Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Uusi kampanja ja pari myssyä

Ensinnäkin uutinen kolmen päivän takaa: Varsinais-Suomen sytomyssykampanja on käynnistetty Piikun toimesta ja sillä saadut myssyt menevät Turun yliopistollisen sairaalan kautta tarvitseville. Tämähän on jo neljäs rinnakkaiskeräys Seijasiskon ja minun aloittamalle Sytomyssykampanjalle. Ne aiemmat ovat Pohjois-Karjalan keskussairaalan, Seinäjoen sairaalan ja Vaasan keskussairaalan keräykset. Paljon on innokkaita myssyilijöitä ilmaantunutkin ja toinen toistaan kauniimpia myssyjä blogeissa on esitelty jo nyt. Aikaahan on huhtikuun loppuun saakka muistaakseni kaikissa keräyksissä, ainakin Oulun keräyksessä, joten hyvin ehtii vielä mukaan.



Kuvassa Oulun keräyksen satoa. Tällä hetkellä taitaa olla 13 myssyä saapunut perille ja joitakin myssyjä on tiettäävästi matkalla. Seijasiskon ja minun tekemät myssyt eivät ole tässä luvussa mukana.

Pari sytomyssyä on minultakin valmistunut tällä viikolla ja muutenkin ajatukset pyörivät Sytomyssykampanjamme ympärillä. Touhua siinä riittää monenlaista, muutakin kuin myssyjen teko. Kaikkea en osannut edes ajatella etukäteen.

Punaista ja sinistä kirjovirkattuna Tennesee-langasta, jonka menekki oli 55 g. Koukku 3 mm. Kirjovirkkausosuutta lukuunottamatta tein omalla ohjeellani, joka löytyy täältä.


Tämän virkkasin samaista ohjetta noudattaen muuten, mutta tein tuollaisen pienen reunuksen ikään kuin lieriksi. Tässäkin lanka on Tenneseetä ja menekkikin 55 g.


Reunus lähikuvassa. Ensin virkkasin 4. ketjusilmukan lenkit joka neljänteen aloituskerroksen silmukkaan ja sitten jokaiseen lenkkiin *1 kiinteä silm., 2 pylvästä, 1 pitkäpylväs, 2 pylvästä, 1 kiinteä silm. * .



On muuten koukuttavaa tämä myssyilykin! Meinaavat jäädä sukat ja muut kutomatta! ;DD Eipä ole minulla ollut pitkään aikaan tilannetta, että viikko sitten aloitetuista sukista ei ole vielä ensimmäinenkään valmis. Mutta nyt lupaan itselleni, että uutta myssyä en aloita ennen kuin sukat ovat valmiit.


Mukavaa talvista viikonloppua kaikille!


14 kommenttia:

  1. Tuon vaaleanpunaisen myssyn reuna on tosi kaunis! Hienon kamppiksen olette aloittaneet ja me muut ympäri Suomea peesataan. Niinkuin meilissäni sanoin - Olette esikuviamme!

    VastaaPoista
  2. Kauniita myssyjä nämäkin! :) Minäkin pistin toisen myssyni alulle ja suunnittelen siihen tekeväni vähän ruutuvirkkausta, eli kuviota samalla kun teen, ettei käy tylsäksi. Teen tosi ohuella Novitan Virkkauslangalla 1,5 mm koukulla, aloitusketjussa on 270 silmukkaa, joten pakko keksiä jotain jippoa matkan varrelle, ettei pääse tylsistymään. ;) Se sinun perusohjeesi on onneksi tosi yksinkertainen, ja siihen on helppo keksiä variaatioita jos kaipaa vähän haastetta. :)

    VastaaPoista
  3. Taas olet ehtimyt yhden tehdä lisää- tuota kirjovirkkausta aion kokeilla minäkin ja on kiva tuo reuna.:)

    VastaaPoista
  4. Upea kampanja! Mullakin yks myssy teidän kampanjaan jo valmis. Muutama harjoituskappale piti eka tehdä, mutta jospa se nyt tästä. Lisää tulossa mahdollisesti! Kuvaa mukaan pääsevästä myssystä täällä: http://virpimaria.blogspot.com/2010/01/virkattuja-myssyja.html Niin ja tuo koristeellinen reunus on kiva, joten taidan sitäkin kokeilla, kiitos:-)

    VastaaPoista
  5. Täällä kuulee vain kehuja aloittamastanne kampanjasta, välitän kiitokset näin.
    Taidat olla aika järjestelmällinen töittesi kanssa, ihailtavaa. Minulla on niin monta erilaista käsityötä meneillään, että en pysty enää sopimaan itseni kanssa niiden lopettamisjärjestyksestä... Pyydetyt neuleet yritän tikuttaa talven aikana.

