Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 18. joulukuuta 2008

Ristipistoiltuja

Eilen ja tänään on meilläkin valmisteltu joulua. Tänään siivottiin tavallista viikkosiivousta perusteellisemmasti, mutta mistään suursiivouksesta ei voi puhuakaan. Ensi viikolla sitten vain imuroidaan pölyt ja roskat pois ennen juhlan alkua. Joululauluja on kuunneltu ja joitain joulutavaroita haettu esille. Kynttilöitä on poltettu jo viikkoja.

Joulutavaroita katsellessa tuli mieleen esitellä täälläkin muutamia vanhoja töitäni, kun ei uusiakaan nyt ole valmistunut. Sieltä joulutavaroistamme nousi esiin mm. kolme ristipistoiltua seinätaulua. Nämä olen pistellyt lähes 15 vuotta sitten.


Tämän tonttutaulun taisin tehdä näistä ensimmäisenä. Olin silloin mukana työväenopiston kirjontapiirissä ja opettajalta sain tämän mallin. Tummansiniselle aidalle on muliinilangoilla pistelty.



Jeesus-lapsi ja Maria on tehty pakkauksesta, jossa oli piirretyn ohjeen, lankojen ja pohjakankaan lisäksi myös kehys valmiina. Kangas tässäkin aidaa ja langat muliinilankoja. Tästä taulusta pidän itse erityisesti. Siinä on sellaista rauhaa henkivää harrasta tunnelmaa, joka ei tule kuvassa esiin.


Tämäkin taulu on tehty muliinilagoilla samalle aidakankaalle kuin tonttutaulu. Taulun tein äidilleni, mutta on nyt ollut äidin kuolemasta saakka sitten meillä. Ostin Ruotsista jouluaiheisen ristipistomallilehden, jossa on yksittäisiä kuvioita, joita sitten voi oman valinnan mukaan tehdä yhden tai useammankin samaan työhön. Niistä sitten kokosin tällaisen ryhmän.




Vasemman reunan enkeli vähän lähempää


ja samaten oikean reunan enkeli.



"Heinillä härkien kaukalon..."



Lopuksi vielä Itämaan tietäjät.


Jotakin muutakin kätköistäni saattaa löytyä, mutta palataan niihin toisella kertaa.

10 kommenttia:

  1. Oi miten ihania joulutauluja - varsinkin ihastuin tuohon alimmaiseen kokoelmatauluun!

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo sinun joulutaulusi. Naapurin Liisalla on kiva ristipitoilla tehty joululiina, jota olen ainakin 10 vuotta ihaillut ja aina sen nähdessäni aikonut tehdä sellaisen itselleni. Nyt noita sinun töitäsi katsellessani taisin päättää, että tämän joulun jälkeen otan siitä mallin ja teen sen ensi joulusi. Mitähän tuli luvattua?! Mukavaa ja rauhaisaa Joulun alusaikaa!

    VastaaPoista
  3. :) Ihania pistelyitä.

    VastaaPoista
  4. Vautsi miten ihastuttavia tauluja! Minustakin on kaunein se missä Jeesus-lapsi ja Maria. Kyllä muutkin ovat tosi hienoja. Niiyä enkeleitä vois pistellä korttiinkin. Nättejä kaikki.

    VastaaPoista
  5. Sari, Tupuna ja NNa: Kiitos! :)

    Marleena: Minä muuten huomasin juuri, etten ole kirjonut itselle yhtään joululiinaa, vaikka muita liinoja olen tehnyt monta. Pitäisiköhän...? En lupaa mitään! ;D

    Intsu: Ajattelin itsekin kuvia rajatessani, että sopisi korttiinkin tällaiset pistelyt. Kunpa olisi niin vireä, että pistelisi edes muutamia kortteja ensi jouluksi. :)

    VastaaPoista
  6. Niin kauniita ristipistotauluja!! Kiitos että esittelit ne meille!

    VastaaPoista
  7. Kauniita, erilaisia pistelyitä esittelit.

    VastaaPoista
  8. Tiina, Jaana ja Pirena: Kiitos! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.