Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Lisää myssyjä ja lankoja


Tämä postaus sisältää kuulumisia sytomyssyasioista maailmalta ja omaan OYS:n keräykseemme tulleista myssyistä ja lankalahjoituksista. Nyt luulen pääseväni ajan tasalle näissä raporteissa, ainakin toivon niin. Huikatkaa minulle, jos olen jonkun myssyn unohtanut esitellä täällä. Tarkoitushan on, että me molemmat, siis Seijasisko ja minä, esittelemme kaikki keräykseen saamamme myssyt blogeissamme.


Seijasisko kertoikin jo aiemmin omassa blogissaan kuulumisia Mirjalta Indianasta Yhdysvalloista, mutta luulen, että kaikki täällä käyvät eivät ehkä seuraa hänen blogiaan, niin kerronpa minäkin kuulumiset täällä.


Ensin kuva söpöistä pupuista, jotka Mirja on tehnyt pääsiäiseksi lapsenlapsilleen.



Tällaisen kasan sytomyssyjä Mirja on taas tehnyt. Nämä hän aikoo viedä kotikaupunkinsa Valparoison sairaalaan ja lupaa tehdä niitä sinne vielä lisääkin. Mirjahan on lähettänyt meidän Oulun keräykseen 10 myssyä jo aiemmin talvella. Saa nähdä, onko kohta Valparaisoon perustettu 15. sytomyssykeräys.


Kuultuaan muutamia vuosia sitten meillä olleesta Apupupukampanjasta Mirja ihastui ajatukseen niin, että aikoo nyt tehdä pehmoleluja, jotka lahjoittaa Valparaison poliisille, että he voisivat antaa niitä lapsille, joita kohtaavat esim. väkivaltaissa tilanteissa. Kaunis ajatus ja ihana ihminen, kun jaksaa koko ajan tehdä kaikkea toisia ihmisiä lohduttavaa.



Ai niin, ja jos tuo Mirjan ainakin toistaiseksi yksityinen keräys lasketaan 15. keräykseksi, niin pian saattaa olla jo 16. keräys perustettu. Ja sekin ulkomaille! ;o Eilen nimittäin tuli viesti Marjalta Virosta, että hän aikoo perustaa Viroon sytomyssykampanjan. Aivan upeaa kun sytomyssyaate leviää Suomen rajojen ulkopuolellekin! No vielä emme ole saaneet tietoa, että on perustettu, joten odotellaan vielä, ennen kuin taputetaan tosissaan.



Mutta nyt niihin meille saapuneisiin myssyihin, joita en ole vielä täällä esitellyt. Mukavasti myssyjä kertyy, mutta liikaa näitä ei voi tulla. Kaikille on käyttäjiä, joten jos vielä mietit, niin panepa toimeksi. Yksikin myssy riittää. Neulottu, virkattu, ommeltu...


Keräyspisteeseemme Maakarin oli tullut taas paljon myssyjä.

Kaikkien näiden neljän kuvan kauniit myssyt löytyivät Maakarista alkuviikosta.



Posti toi nämä kauniit myssyt Kiuruvedeltä ja...


...Kangasvillaankin oli tuotu yksi myssy. Tässä on kyllä niin kiva malli, että olen aikonut yrittää tehdä samanlaisen. Mitä luulet, onnistunko! ;D


Katjakin Siikajoelta oli lähettänyt tosi kauniit myssyt. Tällaisetkin haluaisin tehdä. On niin monia kivoja myssymalleja, jotka haluaisin tehdä, mutta ei tahdo aika riittää. Mistähän saisi sellaiset apukädet, vaikka välikädet niin kuin Veikko Huovisen Konstan Pylkkerö haaveili. Vai untakohan se oli! ;DD



Lankaakin meille on taas lahjoitettu, asialla on nyt ollut pari liikettä ja yksi yksityinen henkilö. Lankalahjoituksiakin otamme edelleen vastaan.



Lankakauppa Villiina lahjoitti 2.5 kg hyviä, aivan ihania lankoja. Viillina sijaitsee Oulun keskustassa osoitteessa Hallituskatu 23.



Kuvan lankaerä on saatu yksityishenkilöltä. Yhteensä 700 g hyviä puuvillalankoja.



Tänäänkin saimme lankalahjoituksen. Se tuli Käsityöliike Somikilta, joka sijaitsee Oulun keskustassa osoitteessa Kirkkokatu 29. Kaikki lahjoituslangat yht. 700 grammaa ovat laadukasta puuvillalankaa ja mitä ihania värejä!



Osa näistä langoista on jo edelleen lahjoitettu ahkerille sytomyssyjen tekijöille kuten Kiimingin käsityökerholaisille, Martalle Tuiraan ja Oulun Patelan Marttakerhon naisille. Osa on vielä jakamatta, joten jos olet jo omat langat tehnyt myssyiksi mutta intoa vielä riittäisi, niin otapa yhteyttä.


Lämpimät kiitokset kaikille myssyjen ja lankojen lahjoittajille!


Omiakin tekeleitä on valmistunut ja yksi lahjakin on esittelemättä, joten lupailen postauksia lisää ihan lähipäivinä, ehkä jo huomenna.


7 kommenttia:

  1. Tuo Kangasvillan myssy on tosiaan hyvännäköinen. Uskon kyllä että sulta onnistuu!

    Välikädet vois olla kyllä tosi kätevät.. tulikin mieleen, että on tarkoitus mennä Roiston maanantaina katsomaan Havukka-ahon ajattelijaa. Minun lapsuuteni mummolan kesämökki Kainuussa Lentuanjärven rannalla mihin Huovinen on sijoittanut Konstankin filosofioimaan.

    VastaaPoista
  2. Valtavaan kauniita myssyjä! Varmasti osaat tehdä tuon mitä haaveilet! Aikaakin on vielä, vaikka se tuntuu kuluvan aina vain nopeammin ;D

    VastaaPoista
  3. Onpa taas mahtava myssysaalis!
    Kyllä nuo mallit sinulta onnistuvat, etkä sinä niitä välikäsiäkään tarvi, ehtivä kun olet!

    On kyllä hienoa, kun tää alkaa levitä jo ameriikan lisäksi muuallekin! Hienoa! :)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin Pinsiön naistenpiiri neuloilee innokkaasti syto-myssyjä :). Nättijä myssyjä on taas täällä sivuillasi näytillä tosi paljon, mutta onhan tosiaan niitä tarvitsijoitakin!

    VastaaPoista
  5. Seijasisko: Välikädet olis kyllä kivat! ;D

    Heleena: Aika kyllä kuluu tosi nopsaan ainakin käsitöitä tehdessä! :)

    Marleena: Mutta olis ne välikädet mukavat! ;o Ajattelepa, vois kutoa ja virkata yhtä aika! ;DD

    Pappi puikoissa: Hienoa, että Pinsiön naisetkin ovat mukana myssyilemässä! :)

    VastaaPoista
  6. Hienoja myssyuutisia teillä jälleen! Tosiaan aika kuluu hurjaa vauhtia - vastahan keräystä aloiteltiin ja nyt on enää vajaa kuukausi jäljellä! Ja maailma pullollaan ihania myssymalleja:-)

    VastaaPoista
  7. Susu: Sanopa muuta, maailma on pullollaan ihania myssymalleja ja aika loppuu pian! Mutta onneksi jälkitoimitusmahdollisuus on olemassa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.