Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pitsitohveleita lisää


Edellä kerroin pitsitohveleiden teosta ja moitin ohjetta, mutta lopputuloksesta tykkäsin kyllä. Jopa niin paljon, että halusin tehdä niitä lisääkin ja samalla saisin muokattua sitä ohjetta enemmän mieleisekseni. Ostin jopa kerän luonnonvalkoista 7veikkaa vaikka olen vältellyt lankojen ostoa ja pyrkinyt kuluttamaan kertyneitä varastoja. Omassa varastossani oli vain liian tummia tai mielestäni muuten malliin sopimattoman värisiä, joten annoin itselleni luvan ostokseen.



Päättyvällä viikolla on valmistunut kaksi paria pitsitohveleita, ensimmäiset kokoa 39 ja toiset vähän pienemmät koko 38
Samaa Dropsin ohjetta mukailin kuin edelläkin eikä näihin tullut isoja muutoksia verrattuna noihin edellisiin  
Lanka 7veikkaa, jota kului yhteen tossupariin 55 g, siis näihin kahteen 110 g
Puikot 3.5 mm










Nämä tossuthan aloitetaan kärhestä. Kokeilin erilaisia aloituksia: vasemmalla Ullasta tuttu aloitus ja oikealla Dropsin ohjeen mukainen. Mielessäni olen kehitellyt myös yhtä muuta aloitustapaa, jota aion kokeilla, jos teen näitä lisää. Kolmanteen valkoiseen pariin löytyisi nyt varastostani lankaa, kun ostetusta kerästä jäi ja sen lisäksi minulla on hiukan vanhaakin varastoa.




12 kommenttia:

  1. Näistähän tuli ihanat! Miulle tulee mieleen balettitossut, vaikka ne ovatkin erinäköiset. Ehkä niissä on samaa herkkyyttä ja suloisuutta.

    VastaaPoista
  2. Päivikki, minäkin tykkään näistä enemmän kuin noista edellisistä, mutta tytär sanoi nämä nähtyään, että hänellä on nätimmät. :)

    VastaaPoista
  3. Ompa nätit tossut, kesäkäyttöön mukavat kun lattiat kuitenkin vähän viileät.

    VastaaPoista
  4. Kauniita tossuja, valkoisena tosi tyylikkäät!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihastuttavia tossuja oikein pyhä sellaisia, kun ovat väriltään valkoiset, tai kyläilytossut. Ihastelin santtusi kukintaa, kauniita ja ihanan värisiä.
    Jos kiinnostaa: käy vilkaisemassa blogistani mitä minä värkkäilen.

    VastaaPoista
  6. Ihanat! Viitsisitkö julkaista muokatun ohjeen?
    Noita olisi tosi kiva neuloa, mutta alkuperäinen ohje kuulostaa niin pieleenkirjoitetulta, ettei oikein houkuttele..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmis, minäpä harkitsen asiaa. En tullut tehneeksi kunnollisia muistiinpanoja, joten minun pitäisi tehdä varmaan tossut ja niiden mukaan kirjoittaa ohje, mutta onhan minulla tuota lankaakin vielä yksiin tossuihin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.