Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Viimeiset Sukkasatoon



Sukkasatoa on korjattu syyskuun alusta lukien ja aikamoiset sukkamäärät on saatu aikaan kaikissa alablogeissa.  Eihän tämä ole mikään kilpailu, kunhan vain yhdessä ahkeroimme ihan omaksi iloksemme ja siinä samalla toisillekin.  Ja sukkavuoret sen kun kasvavat.  Tänään minä vielä kippaan  kaksi paria Perunalaarin täytöksi.  Nämä taitavat jäädäkin viimeisiksi, sillä tällä hetkellä on puikoillani ylipolvensukat ja niitä en ehdi enää tehdä valmiiksi ennen kuun vaihdetta.



Nyt olen tikuttanut ihan tavissukkia, joista tosin toisen parin koristelin silmukoita jäljentäen. Sukumme ekaluokkalainen neito on Angry Birds'ien lumoissa ja hänelle angrysukat on kova juttu. Vuosi sitten tein hänelle kirjoneuleangryt  ja nyt tällaiset.





Malli perussukat Angry Birds -kuvioin kirjottuna  kokoa 35 
Lanka sukissa Maijaa ja kirjontaan sekalaisia lankoja, menekki yhteensä 75 g
Puikot 3 mm:t, joilla silmukoita 52






Ensin tein siis aivan tavallisen perussukkaparin, joista toiseen kirjoin mustan linnun ja toiseen punaisen.  Sopivat kaaviot kirjontaan löysin googlettamalla hakusanoilla angry birds knitting chart.  Oli aivan runsauden pula valitessa. Tyttönen ei ole vielä itse nähnyt sukkiaan, mutta sunnuntaina sattui käymään pienijalkainen vieras, joka suostui sukkamannekiiniksi.





Linnut on sukissa niin, että niiden käyttäjä näkee ne oikein päin.  Sivusta katsojasta sen sijaan näyttää jotenkin hassulta, kun ne ovat ylösalaisin tai sivuttain.




Toinen sukkapari onkin hiukan isompi ja valmistui jo alkuviikosta.



Malli perussukat omaan tapaani paitsi kantalappu ristiinvahvistettu
 Koko 44
 Lanka  7veikkaa ja menekki oli 140 g
 Puikot 3.5 mm, silmukoita 56.


Enpä keksi, mitä näistä tavissukista muuta kertoisin.  Saaja ei ole vielä tiedossa, menevät ehkä hyväntekeväisyyteen mutta ensin jemmapussiini odottamaan.


Näin talvea odotellessa tulee seurattua tarkemmin säätäkin. Edellisen postauksen aikana meilläkin oli maa valkoisena, mutta nyt on lumet sulaneet. Vain pieniä paakkuja tien reunassa lumiauran jäljiltä ja peltikatolta pudonneiden lumikasojen pohjia, muun lumen vei runsaat vesisateet.




18 kommenttia:

  1. Johan onkin hienot angry birds sukat. Noista tulee moni ottamaan mallia, kuvio mahtuis ehkä lapasiinkin. Kyllä tulee lintu-fani olemaan mielissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, kuvio mahtuis varmaan aikuisen lapaseen, kun silmukoita on 18 ja 19. Sunnuntaina tapaan tämän lintufanin ja näen reaktion. :)

      Poista
  2. Monta peria on minullakin syntynyt, eri kokoisia, vauvasta vaariin ja sekaan tumppuja ja myssyjä, säärtstimiäkin. Mutta en kuvaa niitä, vileä. Menevät pukin pussiin niin eivät sitten näe etukäteen.
    Nuo Angdy sukat ohan mainiot. Onnellinen saaja tulee olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, se onkin salaperäistä aikaa tämä joulun odotus! ;)

      Poista
  3. Hauskat äkäsukat :) Minäkin laittaisin linnut just noinpäin, että käyttäjä ne näkee. Perussukat kauniin väriset.
    (ps. palmikko vieläkin vähän mörkö, mutta tein sukkasatoon parit valepalmikkosukat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, hyvä sinä, siitä valepalmikosta sitten pikkuhiljaa palmikon vääntöön! ;) Nättejä sukkia lukematon määrä sinulta löytyikin, kävin katsomassa ne kaikki. :)

      Poista
  4. Juu kuvio on minunkin mielestäni ihan oikein päin. Makuasia lienee! Ja ihanat ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvikirsikka, kiva kuulla, että muutkin ovat samaa mieltä kanssani, että kuviot ovat oikein päin. ;) Mutta makuasiahan se tietenkin on.

      Poista
  5. Lintusukat kelpaisivat varmaan kummitytöllekin, lintufani hänkin. Niin ja taitaa olla pikkusiskokin.

    VastaaPoista
  6. Siis tosi siistit eli hienot lintusukat, olet kyllä taitava näiden neulomustesi kanssa. Kiitos kivasta kommentistasi meidän remppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, kiitos! :) Olikin kiva lukea teidän rempasta.

      Poista
  7. Mikä onkaan tuo ristiin vahvennettu kanta? Tarkoittaako se sitä että nostetut silmukat vaihtavat paikkaa kuin helmineuleessa? Iloisia neuleita, kutimesi ovat suihkineen sukkelaan.

    VastaaPoista
  8. Salomea, juuri sitä se tarkoittaa ja tuloksena on tuollainen hiukan verkkoa muistuttava pinta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.