Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 16. lokakuuta 2014

Sytomysssyjä lisää



Tänään kävin hakemassa Oulun Lankamaailmasta sinne kertyneet sytomyssyt. Sain kauppias Ihalaiskalta viestiä, että niitä on kertynyt monta pussillista. Edellisen tyhjennyksen tein siellä heinäkuussa, siis kolme kuukautta sitten. Silloinkin oli myssyjä muhkea määrä, mutta kyllä tällä kertaaa oli enemmän, peräti 162 myssä. Arvaat varmaan, ettei riemullani ollut rajoja!

Jos olet uusi vieraani ja kysyt, mikä ihmeen sytomyssy, niin klikkaapa tuosta bannerikuvan yläpuolelta tekstiä Sytomyssyily. Siitä pääset sytomyssyilystä kertovalle sivulleni ja näet, minkä asian parissa olen touhunnut pian viisi vuotta.




Myssyt olivat varmaan usealta eri tekijältä ja ne olivat neljässä eri muovikassissa, joiden sisällön levitin sängyllemme, aina yhden pussin sisältö kerrallaaan.




Ensimmäiseksi käteen sattui pussi, jossa oli 28 myssyä.




Seuraavassa pussissa oli 70 myssyä, joista tässä osa ja...




... ja tässä loput.





Kolmannessa pussissa oli 50 myssyä, joista kuvassa osa ja...





...ja loput tässä. 




Neljännessä pussissa oli 14 myssyä, joiden veikkaan olevan saman tekijän myssyjä. Jotenkin niiden käsiala henki niin samanlaisena, vaikka osa oli virkattu ja osa kuddottu.

Ihania sytomyssyjä kaikki!  Aivan upeaa väri-iloittelua, paljon värejä, mutta mukana myös yksivärisiäkin.  Monenlaiseen makuun löytyy noista kasoista myssy. 

Yksi asia nousi kuitenkin esille ja siitä haluan huomauttaa. Mukana oli useita kovin pieniä myssyjä, jotka eivät mahdu aikuiseen päähän.  Lasten sytomyssyjähän on saamani tiedon mukaan OYS:ssa  runsaasti varastossa eikä sinne mahdu lisää. Joten tehkää reilun kokoisia myssyjä aikuiseen päähän, niille on rajaton menekki.


 Kiitos kaikille tekijöille! On ihanaa, että jaksatte ahkeroida myssyjä hyvään tarkoitukseen.
 Kiitos Lankakauppa Lankamaailmalle, joka toimii edelleeen keräyspaikkanamme! (Osoite Saaristonkatu 27, Oulu)


Lähiaikoina minulla on siis taas asiaa OYS:n Syöpätautien poliklinikalle.




10 kommenttia:

  1. Hurjan paljon myssyjä! Meitä pienipäisiä aikuisiakin on, oma pääni on 54 cm ja mieheni 55 cm, ollaan molemmat standardirajojen alapuolella. Ja on myös naisia, joilla on vielä pienempi pää kuin minulla, eli kyllä ne pikkumyssyt varmasti jollekin aikuiselle mahtuu, jos eivät ihan vauvanmyssyjä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari J, tarkoitankin sanomallani juuri noita vauvakoon myssyjä. Tiedän toki, että on niin pieni- kuin isopäisiäkin aikuisia. :)

      Poista
  2. Kun olen pitkin syksyä kutonut omaan päähäni sopivia sytomyssyjä, niin onpa tuon sopivan koon löytyminen ollut vaikeaa, mittauksista ja laskutoimituksista huolimatta. Milloin tulee liian isoa, milloin liian pientä pipoa ja jos on muuten sopiva, niin lanka ainakin liika karkeaa. Mikähän muuten on osoittautunut mukavimmaksi langaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviini, minäkin koen haastavana tehdä jollekin tietylle ihmiselle juuri hänen päähänsä passeli myssy. On paljon helpompi tehdä keräykseen myssy, kun ei tarvitse niin tarkkaan harkita kokoa. Lankalaaduista luulen, että pehmeä puuvillalanka tai esim. bambulanka ovat sopivia sytomyssyiksi, en usko niiden kutittavan tai hankaavan hiuksetonta päätä. Omakohtaista käyttökokemusta minulla ei ole, onneksi.

      Poista
    2. Kiitos Matleena! Bambua minäkin olen ajatellut; pitänee ensin tutkia omat lankavarastot ja vasta sitten tilata. Pari ihanaa Noro-sekoitelankamyssyäkin tein, mutta se on sen verran hintavaa, että muutakin täytyy kokeilla. Näet eri pipo joka päivälle, siis itsellehän ne tulevat.

      Poista
    3. Kun on oma pipo joka päivälle, niin ei ainakaan pitksäty malliin. :)

      Poista
  3. Mahtavaa kun myssyjentekijöitä riittää Oulussa. Mulla ihan nolottaa kun on sytomyssyjen teko jäänyt. Nytkin tässä neulon toukkapussia tilaustyönä ja sitten on mielessä jo joululahjojen tekoa. Oon kumminkin miettiny että jos alkuvuodesta tekis erilaisia sytomyssyjä Ystävänpäiväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, ei sinun tarvitse nolostella tämän asian takia, niin paljon olet tehnyt sytomyssyjen eteen. Ja kun pidät taukoa, niin sitten taas innolla voit tehdä myssyjä ystävänpäiväksi. ;)

      Poista
  4. Hurja määrä myssyjä!
    Teet todella arvokasta "työtä" toimiessasi välikätenä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu, olen ottanut sen aivan sydämenasiaksi itselle. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.