Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kotiin lukemaan sadan myssyn Tainasta

Kotiin on saavuttu turvallisesti ja ongelmitta. Kiitos monille hyvää matkaa toivottaneille!


Näin talvisesta maisemasta lähdettiin aamulla. Kuva on vaunumme takaa avautuneesta näkymästä ylin Äkäslompolon jään vastarannalle.

Lounastauolle pysähdyttiin Korpikoskelle. Tämä P-paikka on meidän suosikkimme, siellä pidämme aina tauon. Usein keitämme kahvit siinä, nyt söimme. Kuvassa näkyvä grilli ei ole avoinna tähän aikaan vuodesta, joten itse kokkailimme.

Talvinen näkymä ei tee oikeutta paikan luonnonkauneudelle, mutta kesällä ja syksyllä ruskan aikana maisema Tornionjoelle on silmiä hivelevä.


Mutta arvaapas, mitä tein ensimmäiseksi kotiin päästyäni. ;) Kipin kapin postilaatikolle hakemaan päivän Forum24-lehteä. Tiesin odottaa mukavaa juttua ja sieltähän se löytyikin sivulta 23: Sadan myssyn Taina. Kertoo aivan otsikon mukaisesti Tainasta, joka on tehnyt jo liki sata myssyä, saattaa muuten jo ollakin sata täynnä, sytomyssykeräykseemme. Veikkaanpa, että ei löydy toista yhtä paljon myssyjä kampanjaan tehnyttä. Juttu löytyy nettilehdestäkin
täältä. (Ohje lehden lukuun: klikkaa vasemmalta päivämäärää 20.4.2010, niin alemmas tulee sivunumerovalikko. Ja siitä sivu 23. Sivun ylälaidasta voit suurentaa näkymää). Taina on ahkerasti virkannut myssyjä niin itseostamistaan kuin lahjoituslangoistakin. Ja aikoo jatkaakin ties kuinka valtaviin lukemiin. Kiitos Taina sinulle jo näin etukäteenkin!

8 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että ootte turvalliseti kotona!

    Oli kyllä ihan kiva tuo juttu ahkerasta asialle omistautuneesta myssyntekijä Tainasta ja saatiin taas lisää mainosta myssyilylle.:

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa kotiin!
    Me lähdetään huomenna liikkeelle, toivottavasti nähdään!
    Upea juttu Tainasta!! Hienoa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä oli mukava juttu Tainasta:)

    VastaaPoista
  4. Borta bra, men hemma best?
    Kiva juttu Tainasta.

    VastaaPoista
  5. Hei! Olet jo mukana fufoblogissa, siksi poistin aiemman kommmenttisi.
    Koska olit niin nopea ilmoittautumaan, en poistanut vanhoja käyttöoikeuksiasi, vaan pääset vanhasta muistista mukaan fufoilemaan. Ei vaan tuntunut järkevältä poistaa kaikkia käyttöoikeuksia ja sitten naputella niitä samoille ihmisille uudestaan :).

    Tästä laitoin infon fufoblogin yläreunaan, mutta en vielä ole ehtinyt kaikille henk.kohtaisesti ilmoittamaan asiasta. Jos kirjautumisessa on jotain epäselvää, hihkaise ihmeessä uudelleen! Tervetuloa mukaan!

    VastaaPoista
  6. Seijasisko: :)

    Marleena: Ollaan jo tavattukin! :)

    Marjut: Niinpä! :)

    Malli45: Javist, hemma bäst! :)

    Helmis: No hyvä! Enpä hoksannut lukea sieltä blogista infoasi vaan heti aloin kyselemään. Nyt on kaikki kunnossa, siis ufoilemaan vain! :)

    VastaaPoista
  7. Vai kävitte Korpikoskella, hauska kun sattuu sama nimi ;)
    Todella mahtavan määrän on tämä Taina tehnyt myssyjä! On se upeaa kun niin monet ovat ottaneet tämän kampanjan omakseen!

    VastaaPoista
  8. Sipi: Korpikoski taitaa olla aika yleinen nimi Suomessa ainakin paikan nimenä! ;)

    Tosi upeaa, että myssyily on koskettanut niin monia ihmisiä ja saanut puikot ja koukut suihkimaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.