Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Sukkasatoni 2009

Taas on kuluneen syksyn aikana urakalla koottu Sukkasatoa! Ahkerat kädet ovat säilöneet syksyn satoa niin Hillokellariin ja Heinälatoon kuin Perunalaariinkin.


Minä kuuluin Hillokellarin porukkaan tänä vuonna ja kärräsin kellariin kuusitoista (16) paria erikokoisia sukkia aina vauvasta vaarin koon 43 sukkiin. Määrä on huomattavasti pienempi kuin viime vuonna Heinälatoon tikuttelemani 24 paria, mutta tähän määrään olen ihan tyytyväinen. Tänäkään vuonna minulla ei ollut mitään erityisiä tavoitteita eikä varsinaisia suunnitelmia, vaan tarkoitukseni oli tehdä sellaisia sukkia kuin huvittaa. Ja niin paljon kuin huvittaa. No sen verran oli suunnitelmaa, että kolmet raitasukat oli tilattu ja luvattu. Lisäksi itselläni oli tarve tehdä sukkia lahjoiksi muutamille henkilöille.

Edit klo 14.40: Laskin langankulutuksen ja se on 1165 grammaa.




Emot pääemo-Kaisan johdolla ovat tehneet taas paljon työtä Sukkasadon pyörittämisessä. Siitä heille lämpimät kiitokset ja virtuaalihalaukset, kun ovat mahdollistaneet meille taas mukavan sadonkorjuukauden! Kiitos myös kaikille mukana olleille! On ollut ilo seurata toisten ahkerointia ja katsella sukkien ja muiden jalanlämmittimien kuvia blogeissa. Uusia mukavia blogituutavuuksiakin olen saanut taas Sukkasadon ansiosta.


15 kommenttia:

  1. Jestas mikä määrä ihania sukkia!

    VastaaPoista
  2. Olet sinä mahdoton kutomaan, kun tuon sukkamäärän lisäksi tuli vielä lapasia sun muuta valmiiksi. Ehditkös missään välissä nukkumaan?

    VastaaPoista
  3. Heleena: Kiitos! :)

    Sude: Ehdinhän minä! Vuorokaudessa on 24 tuntia ja jos niistä nukkuu 7, niin kutomiseen jää 17 tuntia! ;DD

    VastaaPoista
  4. Hurjan iso saalis kyllä sukkia! :)

    VastaaPoista
  5. Mieletön määrä sukkia! Ja vielä hienojakin! =)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ovat kaikki! Sinun sukkasi ovatkin vähän isotöisempiä kuin minun tikuttamat "tavissukat"! Minun puolustuksenihan on tuo kakarakatras! Oli tosi kiva olla mukana keräämässä satoa. Ja seuraavaksi minäkin siirryn niihin lapasiin!
    Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Ihana väriyhdistelmä noissa edellisessä postauksessa esitellyissä supervauvan polvisukissa. :D

    VastaaPoista
  8. Kyllä olet ollut ahkerana puikkojen kanssa! Noin suuri määrä sukkia!

    VastaaPoista
  9. Neili: Kiitos Neili! :)

    Mari: Kiitos! Mari:)

    Riikka:Kiitos Riikka! :)

    Irina: Äläpäs vähättele omaa satoasi ollenkaan, hienoja sukkia sielläkin. Eikä tavikset ole yhtään huonompia kuin jotkut kiepuratkaan. ;DD Ja arvaapa, hoitelisinko minä mielelläni kakarakatrasta niin kuin sinä, jos minulla olisi lapsenlapsia. :)

    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    Eva: Minä myös tykkkään siitä väriyhdistelmästä. :)

    Hepsi: Yllättävästi niitä vain kertyi. ;)

    VastaaPoista
  10. Hieno sato ja kiva kun teet kuvat kollaasiksi. En osaa vieläkään! ;-D

    Sain minäkin kokoon 11 paria sukkia. Tosin kans aika paljon yksinkertaisempia, mutta olen ihan huipputyytyväinen.
    Hyvä me :-DDD

    VastaaPoista
  11. Mieletön saldo sinulla! Lankaakin on kulunut kunnioitettava määrä.

    VastaaPoista
  12. Paljon kauniita sukkia Sinulla valmistui!
    Nyt sitten siirrytään lapastelemaan. Tai varmaan sinulla on jo lapaset puikoilla. Minun pitäisi vielä puolitoista tossua saada tehtyä ja sitten äkkiä lapaset puikoille. Viikonloppu meni niin nopeasti, tytöillä oli kavereita koko viikonlopun ja Halloweenipippaloitakin pitivät. Nyt iltahommin...
    Hyvää marraskuuta!

    VastaaPoista
  13. Ahkerana olet ollut, valtava määrä sukkia parissa kuukaudessa!

    VastaaPoista
  14. Marleena: Meidän pitää harjoitella lisää sitä kuvakollaasin tekoa! ;)

    Mahtavan sadonhan sinäkin korjasit! Taisit ylittää suunnitelmasi rutkasti! ;)

    TaijaK: Kiitos! :)

    Mammutti: Lapastelu pitäisi aloittaa kyllä, mutta langat majailevat edelleen kaapissa! ;DD

    Pirjo-Riitta: Ehtiihän sitä kahdessa kuukaudessa tehdä monet sukat, kun melkein sillä töin on! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.