Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Sunnuntaiehtoolla

Edit klo 22.08: Tulin vielä kertomaan, että täältä löytyy lisää tietoja nuttujen tarpeesta Etiopiassa!


Vielä eilen minua muistettiin viikolla olleen merkkipäiväni johdosta. Tyttäremme on nimittäin tämän viikonlopun kotimiehenä sukulaislasten seurana, kun heidän vanhemmat ja isoveli ovat viikonloppumatkalla. Niinpä hän tuli lasten kanssa eilen tänne meille ja mukana oli kukkia, kakkua ja lahjakin. Syötiin minun laittamaa ruokaa ja juotiin kakkukahvit jälkiruoaksi.



Näin houkutteleva kakku meillä! No lapset ovat oikeasti oikein hyvin käyttäytyviä, tässä vain pilailevat. Kun eivät vanhemmat olleet kurinpalautusta antamassa, niin isotäti salli vähän pelleilyäkin ruokapöydässä. Ei sitä aina tarvii olla vakava.

Saunoimmekin koko porukka ja tytöt ja minä käytiin hangessakin. Tytöt olivat nimittäin jostain keksineet, että he käyvät saunasta lumihangessa. Minä kyllä oletin, että palaavat ensi kosketuksen jälkeen takaisin, mutta ei, sinne menivät koko tyttöjengi. Välillä kävivät saunassa ja taas hankeen peräti kolme neljä kertaa. Minähän olen joskus harrastanut avantouintia ja hyinen hurmio alkoi minua taas kiehtoa, niinpä minäkin sitten hipsin hankeen. Kerran vain siihen pötkähdin selälleni ja enkelin tein. Vatsapuolta en kuitenkaan uskaltanut kääntää hankeen päin. Tänään olen asiaa makustellut ja saattaapa olla, että minä käyn hangessa seuraavallakin saunareissulla. Meillä takapiha rajautuu metsikköön ja kuistilta pääsee sinne suoraan, joten on suojaisa paikka ja siellä pehmyttä lunta.


Tänään olen saanut kudottua jotain valmiiksi asti, mutta olen minä purkanutkin. Kainuun kukkalapasista ensimmäinen alkoi olla kärkikavennuksissa, mutta kun värit eivät alkaneet miellyttää silmää, niin puikot pois ja purkuun. Sopivasta vihreästä langasta on nyt pula, mutta otetaan lähiaikoina uusiksi. Sen sijaan ensimmäinen nuttuni etiopilaisvauvoille valmistui päivällä.



Tässä nuttu on eilen saamani kukkakimpun vieressä. Nutun tein Novitan keltaisesta Woolista, joka näyttää kai luonnonvalkoiselta kuvassa. Tikuttelin pyörönä Ixun ohjetta hyväksikäyttäen, kiitos Ixu! Lankaa kului 75 g ja 3.5 mm:n puikoilla mentiin, mutta työlästä oli. Kai se monotoninen 2o, 2n tuntui tylsältä vai mikä lie ollut, kun ei oikein innostanut tämä tekeminen nyt. Toiseen nuttuun keksin kyllä jotain vaihtelua, joko raitoja tai vaikkapa hillittyä pitsineuletta. Mutta nyt Tanssit tähtien kanssa kutsuu!

11 kommenttia:

  1. En muista olenko sua onnitellut taannoisen synttärisi johdosta,mutta Onnea jokatapauksessa! Liikuttava tuo etiopialaisvauvan nuttu! Erilainen malli mitä suomalaisille vauvoille tehtäisiin,mutta tuollaisen mallisia kaapujahan siellä aikuisetkin pitää,joten maassa maan tavalla.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kakuntuhoaja -kuva!
    Katselin myös tanssit, tykkäsin, en tykännyt... Joku muu nyt olisi ensin voinut pudota kisasta pois.
    Joo, en äänestänyt, olis varmaan pitänyt.