    VastaaPoista
  6. Hei Matleena, olemme Susun kanssa keräämässä ohjetta postattavaksi blogeissamme, ehkä linkitykset eivät kaikille ole tuttuja. Voinko postata myös ne ohjeet, joita olette tehneet noille myssyille: se perusvirkattu ja se neulottu? Tuo neulottu ainakin tuntuu hyvältä mallilta, tein yhden sellaisen. Nyt olen kokeilemassa yömyssyjä....

    VastaaPoista
  7. Kauniita myssyjä jälleen. Jännityksellä odotan, mikä jää teidän kampanjan lopulliseksi saldoksi. Sadan myssyn raja menee ihan varmasti rikki.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Susu: Kiitos sinulle, kun jaksat kehua retostaa meitä! :)

    Mari: Onpa sinulla koukun heiluttelua! 270 silmukkaa! ;o Minulla kun oli tässä myssyssä vain 120.

    Seijasisko: Kirjovirkkaus onkin mukavaa! :)

    Maria H: Kävinkin heti kurkkaamassa myssysi ja kauniita olivat nekin, joita et kelpuuttanut keräykseen! :) Seuraavaan sitten ehkä tuollainen koristereunus! ;D

    Pirle: Kiitos kehujen välittäjälle! Mukava onkin saada kannustavaa palautetta. ;)
    En tiedä olenko järkestelmällinen, mutta yleensä minulle ei ole kovin monta työtä tekeillä yhtä aikaa. No ufoja ei lasketa! ;DD Niitäkin löytyy!

    Piiku: Voitte kyllä laittaa minun tekemät virkatun ja neulotun myssyn ohjeet blogitekstiinne. (Se kukkaohje Seijasiskon blogissa on hänen, joten siitä en voi sanoa mitään, mutta tiedän, että linkittää siihenkin saa). Mukava kuulla, että ohjeeni on OK. :)

    Omppumato: Meistäkin on jännittävää nähdä, mikä on kampanjamme"saalis"! ;D Toivottavasti oikein SUURI!

    VastaaPoista
  9. Hienoja myssyjä hienoon tarkoitukseen, olet ihana ihminen kun jaksat nostattaa yhdessä tekemisen meininkiä ja olla apuna! Minäkin lähtisin mukaan, jos olisi enemmän aikaa. Tosi hieno homma!

    VastaaPoista
  10. Sinulla on kyllä ihan sydämen asiana tuo myssyily, se on hieno asia!
    Nettiyhteys toimii tänä aamuna kuin unelma:)
    Täällä tuiskuttaa lunta, varmaan ehtii sinnekin päivän mittaan:)
    Mukavaa sunnuntaita ja ensi viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kati: Kiitos sinulle lämpimistä sanoistasi! :) Kaikkeenhan ei voi yhtä aikaa. Sinulla on nyt muut asiat etusijalla ja aikanaan sitten taas palaat käsitöihin ja hyvätekeväisyyteen.

    Eila: Mukava kuulla sinustakin pitkästä aikaa! :) Jospa teilläkin nettiyhteydet alkaisivat jo pelata kunnolla.
    Täällä sataa myös lunta jo nyt. Sade on tainnut tulla tuolta etelästä käsin yhtenä leveänä rintamana ja yltää teille ja meille. Uusi lumi tekee hyvää hiihtoladuille ja hiihtäjät ovat innoissaan! ;)

    VastaaPoista
  12. Hieno homma tämä teidän kampanjanne! Yritän edelleen tehdä myssyjä aina kuin vain ehdin.

    VastaaPoista
  13. Hei Matleena!

    Seijasiskon sivuilta bongasin tämän myssykeräyksen ja yksi myssy onkin jo valmis. Sitä voi käydä kurkistelee sivuiltani. Kauniita myssyjä onkin tullut ja keräysidea on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  14. Marjut: Kiva, kun olet mukana! :) Ja aikaahan on vieläkin 3 kk.

    Minjaana: Sinunkin myssysi oli tosi kaunis, kävin sen heti "katsastamassa"! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.