Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pikkuhiljaa jotain






Ylläs-tunturin kainalossa taas ollaan, siis Äkäslompolossa.  Maanantaina tänne ajeltiin kauniissa säässä.  Sen jälkeen on ehtinyt olla myös lumituiskua ja kovaa pakkastakin.  Mutta selvästi ollaan jo kevääseen menossa: kun aurinko hetken paistaa, niin räystäät alkavat tippua. Mittari viihtyy päivällä noin nollan kieppeillä. 


Lunta täällä on paljon.  Tosin kuvassa näkyvä kasa on traktorin aikaansaama.


Käsityöni oavt nyt edenneet hitaasti. Matkalla tein pieniä sukkia, joista kerron myöhemmin lisää. Täällä perillä on aikaa mennyt miettimiseen.  Minulla on kyllä lankoja mukana moneen tarpeeseen, mutta en ole oikein osannut päättää, mitä tekisin.

No muutaman tiskirätin teko oli helppo päätös. Poikamme nimittäin kertoi, että heidän talouden tiskirätit alkavat hajota ja ottaisivat mielellään hajoavien tilalle uusia.  Mikäs minulle sen mieluisempaa kuin tehdä sellaista, jolle on tarve tiedossa.



Kaksi on jo valmiina ja vielä yhden saan näiden teosta jääneistä langoista. Lanka on Drops Bomull-Lin (53% puuvillaa, 47% pellavaa), jota kului mielestäni yllättävän paljon.  Isompi neliskulmainen omasta päästä tehty rätti imaisi melkein koko 50g:n kerän ja pienempi Tintin tiskikukkakin kai reilun puoli kerää.  Punnitsen nämä sitten kotona tai jollakin kauppareissulla täällä, jos muistan ottaa mukaan.


Tässä näet minun kässänurkkaukseni. Tuossa minä istun käsityöt tarpeineen käden ulottuvilla. Ja kun kuvittelet tuohon eteen pöydän ja sille läppärin, niin tarviiko käsityöhullu bloggaaja mitään muuta.  Ei minusta ainakaan.  Joten jospa täällä saadaan taas jossain vaiheessa lisääkin esiteltävää valmiiksi.

8 kommenttia:

  1. Mukavaa reissua sinne pohjoiseen!
    Tutulta näyttää tuo siun neulontanurkka...

    VastaaPoista
  2. Jopas siellä on hirveän paljon lunta! Neulontanurkkaus näyttää ihanan houkuttelevalta ja muutenkin kuulostaa tosi rentouttavalta reissulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, minua tämä nurkkaus täällä ja se toinen kotona vetävät magneetin lailla puoleensa! Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä! ;DD

      Poista
  3. Mukavaa "hiihtolomaa" sinne pohjoiseen:)

    VastaaPoista
  4. Ilmeisesti bloggeri on muuttanut jotain ulkoasuasetuksia jälleen... En ole poistanut tilausta sähköpostitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma, niin minä vähän arvelinkin. Harmi, kun käyttömahdollisuudet huononevat uudistuksissa. Kummastuttaa vain se, kun kaikissa blogeissa ei niin ole tapahtunut.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.