Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Karuselli pyörii edelleen


Muutama päivä sitten kerroin innoissani Karuselli-sukista, joiden parissa oli minulla vierähtänyt joitakin hetkiä. (Niistä kerron edellisessä postauksessa.) Sama jatkuu edelleen eikä into ole vielä loppunut. Vaikka nyt tuntuu, että minun pitäisi hiukan toppuutella vimmaani. Mutta katsotaan, miten käy jatkossa.



Neljännet tekemäni Karuselli-sukat, koko 37-38,  
Langat tummanruskea ja oranssi Gjestal Janne ja  Novitan 7veljestä multiraita, joiden menekki yhteensä 101 g
Puikkoina 3.5 mm:n pyörö ja sukkikset, silmukoita lisäsin kunnes jokaisessa sektorissa oli 22 s.



Lyhyesti sanottuna sukat aloitettaan kannasta ja kudotaan kuudessa sektorissa, kunnes korkeus on riittävä. Sitten kärki ja varsi. Ohje löytyy FB:sta Hipsulaisen Karuselli -ryhmästä. Siellä on muuten lukematon määrä erilaisia Karuselli-sukkia, jotka kaikki houkuttavat matkimaan. On siis varsinainen karusellibuumi menossa.


Sukat istuvat mukavan tuntuisesti jalassa, tosin nilkkaan tahtoo jäädä hiukan löysää. Ehkä tekemällä resoria taakse, voisi poistaa löysyyden. Mutta muuten sukat tuntuvat hyviltä ja niitä on kamalan kiva tehdä. Vaikka tykkäänhän minä ihan perussukkienkin teosta.



Juhannusaattona valmistui välikäsityönä sytomyssy 
Lanka Lankamaailman Mistral (merseroimaton 100% EcotecTM -kierrätyspuuvillalanka), jonka menekki oli 47 g.

Muut tiedot puuttuvat, kun en enää muista enkä ollut pannut niitä ylös mihinkään. Mutta kuvasta päätellen olen kutonut tummemman vihreän aina oikein -aloituksen jälkeen kaksi kerrosta (oikean ja nurjan) vuorotellen molemmilla väreillä  jälkeen yhteensä n. 10 cm ja jatkanut sitten sileää vaaleammalla myssyn valmiiksi asti.



4 kommenttia:

  1. On karuselli pyörinyt . :) Hauskan näköisiä sukkia ovat ja erilaisia. Nuo sukat jalat varmaan synnyttävät keskustelua. Mulla on tulossa Niina Laitisen sukkia. Kunhan ekaksi käydään serkkutapaamisessa rannikolla ja muutaman päivän lapsenlapsia on meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, kyllä minäkin varmaan pian palaan perinteisiin sukkiin, mutta kiva näitä on ollut tehdä. Nyt koukulla pannulappu. ;) Niina Laitisen malleja onkin mistä valita, muutamia olen minäkin tehnyt ja suunnitelmissa on tehdä lisääkin.

      Poista
  2. Kivahan se on tämäkin malli. Vaan en taida kokeilla, tavissukkia teen. Tai nyt on kyllä Kalajoet puikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, kamalan kiva ainakin tehdä, käyttökokemuksista en tiedä. Kalajokia on muös kiva tehdä ja ne ainakin ovat kivat käyttää. Minulla on itselläkin yhdet omassa käytössä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.