Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulu lähestyy

Se on sitä aikaa, että joulukortteja alkaa tupsahdella postilaatikkoon. Vaikka monet ovat siirtyneet erilaisiin sähköisiin joulutervehdyksiin, niin onneksi monet vielä lähettävät paperisiakin. Ja jotkut jopa tekevät itse joulutervehdyksensä. Niitä minä ihailen ja arvostan erityisesti. Ostokortteja emme talleta, mutta itsetehdyt kyllä.


Yksi sellainen itsetehty saapui meille tänään. Ja sille oli jälkikäyttökin suunniteltu valmiiksi, se ripustetaan joulukuusta koristamaan. Kiitos J&J!

Tällainen sievä lankaruusu *vai mikä tämä lienee nimeltään*! Nyt nimeän tämän omani jouluruusuksi. *Onkohan niitä punaisiakin*


Sitten muutama sananen omista käsitöistäni. Tikuteltu on nytkin ja jotain on valmistunut. Ensin tein hahtuvalangan lopusta kaksi patalappua virkkaamalla. Lanka menikin niin tarkoin, että toiseen piti hakea ruskeaa hahtuvan jämää metrin verran, että sain valmiiksi. Ilman ohjetta virkkailin, koukku taisi olla 6 tai 7 mm:nen.

Tässä ne odottavat vielä pesukoneeseen pääsyä ja ovat nyt kuivumassa, joten valmiita ei vielä voi esitellä.

Lapaskuussa valmistuneille kaksivuotiaan lapasille olen tikutellut seuraa. Nyt valmistuivat sukat ja kaulahuivi. Nämähän ovat tilattuja ja vielä setistä puuttuu myssy, kun lanka loppui kesken. Tytär ilmoitti tuovansa lankaa lisää lauantaina, kun tulee joulun viettoon tänne.



Malli Kurttuvarsisukat, joissa vaihteeksi tiimalasikantapää Ullan ohjeella, kärjessä sädekavennus

Lanka Novita Wool kulutus n. 40 g

Puikot 3 mm, joilla silmukoita 40





Malli läpivedettävä kaulaliina, johon ohjetta löytyy Kristiinan Silmukoista

Lanka Novita Wool kulutus hiukan vajaa 50 g

Puikot 3 mm

Jokohan sitä pitäisi alkaa varsinaisiin jouluvalmisteluihin? Monissa blogeissa kerrotaan joulutouhuista ja -kiireistä niin, että koen melkein huonoa omaatuntoa, kun en ole tehnyt kai muuta kuin piparit paistanut ja lähettänyt joulukortit. No eihän sitä kovin paljon tarvitse höösätä, tuleehan se joulu joka tapauksessa. Ja kun meillä on vain aikuisia joulunviettäjiä, niin sekin vähentää hössötystarvetta. Vielä on reilu viikko aikaa loihtia tarvittavat herkut joko itse tehden tai ostaen ja laittaa koti jouluiseksi. Eiköhän se onnistu!

Kaikille hyvää alkanutta viikkoa, älkää stressatko joulun kanssa!

12 kommenttia:

  1. Älä välitä, meillä on vasta piparit paistettu. Joulukorttien lähettäminen on harkinnassa, ajattelin jättää väliin tänä vuonna.

    VastaaPoista
  2. Rauhaisaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi, arkihuolesi kaikki heitä...

    VastaaPoista
  3. Minusta jokaisen joulu on omanlaisensa, eikä "tekemättömistä töistä" pidä huolehtia. Kyllä se joulu tulee sieltä itsekseenkin.

    VastaaPoista
  4. Minä olen viimevuosina säästellyt noita joulukortteja.Olen ajatellut, että jos joskus on lapsenlapsia niistä voi askarrella lasten kanssa jotakin kivaa. Muistan myös omassa mummolassa ihan onnessani leikkineeni ihanilla joulu-ja äitienpäiväkorteilla.

    Leppoisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  5. Oletpas kivan kortin saanut. Minä vasta omiani askartelen. Onneksi normaalihintaiset kortit vielä ehtivät perillekin.

    VastaaPoista
  6. Joulukorttisi vaikuttaa hieman rosee-kukalta. Kaunis se on jokatapauksessa ja ihan joulun punainen. Sinulla oli pipareita tuolla alempana, meillä ei ole vielä mitään. Odotan leipuriapulaista Ruotsista perjantaiksi.

    VastaaPoista
  7. Kaikenlaista kivaa olet taas tehnyt ja tuo kaulaliinapa vasta söpö onkin!

    VastaaPoista
  8. Hyvä asenne sulla joulun tuloon...samanlainen mulla. En stressaa, joulu tulee. :)
    Ihanan näköinen huivi ton nalluskan kaulassa. :)
    Itse tehty kortti on kyllä ihana saada, valitettavasti multa eisaa kukaan sellaista, kun en ole askarrellut. :(

    VastaaPoista
  9. Kyllä se joulu tulee hösäämättäkin. Helppo tietysti sanoa, kun itse menen valmiiseen pöytään. 2-3 pellillistä paistan pasteijoita, mutta tuskin sen kummempaa on tarvis tehdä etukäteen. Joululahjaneulomuksissa taas on enemmän ja vähemmän tekemistä, loppua ei tunnu tulevan millään. Mihin sitä taas suostui...

    Kauniin väriset nuo pannulaput ja söpön näköinen setti lapselle :)

    Rauhallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  10. Pirjo-Riitta: Lohdullista kuulla, että on muitakin "hitaita"! ;)

    Eila: Kuin myös sinulle! :)

    Nna: Niinhän se on! :)

    Seijasisko: Sellaisessa käytössä vanhoista joulukorteista on kovasti iloa!

    Anpali: Voi sinulta siis ystävät saavat itsetehtyjä kortteja! Ne on hienoja, mutta minä olen niin laiska, etten saa tehtyä. ;)

    Marle: Ahaa siis tämä voisi olla rosee-kukka! Muistelinkin nähneeni jossain tällaisia tai ainakin samantapaisia.

    Intsu: ;)

    Tupuna: Taas löytyi yhtäläisyyttä välillämme, siis tämä suhde jouluun! :) Ja tuokin, ettei olla kortteja askarreltu! ;D


    Tess: Kyllä se joulu tosiaan tulee vähemmälläkin, joka päivähän tuo entistä lähempänä! ;D

    Rauhallista joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  11. taitaa olla taivaan isäkin jouluhommeleissaan viveessä kun lumet satoi kahteen kertaan ja pahalta näyttää ettei joulunakaan lunta ole joten kyllähän se joulu tulee ilman hössöttelyjäkin:otan siltä lannalta että jos ei innosta ylimääräiset leipomukset itselle niin jätetään väliin.Tehdään se mikä on tarpeen ja sit nautitaan myös tästä ajasta ennen joulua.

    VastaaPoista
  12. Ihana kaulahuivi! Mulla on aika mennyt vain pipareiden paistossa nyt ne saa riittää. Huomenna muuta.
    Pienet suka on paketissa ja tasaraitaiset. Laitan kuvan myöhemmin

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.