    VastaaPoista
  3. Minä tanssin ensin tähtien kanssa ja sitten tulin uudestaan tänne.
    Olen myös lupautunut tekemään yhden nutun Etiopiaan. En ole vielä ehtinyt aloittaa, mutta ajattelin myös, että voisihan se olla pirteemmän värinen tai sellainen suloinen vauvannuttu.
    Sunnuntai illan jatkoja!

    VastaaPoista
  4. Resori niin pitkälti nutussa on tosiaankin puuduttavaa, mutta kai sillä täytyy tehdä, kun on aloittanut.

    VastaaPoista
  5. Sullapa on ollut mukavia vieraita.:)

    Minustakin nuttu oli vähän tylsä tehdä , Sain Mallin Lykyt-blogista idean tehdä koko setin eli sukat ja myssynkin. Uskon että niilläkin on pienille keskosvauvoilla käyttö ainakin viileinä öinä.

    http://mallinlykyt.blogspot.com/2009/03/etiopian-vauvan-nuttu-sukat-ja-myssy.html

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon näin jälkikäteen! :) "Kiva", kun jonkun muunkin mielestä nuttu on aika tylsää neulottavaa. Kaksi olen tehnyt (toisen tasona ja toisen pyörönä), kolmannen kohdalla onneksi (? :) Sami katkaisi vahingossa sohvalla olleesta neuleesta pyöröpuikon, ei mitenkään voi jatkaa ennen kuin korvaava lähetys Tinttamarellista on tullut... Itsekin mietin, että raidat tai valepalmikko tai joku vois olla aika kiva piristys.

    VastaaPoista
  7. Intsu: Kiitos, Intsu! En ole lukua pitänyt onnittelijoista. ;) Tämmöinen nuttuhan joustaa hyvin, niin mahtuu pidemmän aikaa.

    TeSa: Olen samaa mieltä tanssien tuloksesta enkä minäkään äänestänyt. ;D Olisi kai pitänyt...

    Villa Lankala: Takaisin koneelle piti minunkin vielä tulla! ;D Suosittelen harkitsemaan nuttuun jotain kivaa pelkän resorin sijaan. ;)

    Tupuna: Kiva, enpä olekaan yksin puutunut resorin teossa! ;D

    Seijasisko: Joo, pitää keksiä jotain kivaa seuraavaan nuttuun. ;)

    Kaisa: Sinä se ahkera olet, jo kaksi nuttua valmiina ja kolmaskin aloitettuna. Ja minä valitan ensimmäistä tehdessä. ;D Sait sentään oikein "laillisen" lepotauon, kun puikko katkesi. ;D

    VastaaPoista
  8. Tutun näköistä touhua tuossa kakkukuvassa! Minulla on vielä tanssit katsomatta tallennuksesta. Vahingossa kyllä illalla jo sain tietää putoajat!
    Hui sinua,kun uskalsit hankeen! Ja avanto kuulostaa vielä hurjemmalta(siis mulle vilukissalle)!
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Irina: Voi harmi, että kuulit putoajat ennen kuin ehdit katsoa tanssit! :( Jännempää hän se ois katsoa tietämättä sitä.
    Avanto houkuttaa minua edelleenkin, mutta lääkärin suosituksesta ("pelottelusta") johtuen olen pysynyt sieltä pois. Minulla ei yleensä palele muuta kuin jalkoja ja niitäkin vain nukkumaan mennessä. ;D

    Hyvää viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  10. Onnea vain vielä täältäkin! (Kelpaa se onni vissiin jälestäpäinkin ;).) Sama juttu, että pikkusen liian simppeli on tuo nuttumalli. Meinasi meikäläiseltäkin maltti loppua ja siksi rupesin äkkiä laittamaan palmikkokämmekkäitä puikoille! Kaipa niitä pikkuisen koristella sopii, noitakin nuttuja, raidoilla vaikka :).

    VastaaPoista
  11. Pappi puikoissa: Kiitos onnitteluista, kyllä kelpaa milloin vain! ;D
    Mukava kuulla, etten ole yksin "kyllästynyt" nutun teon monotonisuuteen. Kyllä minä keksin toiseen nuttuun jotain "kevennystä".

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.