Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 14. tammikuuta 2010

Sytomyssy neuloen



Tein sytomyssyn puuvillalangasta neuloen. Joku on kaivannut helppoa sytomyssyksi sopivaa myssyohjetta, niinpä kirjasin tekemiseni muistiin ja jaan ne nyt tässä kaikkien käyttöön.


Koko sopiva minun 57.5 mm:n päähäni
Lankana käytin Coats säästökerä- puuvillalankaa, jonka neuletiheys on vyötteen mukaan 27 s=10 cm 2.5 mm:n puikoilla. Lankaa kului n. 40 g. Käyttämäni lanka on hiukan paksumpaa kuin esim. Kotiväki-lanka.
Puikkoina minulla oli 2.5 mm:n sukkapuikot, joiden pituus riitti tälle silmukkamäärälle, mutta isommalle s-määrälle olisivat varmaan käyneet riittämättömiksi. Koko työn tein samalla puikkovahvuudella, mutta seuraavalla kerralla tulen tekemään resoriosuuden ohuemmilla.

Näin sen tein: loin 128 silmukkaa, joilla kudoin suljettuna neuleena 2o, 2n –resoria 5 kerrosta ja siirryin mallineuleeseen.
1. krs: 3o, 1n toistuen koko kerroksen
2. krs: *Siirrä 2 s apupuikolle työn takapuolelle ja neulo 1 s o ja sitten apupuikolla olevat myös oikein, 1n* toistaen koko kerros. Onnistuu myös ilman apupuikkoa kutomalla ensin kolmas oikea silmukka ja sen jälkeen ensimmäinen ja toinen.
3-5.krs: 3o, 1n toistuen
Toistin kerroksia 2-5 kunnes työn korkeus oli 13.5 cm.




Kavennukset tein kutomalla joka puikolla ja joka kerroksella kaksi kertaa 2 o yhteen, siis yhdellä kerroksella väheni 8 silmukkaa. Ensimmäisellä kerroksella kudoin aina 14. ja 15. sekä 30. ja 31. silmukan yhteen. Seuraavalla kerroksella 13. ja 14. sekä 29. ja 30. silmukat jne. Näin kavennukset kallistuvat oikealle ja tulevat aina samaan kohtaan. Kavennusten välissä olevilla silmukoilla jatkoin mallineuletta. Kun puikoilla oli kullakin 4 s, vedin langan niiden läpi ja päättelin.




Myssyn kokoa lienee helppo säätää isommaksi lisäämällä silmukoita nurjiin raitoihin palmikoiden väliin. Samoin ohuemmasta langasta aikuisen myssyä tehdessä voi lisätä nurjia silmukoita tarvittavan määrän. Lisäilen tänne tietoja, kunhan saan kokemuksia muustakin langasta.


Ohje on vapaasti käytettävissä muuten paitsi kaupallisiin tarkoituksiin. Mielelläni kuulisin käytöstä ja näkisin kuvankin, mikäli se on mahdollista.

13 kommenttia:

  1. Hieno homma. kun sait sunniteltua neulotunkin myssyn. Linkitän tämän postauksen omaan blokiini.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Matleena!

    Nyt on virkkaamista kammoksuvallekkin sitten myssyn ohje. :)

    VastaaPoista
  3. Seijasisko, Marjut, Tupuna ja Marleena: Mukava kuulla, että ohje otetaan ilolla vastaan! Kiitos siitä teille kaikille! :)

    VastaaPoista
  4. Koetan tehdä tuon ja jos onnistuu, niin olisi tulossa täältäkin ainakin yksi myssy. Peukut pystyyn. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ohjeesta! Hienon myssyn olet tehnyt!

    VastaaPoista
  6. Hei! Rupesin vääntämään ensin itselleni myssyä tällä ohjeella, ja jos onnistun, niin teen toisenkin, jonka lähetän sytomyssyksi. =) Mietin vain, että onko tuo käyttämäni lanka liian paksua sytomyssyyn, tuleeko hiostava myssy? Lanka on Novitan Samos-lankaa (http://www.novita.fi/index.php?cms_cname=tuotesivu&tuote_id=91665). Ostaisinko sytomyssyyn ohuempaa lankaa? :)

    VastaaPoista
  7. Jonna: Samos on selvästi paksumpaa kuin lanka, jolla mallipipon tein, joten ei ohjeen silmukka- ja kerrosmääriä säätämättä sovi tälle ohjeelle.

    VastaaPoista
  8. Juu vähensinkin silmukkamäärää, ja palmikonkierron teen joka neljännellä kierroksella, puikkoina on kolmoset. Näin siis teen tuon oman myssyni. Siitä tulee kyllä paksu, kävinkin juuri ostamassa sytomyssyä varten ohuempaa lankaa ja 2,5 puikot.. Pitää äkkiä saada tuo oma valmiiksi, että pääsee sytomyssyn kimppuun. :)
    Virkkuukoukunkin ostin ja lankaa, kokeilen jos vielä oppisi (tai palauttelisi mieleen) virkkaamaan, viimeksi ala-asteella muistaakseni virkannut..:)

    VastaaPoista
  9. Pitänee tätäkin ohjetta kokeilla :) kiitos tästä!

    VastaaPoista
  10. Pitäisi alkaa omaa sytomyssyä neulomaan ja tässä vaikuttaisi olevan lupaava ohje, kiitos :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.