Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Perusraitaa


Lokakuu päättyy pian ja sen myötä Sukkasadon korjuuHeinälatoa olen minäkin omalta osaltani täyttänyt ja vielä ainakin nämä yhdet sukat sinne kärrään.




Eilen illalla sain valmiiksi ja tässä ne nyt ovat.  Tytär halusi antaa lahjaksi perussukat ja sellaisia ei jemmapussistani löytynyt, niinpä minä tikutin ne.  Olisihan tytär osannut itsekin ne tehdä, mutta kun minulla ei juuri sillä hetkellä ollut yhtään työtä aloitettuna, niinpä panin sukat puikoilleni. Sukkien teko sopikin oikein hyvin juuri siihen hetkeen, sillä flunssa vaivasi sen verran, etten oikein jaksanut tehdä enkä ajatella mitään. Perussukathan tekee ilman ajatteluakin ja istua sentään jo jaksoin.



 Siis raidalliset perussukat koko 39. Varren korkeus 22 cm ennen kantalappua. Lanka 7veikkaa, jota kului 140g. Puikot 3.5 mm ja silmukoita 56.

Minulta on usein kysytty, kauanko minulla menee aikaa sukkien tekemiseen. Eipä tuota ole koskaan tullut seurattua, mutta nyt päätin ottaa aikaa. Varren tekemiseen aktiivista kutomisaikaa meni 1½ tuntia, kantalappuun ½ tuntia ja terään myös noin 1½ tuntia, siis yhteen sukkaan 3½ t ja sukkapariin 7 tuntia paksuhkosta 7veikasta. Samalla mietin, paljonko pitäisi panna sukille hintaa, jos tekisi myyntiin ja haluaisi päästä edes jonkinlaiselle palkalle. Pikainen katsaus Wikipediaan selvitti, että vuonna 2009 olisi ollut minimituntipalkka Suomessa n. 5.95.  Jos tuntipalkaksi laskisi vaatimattomasti 6€, niin näistä sukista pitäisi saada tekopalkkaa 42€ ynnä lankojen hinta, yhteensä liki 50€. Ohuesta langasta tehtyihin sukkiin menee aikaa huomattavasti enemmän, mikä nostaa niiden hinnan ehkä kaksinkertaiseksi. Mitä mieltä olet, kuinka moni maksaisi? 

No, en minä ole aikeissa alkaa myymään käsitöitäni vaan annan niitä lahjaksi läheisilleni ja ylituotannon hyvätekeväisyyteen, kuten tähänkin asti olen tehnyt. Asia on tullut mieleeni, kun tuolla FB:n kässäryhmissä, joita seuraan, nousee aina silloin tällöin esille käsitöiden hinta.


Hyvää alkanutt viikkoa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Kauniit perussukat:) Käsitöiden hinta on ikuisuusaihe. Muutama on yrittänyt tilata minulta töitä, mutten koskaan suostu. Ilmoitan vain, ettei heillä/hänellä ole varaa maksaa ;) Ja saatan tehdä ilmaiseksi, jos on kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, noin minäkin teen, ollaan siis samoilla linjoilla. :)

      Poista
  2. Nätit perussukat!

    Minulla menee perussukkiin myös suunnilleen samanverran, muistaakseni joskus Titanic-elokuvan aikana ehdin kutoa yhden sukan alusta loppuun (jonkin verran olin aloittanut vartta ennen elokuvaa ja ehdin aloittaa toisen vartta elokuvan aikana), eli suunnilleen samaiset 3,5 tuntia minullakin yhteen sukkaan menee.

    Viime viikolla minulla oli tekeillä ne pitkät ja vaativat polvisukat ohuesta langasta, ja eräs lähes tuntematon ihminen kehtasi ne nähdessään pyytää, että tekisin hänellekin samanlaiset, että hän maksaa. Vastasin kieltävästi, koska en tee käsitöitä myyntiin enkä tilauksesta, mutta kotona vielä aloin laskeskella tuota tuntipalkkaa, että jos oikeasti ottaisin vaikka tuon 6 e tuntipalkkaa, niin niillekin sukille tulisi hintaa nopeasti sellaiset 350-400 euroa ainakin. Olisikohan hän valmis maksamaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, olisitpa voinut nähdä hyvän ilmeen, jos olisit sanonut sukkien kutomista pyytäneelle tuon hinnan! :D Minua ihan kutkutta jo ajatella, että olisin kärpäsenä voinut olla seuraamassa tilannetta. :D
      Minä teen joillekin minun läheisilleni myös pyynnöstä jotain, mutta en maksusta silloinkaan. Langan voivat ostaa tai maksaa, jos haluavat, jotkut sitten lahjovat minua jollakin sopivalla vastalahjalla.

