Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 31. tammikuuta 2009

Tammikuun päätös

Niin ollaan eletty tämän vuoden ensimmäinen kuukausi lopuilleen. Minulla on ensimmäinen kerta laskea kuukauden langankulutus. Aikaisemminhan en ole seurannut langankulutusta mitenkään, olen kuluttanut sen, mikä on kulunut ja sillä selvä. Loppuvuodesta jo mietin, että olisi kiva tietää lankamääriäkin, mitä olen kutonut. Tai virkannut. Uuden vuoden lupaukseksi tätä ei voi sanoa, mutta tammikuussa olen kirjannut ylös valmistuneet neuleet ja niiden painotkin. Ja nyt on siis ensimmäisen raporttini vuoro.

2.1. Lapaset naisen kokoa, 65 g
11.1 Kolme myssyä 1-, 2- ja 6-v., 150 g
14.1. Kurttuvarsisukat koko 36-37, 75 g
16.1. Pöytäluutuja 3kpl, 50 g
17.1 Kurttuvarret koko 31, 55 g
20.1 Kurttuvarret koko 41, 100 g
22.1 Puuvillasukat koko 39, 75 g
21.1. Pöytäluutuja 3 kpl, 50 g
27.1 Tuplalapaset 90 g
29.1 Myssyjä 2 kpl, 100 g
30.1 Raitamyssy 60 g
yhteensä 870 g


Siis vajaa 900 g tikuteltu tammikuussa erilaisiksi pieniksi neuleiksi. Virkannut en mitään, kaikki ovat siis neuleita. Mielenkiintoista, miten langankulutus jatkossa elää. Nyt on puikoilla pian valmistuva sukka 43-numeroiseen jalkaan, mutta se lasketaan helmikuun kulutukseen, kunhan parinsakin valmistuu.


Ja ettei tämä postaus jäisi kuvattomaksi, panen tähän mukaan muutamia lintukuvia.


Nämä linnut nauttivat eilen muiden sukulaistensa kanssa meidän takapihalla maahan tippuneita siemeniä. Siinä on sinitiainen, talitiaisia ja urpiaisia. Ainakin yksi hömötiainenkin kuului tiaisten seurueeseen, mutta siitä en saanut kuvaa. Kuva on hämärä, kun kuvasin ikkunan läpi ilman salamaa varjossa olevia lintuja.

13 kommenttia:

  1. Kauniita lintukuvia. Kiva että viitsit laitaa usein mukavia kuvia, vaikka ei käsitöitä olisikaan esiteltävänä. En tarkoita että aina pitäisi olla mutta jos joku kiva kuva kamerasta löytyy niin ainahan se piristää!

    VastaaPoista
  2. Selviä kuvia olsuhteisiin nähden. :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se langankulutuksen laskeminen on ihan mukavaa; itsekin aloitin moisen puuhan pari vuotta sitten, ja oli mukava yllätys huomata, että kyllä sitä lankaa kuluu. Jos toisaalta sitä kyllä välillä tahtoo tulla lisääkin... ;) Hienosti olet kyllä saanut neulottua tässä kuussa! :)

    VastaaPoista
  4. Uskomaton määrä lankaa on kulutettu kuukaudessa ja paljon olet saanut aikaan!

    VastaaPoista
  5. Onpas sinua viime aikoina "hatuttanut" :D. Nuo lintukuvat vasta ihania ovat! Tuommoisia katselin minäkin juuri tuossa tietokoneen takana (ts. ikkunan takana, kun kone on ikkunan edessä) pyörivän. - Ja sainhan minäkin huivin 3.-vaiheen valmiiksi, vaikka teinkin koko komeuden kahteen kertaan! (Purin välillä, kun tykkäsin, että eka puikkovalinta oli liian iso - ja olikeassa olin. Nyt näyttää paremmalta.)

    VastaaPoista
  6. Samoin minä aloitin vuoden alusta seuraamaan langankulutustani.
    Tammikuussa kului reilun 2 kg, aika vähän minulta. Mutta aikaa vei ressi ja tytölle ommeltu puku.

    VastaaPoista
  7. Kirjonnat on blogissa, meinasin vaipua jo epätoivoon luulin hukanneeni kuvat. Samalla löysin ensimmäiset 3D korttien kuvatkin. Laitan ne sitten joskus esille.

