Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Pitsitohvelit


Joskus voi pienikin työ muuttua suuremmaksi, ainakin kaksinkertaiseksi. Niin kävi tänään esittelyssä olevien tossujen teossa. Tytär oli nähnyt jollakin tuttavallaan nätit tossut ja halusi itselleen samanlaiset.  Osaisihan tytär itsekin tehdä sellaiset, mutta nyt ei ollut aikaa. Ohjekin oli tiedossa, joten ajattelin, että pianhan nuo tekee.  



Tällaiset niistä lopulta tuli, kun olin kutonut ne  ainakin kahteen kertaan, osin taisi mennä kolmeenkin kertaan. Ohje oli mielestäni kirjoitettu huonosti ja epätarkasti (ainakin suomeksi ja niiltä osin mitä ruotsinkielistäkin katselin ja ymmärsin) tai minun ymmärryksessäni oli vikaa. Lopulta pähkäiltyäni ja omaa sovellusta mukaan ottamalla sain ne kuitenkin valmiiksi ja tytär on tyytyväinen.



 Pitsineuletohvelit kokoa 39 Drops'n ohjetta mukaillen
Lanka petroolin väristä (kuvat valehtelevat) 7veikkaa ja menekki 60 g
Puikot 3.5 mm:n sukkapuikot

Ekan tossun tein koon 38-40 ohjeen mukaan. No pienihän se oli ihan minun omaa syytäni, kun lankani oli ohuempaa. Sitten tein isomman koon mukaan ja se todettiin niin matalaksi, ettei pysy jalassa. Purin sen pitsineuleeseen asti ja kudoin tossun kantaosaan 2 s lisää molemmille sivuille. Vieläkin oli hiukan liian matala ja pitsiosakin vaati pientä viilaamista mielestäni. Siispä purin kokonaan ja aloitin taas. Lopulta tein yhden ylimääräisen kerroksen sileää ennen kuin aloitin pitsineuleen, jonka tein koon 41-43 kaavion mukaan. Sivut ovat molemmin puolin 3 silmukkaa korkeammat kuin ohjeessa.



Ja viimeinen muutos tuli kantapäähän. Ohjeessa opastus kantapään tekoon oli minulle melkein "hebreaa", vaikka sen lopulta kai ymmärsinkin ja sain tehtyäkin jotenkuten. Lopulta päätin tehdä kantapäät tällä omalla mallillani, jota olen käyttänyt tossukoiden teossa.




Jotain hyvääkin voin sentään sanoa ohjeesta. Se nimittäin opetti minulle uuden tavan kärjestä aloittamiseen: silmukat luotiin lankalenkkiin eli aloitusympyrään. Ja kärjestä tuli sitten tämmöinen. Taidan käyttää tätä tapaa jatkossa ainakin päälaelta aloitettaviin myssyihin ja esim. apupupujen jalkoihin ja käsiin.

Vaikka en ollut ohjeeseen tyytyväinen, niin lopputulokseen olen. Harkitsen jopa tekeväni ainakin toiset tällaiset lähiaikoina.



17 kommenttia:

  1. Kivalata näyttääkin kärki. Nätit ovat muutenkin ja siinäkin mielessä vaivan arvoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, nyt toiset jo puikoilla, kun sain selätettyä tuon ohjeen. Tai siis muokkasin omanlaisekseni. ;)

      Poista
  2. Soveltaminen ja säätäminen on näissä kyllä kannattanut, tosi kivat tossut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kun soveltaa ja säätää ohjetta mieleisekseen, niin se lisää tekemisen iloa. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli! Näissä kuvio ei pääse oikein esille, mutta nyt puikoilla olevissa vaaleammissa se näkyy paljon paremmin. :)

      Poista
  4. Nätit ovat! Täytyy nostaa hattua sulle - moni muu olisi luovuttanut kesken kaiken. Vaan mitäpä ei tyttären toiveen täyttämiseks tekis? Ittelle tulee näppyöäitä kun näen dropsin ohjeen. Mallit on kauniita, mutta niiden ohjeiden kanssa en tuu toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kiitos, kiitos hatun nostosta! ;) Lapsen eteenhän äitien pitää tehdä kaikkensa, sovittaa jopa huono neuleohje itselleen ymmärrettävksi. :D Rehellisesti sanottuna, en ehkä olisi luvannut tehdä noita, jos olisin lukenut ohjeen ensin lupaamista. Jospa aivonystyräni tulivat hiukan vetreämmiksi ja panevat vastaan hiukan enemmän, jos herra Alzheimer pyrkii luokseni. ;)

      Poista
  5. Ovatpa kauniit, vaiva kannatti :)

    VastaaPoista
  6. Mie neuloin talvella Dropsin ohjeella huivin. Ohje oli todella huonosti tehty. Kukahan niitä ohjeita kääntää? Jos en nimittäin olisi neulonut niin paljoa kuin olen, en olisi sillä ohjeella saanut huivia aikaiseksi. Siekin selvisit loistavasti, sillä tossut ovat niiin kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, olen aiemmin tehnyt jotkut sukat Dropsin ohjeella, tarkmemmin en muista, mutta sellainen tunne on jäänyt, että ei ollut paras mahdollinen ohje. Ja kyllä nämäkin tossut jäisivät tuolla ohjeella varmaan tekemättä, jos ei olisi kokemusta ennestään.

      Poista
  7. Hei! Yritin näitä samoja tossuja seiskaveikasta tehdä... Kysyisin vinkkiä, missä kohtaa jalkaa mennään kun lisää silmukoita pitäisi luoda? Pitäiskö olla siis jo jalan takaosassa, että kantapää alkaa näistä luoduista silmukoista?? Täytyy varmaan lisäkierroksia tehdä jonkin verran tasona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, valitan, en osaa neuvoa sinua, kun en itsekään ymmärtänyt täysin ohjetta, vaan tein kantapään oman sovellukseni mukaan: kudoin pohjaosan jalkapohjan mittaiseksi ja sitten kantapään kuten linkissä. Ei tarvita mitään silmukoiden lisäämisiä. :)

      Poista
    2. Anonyymi, jos vielä kaipaat apua tohveleiden tekoon, niin kurkkaapa nyt blogiini. Lopultakin sain jonkunlaisen ohjeen aikaan, jospa se auttaisi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.