihan "löysin" silloin keväällä vajaa pari vuotta sitten kiihkeimpään syto-myssyaikaan ja siitä asti olen (lähes) päivittäin kurkistanut mitä ihanaa olen taas keksinyt.
    - Kaikki käsityösi ovat "sikasiistejä", mutta jos on ihan pakko joku sanoa ylitse muiden, se on tuplalapasesi.
    -t-

    VastaaPoista
  55. Onnittelut :)
    Mukana myös arvonnassa.
    creepingdeath@suomi24.fi

    VastaaPoista
  56. Onnittelut! Blogisi on suosikkejani.
    Siunausta elämääsi!

    VastaaPoista
  57. Onnittelut hurjasta määrästä kävijöitä. Kivat blogit piristävät päivää!

    Tlin nyt Tumpputuvan kautta, mutta olen täällä käynyt muulloinkin.

    VastaaPoista
  58. Upeat on lukemat!
    Osallistun tietenkin arpajaisiin kun vielä kerkiää :)

    VastaaPoista
  59. Onneksi olkoon upeasta kävijämäärästä. Blogisi ei ole turhaan suosittu. Minulle kiinnostavinta viimeaikona ovat olleet ontelolapset ja niiden ohje, ehkä oiva mallisi eksyy pian puikoille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.