    VastaaPoista
  8. Ahkerana olet ollut!
    Minullakin on vakaa aikomus merkitä muistiin valmistuneet neuleet.Mutta enpä huomannut laskea langankulutusta, kun päästin noita polvisukkia maailmalle!
    Lintukuvat ovat hyvin onnistuneet ikkunan läpi!

    VastaaPoista
  9. Paljon olet ahkeroinut kuukauden aikana.

    Kiitos kirjekuorikommentista! Mitenkään erityisesti ei postimerkkejä ja priority-tarroja välttämättä tarvitse kiinnittää. Yleensä ne pysyvät paikoillaan. Tuon tänään bloggaamani kuoren laitoin kyllä toiseen kuoreen ja lähetin kirjattuna. Violariumissa on kirjekuorikilpailu menossa ja siellä on kerrottu kaikenlaista kuorista.

    http://www.violarium.com/index.php?main_page=extras&sivu=2010&language=fi

    VastaaPoista
  10. Bloggaamiseen hurahtaa ihan täysin. Ja koko ajan odottaa, että joku kommentoisi :)
    Kiva kun Sinä kommentoit ja kannustat!
    Ihania lintuja pihallasi.
    Kevään paras juttu on se ku peipponen aloittaa laulunsa, siitä tietää, että kesä on lähellä.
    Muutenkin linnut ovat ihania ja niiden touhuja on mukava seurata.
    Merkku

    VastaaPoista
  11. Eila: Olen samaa mieltä, että kuva piristää blogipäivitystä ja siksipä pyrin aina jotain kuvaa laittamaankin, vaikka kukista tai linnuista. :)

    Tupuna: niin minustakin! :)

    Mari: On tosiaan mielenkiintoista nähdä kuukausikulutus. aensimmäisen kerran punnitsin lankavarastoni pakatessani niitä muuttoa varten ja nyt toisen kerran loppuvuodesta. Olivat vähentyneet muistaakseni n. 10 kilolla, vaikka lisäääkin olin ostanut varmaan aika paljonkin.

    Palaga: Kertyy sitä näköjään noista pienistäkin tekeleistä. :)

    Pappi puikoissa: Juu "hatutti" tosiaan! ;D Huivisi näyttää tosiaan hyvältä, kävin kurkkaamassa. Ja lintuja on kyllä kiva seurata. Me nähdään ruokapöydässä istuessa ruokintapaikalle. Ollaan asetuttu pöytään niin, että molemmat näemme sinne hyvin. :)

    TeSa: Ai tammikuun langankulutuksesi 2 kiloa! Ja sen puvunkin olet tehnyt! Olet sinä mahdoton tekijä! ;)

    Marjo: Kävinkin jo ihailemassa kirjontojasi! KAuniita ovat! :)

    Irina: Minusta tuntuu nyt mielenkiintoiselta seurata langankulutusta, vaikka en ole sitä ennen tehnytkään. :)

    Sari: Kiitos tiedosta! Pitääpä käydä katsomassa tuolla Violariumissa. ;)

    VastaaPoista
  12. Merkku: Se pitää paikkansa, että tähän bloggaamiseen hurahtaa tämmöinen vanhakin täysin! ;D Omasta kokemuksesta tiedän, kuinka kivan kannustuksen saa kommenteista ja siksi yritän kommentoida ainakin joskus, mutta aina ei jaksa tai viitsi. ;)

    VastaaPoista
  13. Ihan pakko tulla huikkaamaan, että kokeiles kuule vaan sitä korttientekoa: noihin leimakuviin voi tämmöinen keski-ikäinenkin ihan rakastua - ja niihin nätteihin papereihin ja tilpehööreihin! Löytyy se pikkutyttö itsestä taas. Itse asiassa se taitaa olla se ja sama, että tekeekö langasta, kankaasta, paperista vai mistä, kunhan on kauniit värit ja mukava materiaalin tuntu. Aika kuluu niiden kanssa kuin siivillä aina :). (Joskus sitä tulee ajatelleeksi, että sääli, kun elämä on niin lyhkäinen, ettei ehdi opetella ja kokeilla kaikkia kivoja juttuja, mitä mieli tekisi. Vaikka maailmanhistorian mittakaavassa se tietysti on ihan yksi lysti, että kuinka monta korttia tai neulehuivia se yksi Pinsiöläinen emäntä ehtii tehdä...)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.