Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Lapin terveisiä

Eilinen päivä on matkustettu kohti pohjoista ja määränpäähän Ylläs-tunturin kainaloon Äkäslompoloon saavuttiin myöhään iltapäivällä. (Edellisen postauksen julkaisin ajastettuna.) Kyllä taas tuntui puuduttavalta tuo matkustaminen, seitsemän tuntia siihen kaikkiaan meni. Onneksi emme asu eteläisessä Suomessa, saisi istua kaksinkertaisen ajan. Sukantekele edistyi matkalla mukavasti, oikein puolukkarekellä olin sen myötä! ;D


Kevät on täälläkin edennyt jo aika pitkälle, kuten vaunun ikkunasta hetki sitten nappaamani kuva osoittaa. Alueen isäntä siinä on puhdistamassa kulkuväyliä loskasta ja kuten näkyy, kumisaappaat olisivat täällä paika paikoin tarpeen. Mutta kyllä täällä on vielä aivan hiihto- ja laskettelukelit.

Tänään sää on pilvinen ja mittari näyttää +3 astetta. Mutta yli kymmenen kevään kokemuksella uskon, että saamme nauttia vielä ihanista aurinkoisistakin päivistä.

Mukavaa viinkonjatkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Oikein aurinkoista lomaa ja hyviä hiihtokelejä!

    VastaaPoista
  2. Aurinkoista ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  3. Aurinkoisia hiihtokelejä ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  4. Oikein mukavaa Lapinlomaa ja hiihtolenkkejä!

    VastaaPoista
  5. Leppoisan rentouttavia lomapäiviä!

    VastaaPoista
  6. Olihan se sinne pohojoseen luvannu aurinkoakin. Hyviä hiihtokelejä! :D

    VastaaPoista
  7. Hyvät hiihtokelit toivomuslistalla täälläkin. Todennäköisesti olen Levillä ens viikolla!!!!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille hyvän sään ja hiihtokelien toivottajille! Minähän en juuri hiihdä täälläkään, mutta nautin jokailtaisesta tanssimisesta Riemuliiterissä. Mies kyllä hiihtää laduillakin. ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.