      Poista
    2. Tänään näin tuota ihmistä jälleen, ja hän otti itse sukat puheeksi, ja kerroin sitten tuon hinnan. ;) Hänen mielestään 20 euroa on käypä hinta sukista. Jotkut langatkin saattavat maksaa jo sen verran! (esim. käsinvärjätyt)

      Poista
    3. Siis 20€ niistä sinun tekemistä ihanuuksista!!! :O Hmh, mitähän hän itse olisi valmis tekemään toisille tuolla rahalla. Ja montakohan tunti. Ja omista tarpeistaan vielä. En ymmärrä tuollaista ihmistä.

      Poista
  3. HEi!
    Tonnin kisan voitto on saapunut vastaanottajalle, kiitos. Sähköpostissa asiasta pidemmästi.
    Toivottavasti flunssa on pian selätetty. Kauniisti raidoitettu, ilman tuota tummempaa raitaa punaisen ja harmaan välissä olisivat kovin pliisun näköiset, mutta kummasti se tummempi raita välissä tuo värin paremmin esille.
    Niinhän se on ettei sitä käsityöllä eläjän tili jäisi kovin pieneksi. Hiljakkoin näin kirpputoripöydän jossa oli myynnissä lähes yksistään käsin neulottuja sukkia. Hintoja vilkaisin ja mieleeni jäi että "piirakka" -sukkien hinnaksi oli laitettu 9 Euroa aikuisten kokoon ja 6 Euroa lasten kokoon. Eipä siinä montaa lanttia langanhinnan päälle jää, vielä kun kirpputoripöydän vuokran ja vaivan huomioi niin kyseessä on jo ihan "hyväntekeväisyys" jolloinka todellisia avun kohteita löytyisi muualtakin kuin kirpputorin asiakkaista.
    Itsekään en tilauksesta käsitöitä enään tee. Toiveita kyllä joskus kuulen, mutta niitäkään harvoin toteutan. Olen huomannut että jos teen käsityötä "tilattuna" tulee siitä minulle stressiä ja käsityöstä menee se käsityön ilo ja nautinto. Jonkin verran kyllä lahjoitan tekemiäni käsitöitä eteenpäin, mutta tuotantoni on sen verran hidasta, että "ylituotantoa" ei juuri synny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Megi, kiva kuulla, että lähetys on päässyt perille. :)
      Kiitos, flunssa alkaa olla jo melkein voitettu. :) Minustakin tuo musta raita (vain 1 krs) rajaamassa raitaa antaa hyvän säväyksen sukkaan, tuo jotenkin syvyyttä raidoitukseen.
      Nuo mainitsemasi hinnat ovat kyllä aivan alle alarajan, eihän siinä ole juuri lankojen hinnan päälle mitään. Toisaalta ymmärrän, että paljon käsitöitä tekevä haluaa päästä ylituotannosta eroon edes lankojen hinnalla, että voisi ostaa lisää lankaa, mutta en voi silti sitä hyväksyä. Pitäisi ajatella hiukan laajemmin asiaa: joidenkin pitää saada ehkä ainakin osa elannostaan käsitöistä ja jos joku polkee hintoja, niin siitä on seurauksensa muille. Siksi ylituotantoni menee hyväntekeväisyyteen ja iloiten sen teen. :)

      Poista
  4. Hei Matleena. Kommeet sukat, mieleeni nousee kuva niistä lapsuusvuosien aikaisista hiihtosukista, ihanat raidat ja lämpimät sukat. Rekvisiittasi on kuvassa mukava, kuusen pihkaiset rangat taustalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontupa, ja kohta se kuvausrekvisiitta rätisee uunissamme! ;)

      Poista
  5. Minäkin oon päättänyt etten tee myyntiin ..paremman mielen saa kun antaa lahjaksi tai hyväntekeväisyyteen. Luulen, että monet pitävät hintaa liian kalliina jo siksikin kun eivät käsitä kuin paljon aikaa esim. yhteen sukkaan menee. Aina riittää myös niitä jotka polkevat hintoja alaspäin myymällä lähes tavikkeiden hinnalla. Se on ikävää etenkin niitä kohtaan jotka myyvät käsitöitä työkseen.

    VastaaPoista
  6. Hyvät perussukat ja värit! Hyvä kun olit jaksanut tehdä laskutoimituksia, oli aika mielenkiintoista ymmärtää, että kuinka rahallisesti arvokkaita lahjaksikin annetut käsityöt ovat. Vaikka eihän niiden arvoa silloin rahassa mitatakaan. Itse olen tehnyt periaatepäätöksen, että annan neuleitani lahjaksi sellaisille läheisilleni, jotka suurin piirtein ymmärtävät käsitöiden arvon ajallisestikin mitattuna. Ja hyväntekeväisyytenä teen joskus jotain. Kaikista paras palkka on, kun lahjan saaja tykkää kovasti! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.